Vuonna 1958 julkaistu Common Stocks and Uncommon Profits oli ensimmäinen sijoitusteos, joka ylsi New York Timesin kymmenen myydyimmän kirjan listalle.  Puolessa vuosisadassa kirjasta on tullut niin sanottujen kasvusijoittajien ykkösopas.

Philip A. Fisher etsii markkinoita keskimäärin nopeammin kasvavia yhtiöitä. Arvosijoittajat ovat sitä vastoin viehättyneet yhtiöihin, jotka ovat edullisia suhteessa tulokseensa, tasesubstanssiinsa tai osinkotuottoonsa.

Fisherin mielestä alhainen arvostus ei ole riittävä syy sijoituspäätökselle. Korkea osinkotuottoprosentti ei ole välttämättä ilon aihe, vaan pikemmin merkki yhtiön kyvyttömyydestä kasvaa ja tuottaa omistajilleen lisäarvoa.

Sijoittajan täytyy katsoa tulevaisuuteen. Sijoituskohteeksi kelpaavat Fisherin mielestä vain ne harvat yhtiöt, joilla on mahdollisuudet kasvaa selvästi markkinoita nopeammin ja kannattavammin.

Ei kaavoja vaan kysymyksiä

Vastaukset näihin ja 11 muuhun kysymykseen eivät ole yksinkertaisia.  Kasvu voi joskus näyttää lupaavalta, kunnes koko toimiala hiipuu. Yhtiöillä on erilaisia käytäntöjä tuotekehitysmenojensa kirjaamisessa. Myynnin ja johdon arviointiin vaikuttavat subjektiiviset tekijät.

Fisherin oppien mukaan sijoittaminen vaatii aikaa ja vaivaa. Tilinpäätöstiedot ja tase ovat toissijaisia tietolähteitä. Sijoittajan pitäisi tavata yhtiön asiakkaita, työntekijöitä, tavarantoimittajia ja ennen kaikkea johtoa.

Piensijoittajan kannalta neuvot kuulostavat työläiltä. Fisherin kriteereiden tiukka noudattaminen edellyttäisi lähes kokopäivätoimista sijoitusharrastusta. Oikotietä laatuyhtiön löytämiseen ei kuitenkaan ole.

Toisin kuin arvosijoittajat, Fisher ei uhraa paljon aikaa tunnuslukujen laskemiseen. Laskukaavojen puuttuminen tekee kirjasta kansantajuisen niillekin, jotka eivät rahoituksen peruskurssia ole suorittaneet. Common Stocks and Uncommon Profits kuvaa sijoittamista yhtä paljon taiteena kuin tieteenä.

Fisher on arvosijoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että pikavoittoja ei kannata tavoitella. Sijoittaminen on pitkäjänteistä puuhaa, ja laatuyhtiötä on maltettava pitää vuosikymmeniä. Fisher piti omassa salkussaan esimerkiksi Motorolaa vuodesta 1955 aina kuolemaansa asti vuoteen 2004.

Kasvusijoittaminen ei sovi vanhan strategiaksi?

Fisherin sijoitusstrategia ei ole helpoimmasta päästä. Sellaisten yhtiöiden löytäminen, jotka kasvavat kannattavasti vuosikymmeniä, on erittäin vaikeaa. Motorolankin kasvu hiipui lopulta 2000-luvulla.

Kasvuyhtiöt tarjoavat parhaimmillaan satumaisia tuottoja, mutta niissä piilevät myös suurimmat riskit. Nopeasti kasvavat laatuyhtiöt arvostetaan poikkeuksetta keskimääräistä korkeammalle. Sijoittajan pitäisi havaita kasvupotentiaali ennen muita. Kasvun hiipuminen puolestaan on omiaan romahduttamaan yhtiön osakekurssin.

Jos oston tai myynnin ajoitus menee pieleen, kasvusijoittaja on vaikeuksissa. Fisher teki itsekin uransa loppuvaiheessa suuria virheitä, kun hän vähensi hajautustaan ja piti omaisuutensa vain muutamassa omasta mielestään loistavassa osakkeessa.

Philip A. Fisherin poika Kenneth L. Fisher kertoo pitkässä johdantotekstissä isänsä loppuvuosien dementiasta ja hölmöilyistä markkinoilla. Parhaina päivinään Philip Fisherin salkussa oli kolmisenkymmentä osaketta, vuonna 2000 osakkeita oli jäljellä vain kolme. Kennethistä oli koomista, että 85-vuotias isä etsi vakavissaan yhtiöitä 30 vuoden sijoitushorisontilla.

Kennethin karu neuvo on, että vanhusten pitäisi lopettaa sijoittaminen.

”Olen nähnyt erinomaisten sijoittajien vanhenevan, eikä vanhoja erinomaisia sijoittajia ole”, Kenneth L. Fisher lausuu.

Ehkä riskipitoinen kasvustrategia sopii todella paremmin nuorille. Tuottohakuisia sijoittajia markkinoilta löytyy aina, ja heille Common Stocks and Uncommon Profits toimii erinomaisena oppaana.

Philip A. Fisher: Common Stocks and Uncommon Profits (Jon Wiley & Sons 2003)
ISBN-13: 9780471445500

Teksti: Juha Europaeus

---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi