Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
sijoittajan ABC
Klassikkoja ja löytöjä: Tunnista tietämättömyytesi   A A


Mitä et tiedä, on tärkeämpää kuin se, minkä tiedät, väittää menestyskirjailija Nassim Nicholas Taleb.


   
 
6.8.2009

 

On inhimillistä perustaa tulevaisuutta koskevat ennustuksensa menneisiin tapahtumiin. Tällöin kuitenkin kuvittelemme tietävämme enemmän kuin todellisuudessa tiedämme. Emme ymmärrä, miten paljon satunnaiset tapahtumat ohjaavat elämäämme.


Tähän teesiin kiteytyy Nassim Nicholas Talebin menestysteos Musta Joutsen: Erittäin epätodennäköisen vaikutus. Matemaatikko ja entinen optiomeklari pohtii, mitä satunnaisuus on ja miksi esimerkiksi talouden ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa.


Vanha sananlaskukin sanoo, että viisas on se, joka tietää luulevansa eikä se, joka luulee tietävänsä.
Taleb havainnollistaa tätä hauskalla vertauksella: ihminen on kuin säännöllisesti ruokittu kalkkuna, joka ennustaa tulevaa menneestä. Se kuvittelee olevansa hyvässä hoidossa, koska on tullut ruokituksi koko ikänsä. Kalkkunan hölmöys paljastuu kiitospäivänä, jolloin se teurastetaan. 


Päällisin puolin Musta Joutsen ei ole sijoituskirja lainkaan. Taleb valottaa ihmismielen psykologiaa ja päätöksentekoa monitieteellisesti. Kirja sisältää niin psykologiaa, taloushistoriaa, tilastotiedettä kuin filosofiaa. Satunnaisuus ja ennustamisen vaikeus liittyvät kaikkeen elämään, ei ainoastaan sijoittamiseen. Mutta ennustamisen tuska on erityisen piinallinen sijoitusmaailmassa. Kaikki haluaisivat tietää, mikä yhtiö on tulevaisuuden Nokia tai Microsoft. Jos joku pystyisi varmasti ennustamaan huomisen pörssikurssit, hän olisi epäilemättä rikas jo tänään.

Älä usko asiantuntijoihin

   
 

Juttusarja:

> Klassikkoja ja löytöjä -juttusarjassa esitellään talouteen liittyviä kirjauutuuksia sekä klassikoita, joista sijoittajat ovat ammentaneet oivalluksia jo vuosikymmeniä.

Sarjassa julkaistu myös:

Taloustiede on psykologiaa

Vaurastu arvo-osakkeilla

Sattuman kauppaa Wall Streetillä

   
Tuhannet ammattianalyytikot ja ekonomistit tekevät koko ajan töitä ympäri vuorokauden saadakseen tietoa tulevaisuudesta. Ne, joiden ennustukset osuvat lähimmäksi oikeaa, palkitaan kunnialla, maineella ja bonuksilla.


Paradoksaalisesti Taleb on itsekin saanut kunniaa ja mainetta jonkinlaisena ennustajaguruna. Musta Joutsen julkaistiin pari vuotta sitten, jolloin maailmantalous porskutti ja kaikki näytti hyvältä. Talebin varoitus pankkijärjestelmän romahduksesta on hämmästyttävä. Aivan kuin hän olisi nähnyt ennalta, mitä vuosi 2008 tuo tullessaan.

Musta tai valkoinen

Taleb viittaa mustalla joutsenella historialliseen, ennalta arvaamattomaan tapahtumaan, jonka merkityksen huomaamme vasta jälkikäteen. Tällaisia ovat olleet muun muassa monet poliittiset vallankumoukset ja vuoden 2001 terrori-isku. Finanssimaailman mustiin joutseniin kuuluvat esimerkiksi Meksikon finanssikriisi 1982 ja lokakuun 1987 pörssiromahdus.


Vuoden 2008 kriisistä Taleb todennäköisesti sanoisi, ettei se ollut musta vaan valkoinen joutsen. Mustan joutsenen ilmestymistä ei voi ennustaa. Pankkijärjestelmän ongelmista taas alkoi tihkua tietoja jo paljon ennen syyskuuta 2008.

Veikkaamalla voittaa?

Talebin päätelmät ovat poleemisia. Hän hylkää niin sanotun modernin portfolioteorian ja kehottaa välttämään ammattisijoittajien neuvoja. Taleb ei anna mitään arvoa sellaisille käsitteille kuin riskianalyysi tai osakkeiden odotettavissa oleva tuotto. Päivälehtien lukemisestakin on maailman ymmärtämisessä enemmän haittaa kuin hyötyä.


Taleb kehottaa sijoittamaan 85–90 prosenttia varallisuudesta varmimpiin kuviteltavissa oleviin kohteisiin, kuten valtiollisiin korkoinstrumentteihin. Loput kymmenen prosenttia kannattaa sijoittaa erittäin korkeariskisiin kohteisiin, esimerkiksi johdannaisiin. Näin sijoittaja altistuu hänen mielestään positiivisille ennalta arvaamattomille tapahtumille.


Asiantuntijat tekevät epäilemättä paljon turhia ennustuksia ja suoranaista nollatutkimusta. En silti kehottaisi Talebin kirjan lukemisen jälkeenkään luopumaan hajautetusta sijoitussalkusta. Kyllä riskiä voi jossain määrin hallita, tai ainakin sitä kannattaa yrittää.


Musta Joutsen on silti erinomainen kirja kaikille niille, jotka uskovat tietävänsä tulevaisuudesta jotain. Suorapuheinen tyyli on mukaansatempaavaa ja nautinnollista luettavaa. Kirjaa voi suositella sijoittajille, analyytikoille ja kaikille niille, jotka pitävät itseään jonkin sortin asiantuntijoina.

 

Nassim Nicholas Taleb: Musta Joutsen: Erittäin epätodennäköisen vaikutus (Terra Cognita 2007)
424 sivua, ISBN 978-952-5697-04-9


Teksti: Juha Europaeus
Kuva: Terra Cognita



Viikon sana

Ensimarkkinat

Arvopapereiden markkinoille laskeminen, joka tehdään rahoituksen turvaamiseksi. Tällöin liikkeellelaskija hankkii rahoitusta yleisöltä esimerkiksi osakeannilla tai joukkovelkakirjalainaa myymällä.

rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola