5.6.2009
Pörssisijoittajat ovat aina etsineet viisasten kiveä, jonka avulla markkinoilta saisi indeksiä parempaa tuottoa. Tuotonmetsästäjät jakaantuvat karkeasti kahteen leiriin: kasvusijoittajiin ja arvosijoittajiin.
Kasvusijoittajat etsivät keskimääräistä nopeammin kasvavia yhtiöitä, joista parhaimmillaan kuoriutuu uusia globaaleja menestystarinoita. Arvosijoittajat uskovat, että kasvupotentiaalia tärkeämpää on kiinnittää huomiota osakkeesta maksettavaan hintaan. He etsivät aliarvostettuja, muiden sijoittajien unohtamia osakkeita.
Sijoittaja Kim Lindström kuuluu jälkimmäiseen koulukuntaan. Hän neuvoo Vaurastu arvo-osakkeilla -kirjassaan sijoittamaan yhtiöihin, jotka ovat edullisia suhteessa tulos- ja osinkotuottoonsa sekä tasesubstanssiinsa. Lindström kehottaa välttämään niin sanottuja muotiosakkeita.
Edulliset kasvuyhtiöt ovat kiven alla
Pörssimarkkinoilla kannattaa muistaa, että hyvä yhtiö ei välttämättä ole hyvä sijoitus. Tärkeämpää kuin löytää hyvä yhtiö on löytää yhtiö, joka on parempi kuin yleisesti luullaan.
Lindström perustaa neuvonsa paitsi omiin kokemuksiinsa myös kansainvälisiin tutkimuksiin. Useimmissa maissa arvostrategia näyttäisi päihittäneen kasvustrategian.
Edullisia kasvuyhtiöitä pörssistä on vaikea löytää, sillä kasvuodotukset näkyvät lähes aina osakkeen hinnassa. Kasvusijoittaja ottaa riskin, että odotukset eivät täytykään ja kurssi putoaa.
Arvosijoittaja voi sen sijaan nukkua yönsä rauhallisemmin. Hänen sijoittamiinsa yhtiöihin ei kohdistu suuria odotuksia, joten niiden laskupotentiaali on teoriassa pienempi. Arvosijoittaja saa nauttia kasvusijoittajaa vakaammista osingoista.
Halpa vain hyvästä syystä?
Arvostrategian noudattaminen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta. Ensinnäkin yhtiöiden jako arvo- ja kasvuyhtiöihin on veteen piirretty viiva. Yksi ja sama yhtiö voi yhdessä suhdannetilanteessa olla arvoyhtiö, jonkin ajan kuluttua se on muuttunut sijoittajien silmissä kasvuyhtiöksi. Sama pätee toisinpäin.
Toinen arvosijoittajien ongelma on määrittää yhtiön niin sanottu todellinen arvo. Esimerkiksi Helsingin pörssissä on runsaasti näennäisen halpoja yhtiöitä, jotka ovat halpoja hyvästä syystä. Arvosijoittajan on oltava tarkkana, ettei salkkuun kerry vain huonosti kannattavia konkurssikandidaatteja.
Kolmas ja ehkä vaikein arvosijoittajan dilemma liittyy sijoitusten ajoittamiseen. Lindströmin näkemys, jonka mukaan arvoyhtiöihin sijoittaminen antaisi suojaa kurssilaskulta, on viimeistään finanssikriisissä osoittautunut harhaluuloksi.
Kriisi tuli kirjoittajalle yllätyksenä
Parin viime vuoden aikana kovimmat kurssilaskut on koettu perinteisissä arvoyhtiöissä. Metsä- ja metalliteollisuuden osakkeet ovat pudonneet rajusti, sen sijaan esimerkiksi pienet teknoyhtiöt ovat pärjänneet markkinamyllerryksessä melko hyvin. Arvosijoittaja joutuu pohtimaan ostojensa ja myyntiensä ajoittamista aivan yhtä kuumeisesti kuin kasvusijoittajakin.
Ajoittaminen on vaikeaa paitsi sijoittamisessa myös sijoituskirjojen julkaisemisessa. Lindströmillä kävi Vaurastu arvo-osakkeilla -kirjan julkaisemisen ajoituksessa huono tuuri. Esipuhe on syyskuulta 2007 eli ajalta, jolloin markkinoille alkoi tihkua ensimmäisiä oireita tulevasta finanssikriisistä.
Tekstistä huomaa, että finanssikriisi on tullut kirjoittajalle täytenä yllätyksenä. Lindström kuvailee vuoden 2006 puolivälin markkinoiden korjausliikettä erinomaiseksi ostotilaisuudeksi. Arvio meni täysin pieleen.
Arvosijoittamisesta kansantajuisesti
Täydellisiä ennustajan lahjoja ei voi vaatia taitavimmaltakaan sijoittajagurulta. Eikä Lindström ole suinkaan ainoa ammattisijoittaja, joka on erehtynyt osakekurssien ennustamisessa. Pörssi on kaikesta päätellen arvaamaton markkinapaikka.
Muutamasta harkitsemattomasta lauseesta huolimatta Vaurastu arvo-osakkeilla on selkokielinen ja suositeltava kirja. Hyvän sijoituskirjan ei tarvitse olla kaikissa yksityiskohdissa oikeassa. Siinä ei ole välttämättä edes sijoitusvinkkejä. Riittää, että kirja antaa lukijalle ajattelemisen aihetta.
Lindström kuvaa arvosijoittamisen periaatteet yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi. Lukijaa ei pelästytetä
mutkikkailla laskukaavoilla.
Maailmalla arvosijoittaminen on ollut suosittua pitkään, mutta suomeksi arvosijoittamisen perusteita ei ole aiemmin käsitelty. Kim Lindström ansaitsee kiitoksen pioneerin työstään suomalaisten sijoittajien valistajana.
Teksti: Juha Europaeus
Kuva: Talentum
Kim Lindström: Vaurastu arvo-osakkeilla
Talentum 2007, 297 sivua
ISBN10: 9521412283
ISBN13: 9789521412288
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi