Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
sijoittajan ABC
Rakas Sijoituspäiväkirja   A A


Laura N. on pitänyt Sijoituspäiväkirjaa parin vuoden ajan. Viimeisessä kuukausikatsauksessaan hän näkee melko vahvoja valon merkkejä ja hyviä uutisia etenkin USA:han ja Venäjälle sijoittaville.


  Päiväkirja
  Kuva: Juha Salminen

28.12.2009

Rahastosijoittajan päiväkirja joulukuulta – Valon merkkejä näkyvissä myös sijoitusmarkkinoilla

Marraskuun päiväkirjapohdiskeluni osuivat harvinaisen nappiin. Ohuella vaihdolla tehty pörssin pikkunousu ei kestänyt. Ja keikkuvalla perustalla noussut euro kääntyi dollariin nähden alimmilleen kolmeen ja puoleen vuoteen.


Tuuria, totta kai! Etenkään valuuttojen liikkeitä ei pysty

   
 

Rahastosäästäjän Päiväkirja päättyy, tammikuussa alkaa uusi juttusarja
 
Olemme seuranneet kolmikymppisen rahastosäästäjän Laura N:n mietteitä nyt lähes kahden vuoden ajan. Päiväkirja päättyy joulukuulle, ja tammikuussa 2010 sen tilalla alkaa uusi juttusarja, jossa tunnetut henkilöt kertovat säästämis- ja sijoitustavoistaan. 
  

   
millään varmuudella ennustamaan näin tarkkaan muuta kuin onnella. Pörssin ohut vaihto sen sijaan on aika luotettava ennusmerkki, sillä pienillä rahoilla tehty nousu ei yleensä kestä pitkään.


Olisiko päivän piteneminen viesti siitä, että markkinoilla alkaa olla valoa? Aika vahvoja valon merkkejä ovat ainakin uutiset, että jenkkipankit maksavat valtiolle takaisin tukiaan ja öljy kirii ylös vauhdikkaammin kuin aikoihin. Tuollaisten uutisten täytyy tietää hyvää sijoittajille. 

 
Suomalainen teollisuus tosin murjottaa vielä kiukkuisena, jos joku edes uskaltaa puhua paremmasta. Jälkisyklisillä aloilla onkin vaikea vuosi edessä. Sen sijaan USA-rahastot kiinnostavat, sillä eurolla voi olla vaikeat ajat edessä. Niin voi tosin olla myös sekä oikeassa sodassa että taloussodassa velkaantuvan USA:n dollarilla. Silti olisin valmis lyömään vuoden tähtäimellä vetoa dollarin puolesta euroa vastaan.

Eikä kannata unohtaa naapuriamme. Öljy voi vahvistaa Venäjän yllättävän nopeaan vauhtiin, sillä öljyn merkitys on naapurille huikea. Venäjä-rahaston lisäksi nyt voisi olla iloa Venäjällä bisnestä tekevien suomalaisfirmojen osakkeista.

Rahastosijoittajan päiväkirja marraskuulta - Lähtisinkö lisäämään ostoja?

Näkyvyys on surkea marraskuun pimeillä keleillä. Nousee, ei nouse, nousee, ei nouse… tulevaisuuden ennustaminen vaatii nyt erityisen hyviä arpojan lahjoja.


Helsingin pörssi päätyi pari prosenttia edelliskuukautta korkeammalle. Mutta vaihto on hiipunut koko syksyn. Ilmeisesti institutionaaliset sijoittajat ovat nyt varovaisia. Nousun pohja on hutera, jos suuret sijoittajat liikkuvat hitaasti.


Paikallaan polkeminen ja pieni pudotuskin sopivat toki köyhälle ostajalle. Keväällä hinnat nimittäin näyttivät karkaavan niin korkealle, että kuukausisäästäjä alkoi pudota kelkasta. Nyt tuntuu taas, että ostotilaisuuksia on edessä niin suoralle sijoittajalle kuin rahastosäästäjällekin.

Taalan heikkeneminen antaa aiheen vilkuilla myös rapakon taakse. Euro-ostaja voisi ostaa vaikka koko Amerikan halvalla. Valitettavasti siinä tulisivat kaupan päälle tuhansien miljardien velat, joita muun muassa Afganistan-seikkailu kasvattaa edelleen. Mutta yhtä hulvatonta näyttää olevan euroalueenkin velkaantuminen. Siinä mielessä voisi kysyä kovaan ääneen, mihin perustuu euron vahvistuminen.


Tällä elämänkokemuksella voisi ennustaa, että alas putoava taala vahvistuu jossain vaiheessa. Siksi hyvä jenkkirahasto voisi tuoda tuplavoiton, kun löytäisi vielä oikean toimialavalikoiman. Pitäisikö ottaa defensiivisiä aloja kuten lääkkeitä ja elintarvikkeita peliin? Täytyypä tarkastella tarkasti.

 

Rahastosijoittajan päiväkirja lokakuulta - Lama kruunaa defensiiviset yhtiöt

Laimea kuukausi, mutta ei katastrofi. Kolmannen kvartaalin ensimmäiset katsaukset kertoivat enimmäkseen odotettua tarinaa. Sykliset konepajat ryömivät pohjamudissa, mutta defensiiviset yhtiöt kuten teleoperaattorit tekevät hyvää tulosta.


Olisi pitänyt muistaa paremmin, että yritykset eivät kulje suhdanteissa käsi kädessä. Rahastojen toimialavalikoimaa olisi voinut tutkiskella paremmin kuin tuli tehtyä. No, tästä pitää ottaa oppia. Kannattaa pohtia jatkossa paremmin, mitkä alat kääntyvät seuraavaksi nousuun.

Pieni sijoitussalkun kierrätys tekisi muutenkin hyvää. Nyt olisi aika pohtia muun muassa verotusta. Tappiolliset sijoitukset kannattaisi myydä pois ja ostaa vaikka takaisin. Tappiot voisi sitten vähentää verotuksessa seuraavina vuosina. Tappion tunnustaminen kirpaisee hieman, mutta tuntuu hyvältä veroilmoitusta tehdessä.

Ja olihan alavireisessä kuukaudessa monta hyvää uutista! Yhdysvaltojen kauppaministeriö kertoi maan talouden kääntyneen nousuun ja jopa Metson toimitusjohtaja kertoi nähneensä taloudessa piristymisen merkkejä. Se lupailee hyvää osakerahastoille, mutta korkopuolella voi käydä kylmä tuuli. Jos keskuspankit rohkenevat viimein vetää takaisin markkinoille pumppaamaansa rahaa, on koroilla vain yksi suunta.

 

Päiväkirja syyskuulta 2009 - Pinna kireällä

Kuukauden takainen höyhenjarrutus oli oikeansuuntainen valinta, sillä sijoittajien hermot ovat taas kiristyneet.

 

Kolmessa kuukaudessa lähes kaikki suomalaisosakkeet ovat nousseet. Kuukauden aikana nousijoita ja laskijoita on suunnilleen yhtä paljon. Syyskuun viimeisen viikon aikana valtaosa on tullut alaspäin. Aura on siis synkänpuoleinen.

 

 

Levottomuuden vallitessa sijoittajilta vaaditaan erityisen paljon markkinaseurantaa. Mikä tahansa uutinen voi heilauttaa markkinoita ylös tai alas. Samalla tavoin yrityskohtaiset uutiset saavat yksittäisen yrityksen kurssiin vipinää.


Mistä Mr. Marketin hermoheikkous johtuu? Kun yksimielisyys kriisin pysähtymisestä alkaa vahvistua, epäilyt talouskasvun vauhdista voimistuvat niin ikään. Yllättävän moni on alkanut pohtia vasta nyt, että kriisin jälkeinen nousu ei välttämättä olekaan samanlaista kaistapäistä hurjastelua kuin parin vuoden takainen velkavetoinen kasvu.


Siksi yritysten tulokset eivät välttämättä kohene odotetulla tavalla. Ja siksi on entistä tärkeämpää erottaa jyvät akanoista.


Piensijoittajan on turha yrittää ennakoida hermoherkän markkinan tekoja. Veikkaukset kuukauden kehityksestä osuvat kohdalleen lähinnä hyvällä tuurilla. Siksi kannattaa kysyä itseltään, haluaako olla pelissä mukana vai ei. Itse uskon, että pitkällä tähtäimellä se kannattaa. Huomisesta en tiedä.

Päiväkirja elokuulta 2009 – Pitäkää hatustanne kiinni!

Voi kuinka nopeasti sijoittajan tunnelmat muuttuvatkaan!

 

Kuin nuori rakkaus. Heinäkuussa huuma oli kuuma ja elokuussa vain lämpeni. Ja heti heräsivät raastavat pelot hyvien hetkien menettämisestä. Eivätkä aivan turhaan heränneetkään, sillä heinä- ja elokuun vauhti on ollut pelottavan kova. Pelottavaksi sen tekee erityisesti vanha tuttu, Veli-Velka.


Onko monilta jäänyt huomaamatta, että nykyinen nousu perustuu epäilyttävän paljon velkaan? Logiikka on aivan sama kuin ylikuumenemisessa ennen parin vuoden takaista romahdusta. Tuolloin velkaa ottivat tosin asunnon ostajat, pääomasijoittajat ja muut sijoittajat. Nyt velkaa ovat ottaneet valtiot. Mutta yhtä kaikki, nousun perusta tutisee.


Tilannetta ei tee yhtään helpommaksi se, että korkomarkkinoidenkin näkymät ovat sumuiset. Toisaalta korot voivat nousta, jos talous lähtee tukevampaan nousuun. Korkojen nousun puolesta puhuu myös valtioiden velkaantuminen. Mutta entä jos talous ei lähdekään nousuun? Paikallaan polkeva kansantalous ei yleensä työnnä korkoja vauhtiin.


Tällaisessa tilanteessa varovaisuus on valttia. Eli enpä ainakaan lisää sijoituksiani, vaikka kuukausittaisen perussumman talteen laitankin. Ei ole syytä paniikkiin, mutta riskinottohalu on hivenen hiipunut. Riskiä välttelevät rahastot kiinnostavat taas enemmän kuin elokuun alussa.     

Päiväkirja heinäkuulta 2009  – Vääriä veikkauksia ja povauksia paremmasta

Pieleen veikkasin kesäkuussa. Heinäkuun tulossuma ei tuottanut pettymyksiä, vaikka niin pelkäsin.  Pörssi ei ole painunut, eikä pelko ole kasvanut markkinoilla. Siksi ostoja ei olisi kannattanut keskeyttää heinäkuuksi, vaikka en tauon takia menettänytkään suuria nousuja.


Maailmalta virtasi joka tapauksessa heinäkuussa pääosin hyviä uutisia. Monet kansainväliset pankit intoutuivat jopa kertomaan suurista henkilöstöbonuksista, vaikka valtiot ovat juuri jakaneet niille miljardikaupalla tukirahaa. Monen suomalaisen pörssiyrityksen tulos oli pelättyä parempi, vaikka takaiskujakin toki nähtiin.


Luottamusta on nyt ilmassa niin, että innokkaimmat ovat alkaneet povata maailmantalouteen rivakkaa nousua. Moinen into pelottaa hieman, mutta toisaalta nousuhan syntyy juuri uskosta. Kun kaikki uskomme talouden toipuvan, talous alkaa toipua. Yksinkertaisuudessaan suorastaan kaunista.


Valoa on nyt niin paljon, että tasaisen vauhdin osto-ohjelmaa uskaltaa taas jatkaa. Ja samalla tavoin uskallan nostaa osakepainoani. Aivan kaikille markkinoille en pieniä rahojani kuitenkaan voi ripotella.

 

Tähän asti olen luottanut Aasiaan ja luotan edelleen. Ei kai mikään muuta sitä faktaa, että väestömäärä kasvaa Aasiassa nopeasti ja väestönkasvu on keskeisimpiä talouskasvun lähteitä. Mikä muu maailmassa kasvaa? Kun väestö ikääntyy, on terveydenhuoltobisneksen pakko kasvaa. Ja kun ympäristö likaantuu, on ympäristöteknologian pakko kasvaa. Syntyisikö noista hyvä yhtälö, joka ohjaa rahastosijoituksiani? 

Päiväkirja kesäkuu 2009 – Sekavissa tunnelmissa

Omituinen kesäkuu takana. En tarkoita kylmiä ilmoja, sillä niissä ei ole mitään erikoista. Sen sijaan talouden viestit ovat sekavia kuin nuoren taiteilijan installaatiot pahimmillaan.


Moinen hermostuneisuus antaa syyn pelätä, että seuraavat osavuosikatsaukset painavat kurssit taas pohjamutiin.

Huonot uutiset saavat tällaiset markkinat vauhkoiksi, vaikka uutiset tiedetäänkin jo etukäteen. Siksi keskeytän muutamaksi viikoksi tasaisen ostamisen strategiani. Siis vain muutamaksi viikoksi. Seuraavien tulosten jälkeen kaikki on halvempaa, silloin on aika jatkaa.


Syksyn lehti maahan ehti, siinäkin soi blues, sanaili muistaakseni Reino Helismaa. Sanat osuvat varmaan ensi syksyn taloustilanteeseen etenkin Suomessa. Mutta kansainvälinen meininki on todennäköisesti vähän iloisempaa kuin Suomessa. Ja meno maailmalla ohjaa meidänkin kursseja. Siksi loppukesä ja ainakin alkusyksy ovat ostajan aikaa melkein millä tahansa markkinalla. 

Päiväkirja toukokuu 2009 – Taantuman loppu?

Kuukauden takaiset varoitukset itselleni ilosten uutisten keskellä osuivat oikeaan. Huhtikuinen riemuralli ei tietenkään voinut jatkua aivan samalla vauhdilla kovin pitkään. Parhaistakin osakkeista alkaa loppua veto, jos niiden kurssit ponnahtelevat ylöspäin 50 prosentin kuukausivauhdilla.


Eihän toukokuukaan huono ollut, mutta rauhallinen edelliskuuhun verrattuna. Mistä huhtirallissa sitten oli kyse? Kertoiko se talousnousun alusta? Ehkä se kertoi pikemminkin kovimman talouskriisin lopusta kuin nousun alusta. Laskua ei nimittäin seuraa välittömästi nousu. Sen sijaan edessä saattaa olla melkoisen pitkä toipumisen kausi, jonka aikana ihmiset ja yritykset hakevat voimia seuraavaan nousuun.


Miten tästä eteenpäin? Jos talous toipuu hitaasti, on tasaisen ostamisen aika. Osakkeet tuskin harppovat huhtikuisella vimmalla kesän aikana. Takaiskujakin voi tulla, mutta yllättyisin kyllä uusien pohjien näkemisestä. Sekin on toki mahdollista, sillä onhan tässä joutunut yllättymään jo monta kertaa parin vuoden aikana.


Millaisiin rahastoihin aion sitten pieniä rahojani laittaa? Korkojen veto on alkanut vähentyä ja osakkeiden kasvaa. Katseet suuntaan kauemmaksi kaukomaille kuin tähän asti, sillä uskon, että tuo Aasian painoarvo jatkaa nousuaan maailmantaloudessa. 

 

Päiväkirja huhtikuu 2009 - Olisiko pitänyt sijoittaa enemmän?

Huikea huhtikuu takana! Optimismi alkoi kantaa hedelmää niin vuolaasti, että vappuna saattoi poksauttaa kuohuvaa hyvällä mielellä. Yleisindeksi pomppasi Helsingissä 21,9 prosenttia kuukaudessa. Parhaat osakkeet harppoivat yli 50 prosenttia; M-real jopa 96 prosenttia. Monissa rahastoissa vauhti oli sen mukaista.


Olisi vain pitänyt sijoittaa enemmän! Hyvinä hetkinä tulee aina tuo ahne ajatus, vaikka ei olisi oikeasti ollut enempää sijoitettavaakaan. Sitä paitsi kesäkuussa saatan taas pohtia, että ei olisi pitänyt sijoittaa niin paljon.  Tämä ralli voi nimittäin hyvinkin päättyä entistä syvempään sorakuoppaan. Osakemarkkinat ovat riehaantuneet, mutta työttömien armeija riehaantuu enintään mielenosoituksiin. Maailmalla pankit pursuavat huonoja luottoja ja valtiot ovat velkaisempia kuin koskaan.

Huhtikuu toi toki muitakin hyviä uutisia kuin kurssinousun. Amerikkalaisten kuluttajien luottamus on kasvanut kuten myös ostopäälliköiden usko Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Mutta kantavatko heikot jäät, jos ihmiset oikein uskovat? Ehkä. Talous on siinä mielessä metka systeemi, että optimismi voi kantaa syvänkin paikan yli.


Lähikuukausina kurssit siis todennäköisesti joko nousevat tai laskevat. Tuottoa kannattaa etsiä, mutta ei millä riskillä tahansa. Siksi pidän kiinni sijoitussuunnitelmasta, mutta hillitsen nopeiden voittojen tuoman innostumisen. Vältän riskin kasvattamista. Valmistaudun korjaamaan nopeat voitot taskuun. Pidän silmäni auki. 

Päiväkirja maaliskuu 2009 - Omituista iloa ilmassa!

Ensimmäinen kuukausi aikoihin, kun OMX Helsinki jäi plussalle. Niukasti, mutta kuitenkin.


Hurjan syöksyn jälkeen tasaisellakin on kiva lykkiä. Koko kansantaloudessa tasaiselle ei toki vielä päästä, sillä lomautukset, romahdukset ja konkurssit ovat herättäneet jopa deflaation haudastaan. Ja valtiot velkaantuvat niin, että valtiovarainministereillä hiukset harmaantuvat. Se tietää lähivuosina lisää niukkuutta, kun veroja ja budjetteja kiristetään.


Osakemarkkinoilla toivon kipinät kuitenkin sinkoilevat. Nordea plus 20 prosenttia ja Nokia plus 18 yhdessä kuukaudessa! Aika monet näyttävät uskovan, että käänne on mahdollinen. Nokian ja Nordean kokoiset yritykset eivät nouse muutaman optimistin rahoilla. Kun kyllin monet alkavat uskoa johonkin, alkaa uskomus muuttua todeksi. Siksi olen iloinen, että oma sijoitussuunnitelma on pitänyt tammikuun repsahduksen jälkeen.

 

Maaliskuun auvoisuus voi toki haihtua muistoksi, kun ensimmäiset osavuosikatsaukset tulevat. Supistuneet tilauskannat ja romahtaneet tulokset voivat pyyhkäistä markkinoita kylmästi. Ja General Motorsin ja Chryslerin yhä todennäköisemmältä näyttävä velkasaneeraus voi masentaa markkinoita entisestään.  Ei siis kiirettä nostaa säästösummaa; ei tässä tosin olisi kovin paljon varaakaan niin tehdä. Mutta osavuosiryminän jälkeen saattaa olla aika tarkastaa tilanne uudestaan. . 

Päiväkirja helmikuu 2009 - Herääkö toivo?

Turhaan murehdin tammikuussa, kun rahat menivät jakkuun ja saappaisiin. Osakkeet nimittäin laskettelivat helmikuunkin alas lujempaa kuin itse menin talvilomalla Rukan rinteillä. Ehdin jo kuvitella, että valoa olisi ilmassa. Mutta sitä onkin vain luonnossa, ei taloudessa.


Sijoittajien epätoivo sen kuin syvenee, kun huonoja uutisia tulvii markkinoille. Siitä huolimatta yhä useampi kaveri on sanonut sijoittaneensa viime päivinä osakkeisiin ja rahastoihin. Täytyyhän sen näkyä jossain vaiheessa kursseissa. Eivät minun kavereideni lihakset tietenkään riitä pörssin nostamiseen, mutta tuskinpa minä tunnen ainoita hassuja, joilla on vielä luottamusta huomiseen.

 

Huhtikuu tosin pelottaa jo nyt. Kun pörssifirmat kertovat surkeista tuloksistaan, markkinat pettyvät jälleen. Näin tuntuu käyvän aina huonojen uutisten tultua, vaikka nämä olisivat olleet tiedossa jo vuoden etukäteen. Sitten rytisee taas. Ei tosin rytise enää kovin korkealta.

 

Oli miten oli, mutta säästämislupaus piti: tammikuussa rahat menivät alennusmyynteihin, mutta helmikuussa sijoitin ne rahastoon. Täytyyhän tässä säästää, vaikka menisi kuinka huonosti. Oikeastaan pitäisi jopa säästää sitä enemmän, mitä huonommin menee. Ja kyllä ainakin omat säästöhalut kasvoivat, kun eläke näyttää karkaavan taas askeleen kauemmaksi. Matkaa on jäljellä niin paljon, että lykkäyksiä ehtii tulla vielä monta kertaa. 

Päiväkirja tammikuu 2009 - Syrjähyppyjä

Huono omatunto! Joulualet saivat hairahtumaan päättäväisen säästäjän polulta. Toisaalta ovathan oikein ministerit kehottaneet kuluttamaan, jos on varaa.  Tulipa nyt sitten torjuttua taantumaa jakun ja saappaiden edestä. Onneksi on joustava säästöohjelma, joka ei rankaise pienestä ”syrjähypystä”.


Eikä tässä ainakaan suuria nousuja ole jäänyt kaappaamatta, sillä pörssin moni nousuyritys on lässähtänyt kuin tämän tytön kakku uunissa.  Ja mikäpä pörssin vetäisi nousuun, kun huonojen uutisten virta vain voimistuu? Ei yksi uusi presidentti Amerikoissa tätä hetkessä käännä, vaikka ideoita ja energiaa Obamalla tuntuukin olevan. Siitä näyttävät kaikki olevan kuitenkin samaa mieltä, että käänne parempaan alkaa USA:sta. Ovathan ne siellä taistelleet tämän taantuman kanssa jo yli vuoden, kun meillä tosi huonot uutiset alkoivat vasta pari kuukautta sitten.

 

Eikä huonoille uutisille näy loppua etenkään, kun hyviä ei juuri kerrota. Kuka huomasi, että viime vuoden viimeisellä neljänneksellä USA:n talous laski merkittävästi vähemmän kuin ekonomistit olivat odottaneet? Tai sen, että amerikkalaiskuluttajien luottamus vahvistui tammikuussa? Kuka pani merkille, että yrityslainojen riskilisät ovat pienentyneet? Kuka pohti, kuinka hyvä merkki taloudelle oli lääkefirma Pfizerin jättimäinen yritysosto? 


Eivät nuo uutiset vielä käänteestä kerro, mutta antavat kuitenkin uskoa siihen, ettei maailma tähän lopu. Siksi hyviäkin uutisia voisi tuoda hieman näkyvämmin mediassa esille kaikkien irtisanomisten keskellä. Ja siitä syystä minä aion jatkaa rahastosäästämistä, vaikka tässä kuussa tulikin tehtyä ohari.  Säästäminen on jopa entistä kivempaa uuden jakun ja kenkäparin kanssa. 

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi 

 

 



Viikon sana

Ensimarkkinat

Arvopapereiden markkinoille laskeminen, joka tehdään rahoituksen turvaamiseksi. Tällöin liikkeellelaskija hankkii rahoitusta yleisöltä esimerkiksi osakeannilla tai joukkovelkakirjalainaa myymällä.

rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola