10.1.2012
Veronmaksajain Keskusliittoon kuuluvat jäsenet saavat rahanarvoisia etuja Tapiolan pankki- ja sijoitustuotteista. Lisäksi Tapiola ja Veronmaksajat järjestävät yhteisiä tilaisuuksia, jotka ovat avoimia kaikille. Tilaisuuksien teemoina ovat ajankohtaiset verotusasiat ja niissä on esiintyjinä sekä Veronmaksajain että Tapiolan asiantuntijoita. Tilaisuuksia on tarkoitus järjestää ympäri Suomea.
Veronmaksajain Keskusliitto on riippumaton järjestö, joka neuvoo suomalaisia kaikissa verotuks
een liittyvissä elämäntilanteissa, ajaa kohtuullista verotusta sekä puolustaa kansalaisten oikeusturvaa verotuskysymyksissä. Järjestöön kuuluu noin 188 000 henkilöjäsentä ja 44 000 yritystä.
Eläkeläisten talouslukutaitoa kohentamaan
”Tavoitteenamme on edistää Eläkeliiton jäsenten taloudellista turvallisuutta avoimella ja ymmärrettävällä viestinnällä. Haluamme parantaa eläkkeellä olevien talousosaamista ja finanssituotteiden ymmärrystä sekä auttaa heitä löytämään itselleen sopivat finanssipalvelut. Samalla meillä on mahdollisuus edistää vuorovaikutusta seniori-ikäisten tarvitsemista
finanssipalveluista”, kertoo Tapiola Varainhoidon palvelujohtaja Outi Vänni.
Eläkeliitto on edunvalvontajärjestö, jonka tekee työtä ikäihmisten palvelujen ja ostovoiman puolesta.
Ymmärrystä talousasioiden hoidossa Tapiola pyrkii lisäämään tarjoamalla Eläkeliiton jäsenille koulutusta ja tietoa verkkopankin käytössä, arjen talousasioiden hoidossa, säästämisessä ja sijoittamisessa, perintösuunnittelussa sekä metsänomistukseen, turvalliseen asumiseen ja terveyteen liittyvissä kysymyksissä. Tapiola tarjoaa Eläkeliiton jäsenille myös mahdollisuuden saada
henkilökohtaista ja yksilöllistä neuvontaa taloudellisten asioiden hoitamiseen ja sopivien tuotteiden, palvelujen ja asiointitapojen löytämiseen.
”Tapiolan puheenvuoroja voidaan yhdistää Eläkeliiton paikallisyhdistysten kokouksiin tai järjestää paikallisyhdistyksille omia erillisiä tilaisuuksia”, Vänni kertoo.
Teksti: Suvi Vesterinen
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi