10.1.2012
”Alkuun ei tarvita suuria rahoja, mutta ajan myötä synttäri-, valmistujais- ja muista lahjoista kertyy itsenäistyvälle nuorelle mukava summa esimerkiksi opiskelua tai oman kodin perustamista varten”, Tapiola Varainhoidon palvelujohtaja Outi Vänni sanoo.
Suunnittelun lähtökohtana on, säästetäänkö pienelle lapselle vai täysi-ikäiselle tai sen kynnyksellä olevalle. ”Sen jälkeen kannattaa miettiä tavoitetta, onko tavoitteena esimerkiksi ostaa polkupyörä parin vuoden päästä vai kerätä lapselle turvaa itsenäisen elämän alkuun”, Vänni jatkaa.
Helppoon alkuun pankkitili ja rahasto
Luonteva ensimmäinen askel on oman pankkitilin avaaminen lapselle. Lyhyen aikavälin säästöt on hyvä pitää turvallisesti pankkitilillä. Tiliä tarvitaan myös muiden sijoituskohteiden niin sanotuksi vastatiliksi.
Hieman suurempien summien tallettamiseen voi käyttää myös eripituisia määräaikaistilejä. Mitä pidempi talletusaika, sitä korkeampaa korkoa talletukselle yleensä maksetaan.
”Pitkällä aikavälillä tilisäästäminen antaa kuitenkin suhteellisen pienen tuoton. Seuraava helppo askel onkin säännöllisen rahastosäästämisen aloittaminen. Vaihtoehtoja on paljon ja
erilaisilla riskitasoilla.”
Esimerkiksi osake- ja korkomarkkinoille sijoittavat yhdistelmärahastot sopivat hyvin tähän tarkoitukseen.
”Rahastojen salkunhoitajat muuttavat rahastojen sijoitusjakaumaa markkinatilanteen mukaan, joten asiakkaan ei tarvitse huolehtia itse sijoituskohteiden vaihtamisesta. Tapiolassa kuukausisäästämisen rahastoon voi aloittaa jo 30 eurolla.”
Täysi-ikäiselle lapselle hyvä säästämisvaihtoehto on ASP- eli asuntosäästöpalkkiotili.
”ASP-tilin voi avata 18-vuotiaana ja sille voi ohjata esimerkiksi ylioppilaslahjarahoja tai kummien ja mummien joululahjarahoja. Näin pesämuna omaa asuntoa varten kertyy monesta pienestä purosta.”
Huolellinen suunnittelu kannattaa
Tapiolan nettisivuilta löytyy laskuri, jonka avulla pesämunan kartuttamista voi lähteä suunnittelemaan. Hyvä ajatus on myös käydä keskustelemassa Tapiolan asiantuntijan kanssa tilanteeseen parhaiten sopivasta ratkaisusta. Samalla voi allekirjoittaa tarvittavat sopimukset. Pankkitilin avaamiseen ja
säästämisen aloittamiseen tarvitaan lapsen huoltajien suostumus.
”Lakisääteisten alkumuodollisuuksien jälkeen pesämunan kartuttaminen on vaivatonta. Voidaan myös sopia, että kummit, isovanhemmat ja muut sukulaiset halutessaan lahjoittavat valittuun kohteeseen.”
Alaikäisen nimiin tehdyistä sijoituksista päätäntävalta siirtyy nuorelle, kun hän on täyttänyt 18 vuotta. Jos epäilee, ettei lapsi heti täysi-ikäistyttyään ole riittävän kypsä päättämään säästöjen käytöstä, kannattaa harkita sellaisia säästämisvaihtoehtoja, joissa päätäntävalta varojen käytöstä siirtyy
lahjan saajalle myöhemmin.
”Lahjan antajan omaa säästövakuutusta voi hyödyntää tähän tarkoitukseen. Silloin lahjoituksen voi tehdä, kun aika on siihen sopiva.”
Muista verosuunnittelu myös lapselle säästämisessä
Verotuksen suunnittelu on tärkeä näkökulma lapselle säästämisessä. Lapselle voi lahjoittaa 3999 euroa kolmen vuoden välein ilman lahjaveroseuraamusta. Kuukausittaisena summana tämä tarkoittaa 111 euroa lahjan antajaa kohden.
”Jos on tarkoitus tehdä isompia lahjoituksia, kannattaa muistaa, että vakuutussäästämiseen liittyy merkittäviä veroetuja. Jos vakuutussäästö maksetaan lähiomaisille, kuten lapsille tai lapsenlapsille, säästöhenkivakuutukseen sijoitettu pääoma on lahjaverosta vapaa 8 500 euroon asti saajaa kohti.”
Vakuutustuotteiden etuihin kuuluu lisäksi se, että niihin sijoitettuja varoja voi siirtää sijoituskohteesta toiseen ilman veroseuraamuksia.
Jos sijoitusaika on pitkä, kannattaa valita sellainen säästökohde, jossa tuottoa ei veroteta joka vuosi. Esimerkiksi talletusten korkotuotto joutuu verolle aina, kun korkoa maksetaan. Rahastosijoituksen osalta verot maksetaan vasta lunastuksen jälkeen luovutusvoitosta.
”Talletusten lähdeveroprosentti ja pääomatulon veroprosentti on noussut tänä vuonna 30 prosenttiin, joten pitkällä sijoitusajalla on merkitystä, maksaako veron tuotosta joka vuosi vai vain kerran.”
Teksti Matti Remes
Kuva Istock