Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
sijoittajan ABC
Klassikkoja ja löytöjä: Kirja osakeoptimisteille   A A


Osakkeet ovat ylivertainen sijoituskohde pitkällä aikavälillä, väittää Jeremy Siegel.


   Jeremy Siegel
 

Whartonin rahoituksen professori

Jeremy Siegel uskoo pitkän aikavälin

sijoittamiseen. 

27.9.2011

 

Jokaisen pitkäjänteisen sijoittajan kannattaisi sijoittaa suuri osa varallisuudestaan osakkeisiin. Sijoitushorisontin pitäisi käytännössä ylittää 20 vuotta. Näin voi tiivistää Whartonin rahoituksen professori Jeremy Siegelin Stocks for the Long Run –kirjan sanoman.

 

Siegel kehuu osakkeiden ylivoimaa suhteessa muihin sijoitusinstrumentteihin. Yhden dollarin sijoitus hajautettuun osakesalkkuun vuonna 1802 olisi kasvanut lähes 8,8 miljoonaan dollariin vuoteen 2001 mennessä, jos osingot olisi jatkuvasti sijoitettu uudelleen. Inflaatio huomioon ottaen dollari olisi muuttunut sadoiksi tuhansiksi.

 

Parin viime vuosisadan aikana on ollut vain yksi 30 vuoden ajanjakso (1831 – 1861), jolloin korkotuotot ovat ylittäneet osaketuotot. Toisin kuin korkotuotot, osakkeiden tuotot eivät ole milloinkaan jääneet negatiivisiksi yli 20 vuoden periodilla inflaatio huomioon ottaen.

 

Siegel vyöryttää runsaasti tilastodataa väitteidensä tueksi. Ensimmäiset lähes sata sivua hän käy läpi osakkeiden historiallisia tuottoja. Lähes joka sivulta löytyy käppyröitä ja taulukoita.

Osta ja pidä –strategiassa myös ongelmia

Siegelin teesit ovat maailmankuuluja. Harva nykyään kyseenalaistaa osakkeiden ylivertaisuutta pitkällä aikavälillä. Sijoitusasiantuntijat vannovat enimmäkseen ”osta ja pidä” –strategian nimiin.

 

   
 

Juttusarja

> Klassikkoja ja löytöjä -juttusarjassa esitellään talouteen liittyviä kirjauutuuksia sekä klassikoita, joista sijoittajat ovat ammentaneet oivalluksia jo vuosikymmeniä.

Sarjassa julkaistu myös:


Ilo irti osingoista

Kasvusijoittajan selviytymisopas

Vaurastu arvo-osakkeilla

Sattuman kauppaa Wall Streetillä

   

Strategian soveltaminen ei ole kuitenkaan helppoa. Ensinnäkin termi ”pitkä aikaväli” on suhteellinen. Yhdelle viisi vuotta on pitkä aika, toiselle se ei ole vielä mitään.

 

Harvalla sijoittajalla on malttia ulottaa horisonttiaan parin vuosikymmenen päähän tai pidemmälle. Useimmat sijoittajat haluavat päästä nauttimaan sijoitustensa tuotosta huomattavasti aiemmin.

 

Dollari voi muuttua miljooniksi vain teoriassa. Tuskin kukaan säästää osakkeisiin sitä varten, että jälkeläiset sadan vuoden kuluttua saisivat suuren pesämunan. Kuten John Maynard Keynes aikanaan totesi: pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita.

 

Kolmas vaikeus osta ja pidä –strategiassa on inhimillinen. Ihmismieltä kiinnostaa mahdollisuus nopeaan rikastumiseen. Päivittäiset talousuutiset luovat illuusion, että sijoittajan täytyisi koko ajan olla varuillaan ja reagoida markkinoiden muutoksiin.

 

Neljäs ongelma osta ja pidä –strategiassa on se, että mikään ei takaa osakkeiden tuottoja edes yli 20 vuoden horisontilla. Esimerkiksi japanilaiset ovat saaneet kokea, että osakesalkku voi olla tappiolla vuosikymmentenkin odotuksen jälkeen.

Suosi osinkoja

Stocks for the Long Run sopii parhaiten sijoittajille, jotka vasta harkitsevat sijoitustensa allokaatiota. Heitä ovat esimerkiksi työuransa alussa olevat nuoret.

 

Siegel ei usko merkittäviin ylituottoihin osakepoiminnalla. Sijoittajan ei kannata yrittää valita salkkuun tietyn tyyppisiä yhtiöitä. Siegel myös tyrmää yritykset ennustaa suhdanteita tai arvata kurssiliikkeitä teknisellä analyysillä.

 

Niille sijoittajille, jotka kaipaavat neuvoja hyvien yhtiöiden löytämiseen, Stocks for the Long Run tuottaa pettymyksen. Tuhansien vaihtoehtojen joukosta on vaikeaa löytää juuri oikeat yhtiöt, joten turvallisinta on seurata indeksiä.

 

Joitakin konservatiivisia ohjeita Siegel toki tarjoaa. Tunnusluvuista käyttökelpoisin on yksinkertaisesti p/e-luku eli osakkeen hinta suhteessa yhtiön tulokseen. Tuloksissa ei kannata katsoa yhtä vuotta vaan keskimääräistä tulosta usealta vuodelta.

 

Korkean osinkotuoton osakkeet ovat parempia kuin kasvuosakkeet, ja tunnetut yhtiöt ovat parempia kuin tuntemattomat. Pitkäjänteisen varallisuuden kasvattamisen salaisuus on osinkojen uudelleen sijoittaminen.

 

Muutamat muut sijoitusgurut – kuten Peter Lynch ja Philip Fisher – korostavat osinkojen sijaan yhtiön tulevaisuudennäkymiä ja kykyä kasvaa. Siegel korostaa hyvää hajautusta ja malttia pitää salkun osakepaino korkeana.

 

Siegel on sijoittajapiireissä saanut lempinimen ”Mr Bull”, joka tarkoittaa osakeoptimistia. Esimerkiksi vuonna 2007 juuri ennen finanssikriisiä Siegel suositteli osakkeisiin sijoittamista. Todennäköisesti Stocks for the Long Runin tulevassa painoksessa Siegel kiinnittää aiempaa enemmän huomiota osakemarkkinoiden riskeihin.

 

Jeremy Siegel: Stocks for the Long Run (McGraw-Hill 2007)


Teksti: Juha Europaeus
Kuva: jeremysiegel.com



Viikon sana

Ensimarkkinat

Arvopapereiden markkinoille laskeminen, joka tehdään rahoituksen turvaamiseksi. Tällöin liikkeellelaskija hankkii rahoitusta yleisöltä esimerkiksi osakeannilla tai joukkovelkakirjalainaa myymällä.

rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola