Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
sijoittajan ABC
Verosuunnittelu kannattaa   A A


Verotehokkaan sijoittamisen perusperiaatteita on arvopapereiden myyntivoittojen ja -tappioiden tasapainottaminen. Sijoitustuotteista selkeää veroetua tarjoavat puolestaan eläkevakuutukset ja sijoitussidonnaiset henkivakuutukset.


6.11.2008

 
  Kuva: Istockphoto

Teksti: Katariina Lampinen

 

Osakesijoitusten ja sijoitusrahasto-osuuksien myynnissä mahdollisesti syntyvien tappioiden hyödyntäminen on KPMG:n veroasiantuntijan Erkki Tiitan mukaan verotehokkaan sijoittamisen lähtökohta. Luovutustappiot ovat vähennyskelpoisia vain luovutusvoitoista ja ne voidaan vähentää myyntivuoden jälkeen ainoastaan kolmen seuraavan vuoden aikana.


"Sijoittamisessa se on lyhyt aika. Kannattaa pitää huoli siitä, etteivät tappiot pääse vanhenemaan", Tiitta toteaa.


   
 

Lisää aiheesta:

>  Sijoita verotehokkaasti -luento Kampin T-Hetkessä 2. joulukuuta

 

Mihin veronpalautukset kannattaa sijoittaa?

   
Arvopaperien myyntivoitoista menee 28 prosentin pääomatulovero. Myyntivoitto lasketaan vähentämällä myyntihinnasta joko todellinen hankintameno eli arvopaperien hankintahinta tai sitten ns. hankintameno-olettama. Vähintään 10 vuotta omistetuissa arvopapereissa hankintameno-olettama on 40 prosenttia ja muutoin 20 prosenttia myyntihinnasta.


"Tänä vuonna tappioita syntyy helposti itse kullekin. Otetaan esimerkki: jos sijoittaja on alkuvuodesta realisoinut pitkään omistamiaan osakkeita ja tehnyt merkittävän voiton, mutta salkussa on myös huomattavasti tappiolla olevia osakkeita, hän voi vähentää verotettavaa myyntivoittoa myymällä tappiolla olevia osakkeita", Tiitta kuvaa.

Talletuskorkojen lähdevero on lopullinen

Markkinaturbulenssissa moni myös miettii, kannattaisiko laittaa rahaa pankkiin eli sijoittaa osa varoista määräaikaistalletuksiin. Ratkaisuja tehdessä on hyvä muistaa, että pankkitileillä olevista varojen tuotoista  ja joukkovelkakirjalainojen tuotoista peritään 28 prosentin lähdevero. Se on lopullinen vero eli siitä ei voi tehdä vähennyksiä.


"Matalan riskiprofiilin sijoitukselleen voi saada myös, jos sijoittaa johonkin korkorahastoon. Korkorahastoihin verottaja suhtautuu samoin kuin osakkeisiin ja muihin sijoitusrahastoihin eli rahasto-osuuksien luovutusvoitoista voi tehdä vähennyksiä", Tiitta huomauttaa.

Vakuutustuotteista veroetua

Yksityishenkilön ottamien sijoitustuotteiden selkeimmät veroedut liittyvät vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin ja perinnöksi siirtyviin sijoitussidonnaisiin henkivakuutuksiin. Eläkevakuutuksen ottaja voi vähentää vakuutusmaksunsa verotuksessa aina 5000 euroon asti vuodessa, jos eläkettä maksetaan vakuutuksen perusteella aikanaan vähintään kahden vuoden ajan.


Vakuutusmaksu vähennetään ensisijaisesti pääomatuloista kuten osingoista ja myyntivoitoista. Jos näitä ei ole, pääomatulojen veroprosenttia vastaava osa eli 28 prosenttia maksuista vähennetään erityisenä alijäämähyvityksenä ansiotuloista perittävistä veroista. Asuntolainan korkomenot eivät pienennä tämän alijäämähyvityksen määrää, koska niiden vähennyksille on erillinen 'kori'.


"Eläkevakuutuksen veroedut on mahdollista hyödyntää vielä laajemmin ja tehokkaammin työnantajan ja työntekijän yhteisesti sopimilla eläkejärjestelyillä. Tämä tietysti edellyttää molempien osapuolien sitoutumista järjestelyyn", Tiitta kertoo.


Henkivakuutukset tuottavat veroetua perintöverotuksessa, sillä siinä henkivakuutuskorvaus on verovapaata lähiomaiselle 35 000 euroon asti. Leskelle verovapaata on puolet, kuitenkin aina vähintään 35 000 euroa. Sekä vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin että muihin sijoitusvakuutuksiin voidaan liittää myös henkivakuutusturva.

Yksityissijoittajan ei kannata yhtiöittää

Yksityissijoittajan ei Erkki Tiitan mukaan kannata yleensä perustaa yhtiötä arvopaperisijoituksilleen, vaikka yhtiöverokanta onkin 26 prosenttia eli vähän alempi kuin pääomatulovero.


"Hieman alhaisemmasta verokannasta saatava etu sulaa helposti voitonjaossa. Kun rahat kotiutetaan yhtiöstä, veroetu hukkuu yleensä osinkoverotukseen tai yhtiötä purettaessa menee enemmän rahaa kuin pienemmällä verokannalla on saavutettu", hän arvioi.

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



Viikon sana

Ensimarkkinat

Arvopapereiden markkinoille laskeminen, joka tehdään rahoituksen turvaamiseksi. Tällöin liikkeellelaskija hankkii rahoitusta yleisöltä esimerkiksi osakeannilla tai joukkovelkakirjalainaa myymällä.

rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola