Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
sijoittajan ABC
Osaketuottoja ilman pääomariskiä   A A


Osakeindeksilainoissa yhdistyvät korkosijoitusten pääomaturva ja osakemarkkinoiden tuottomahdollisuudet.


4.9.2008

 
 
 

Indeksilainan etuja ovat pääomaturva,
mahdollinen lisätuotto ja vaivattomuus,
kertoo
Ilkka Pihlaja.


Teksti Matti Remes

 

Epävarmuus osakemarkkinoilla jatkuu. Monien arvioiden mukaan pörssin pohjakosketus alkaa olla käsillä. Erityisesti nykyisessä markkinatilanteessa osakeindeksilainat ovat varteenotettava sijoitusvaihto, sanoo Tapiola Pankin tuotepäällikkö Ilkka Pihlaja.


”Osakeindeksilainalla sijoittaja pääsee hyötymään osakekurssien mahdollisesta noususta. Toisaalta sijoituksen pääoma on turvattu, vaikka kehitys menisikin huonompaan suuntaan.” 

Tuotto osakeindeksin tuoton mukaan
   
 

Lisää aiheesta:

> Näin indeksilainoja verotetaan

   

Osakeindeksilainat ovat joukkovelkakirjalainoja, joiden tuotto on sidottu kiinteän kuponkituoton sijaan jonkin osakeindeksin tai osakekorin kehitykseen. Indeksilainan erääntyessä sijoittajalle maksetaan kokonaisuudessaan sijoitettu nimellispääoma.


Päälle tulee indeksihyvitys, joka määräytyy kohdeindeksin tuoton perusteella.
”Indeksilainat sopivat hyvin perustaksi sijoittajan salkkuun. Pääomaturvan ja mahdollisen lisätuoton ohella sen etuihin kuuluu vaivattomuus. Merkinnän jälkeen sijoitus ei kaipaa hoitoa.”


Pääomaturvatussa indeksilainassa sijoittaja ottaa liikkeellelaskijaan liittyvän luottoriskin. Pihlajan mukaan riski on kuitenkin vähäinen, jos sijoittaja valitsee vakavaraisen liikkeellelaskijan. 

Lainan voi realisoida kesken laina-ajan

Indeksilainojen laina-aika on yleensä 3-5 vuotta. Lainat on ensisijaisesti tarkoitettu pitkäaikaiseksi sijoitukseksi, mutta halutessaan ne voi myydä jälkimarkkinoilla kesken laina-ajan.
”Indeksilainat voi tarvittaessa lunastaa joustavasti ennen niiden erääntymistä. Lunastetut varat tulevat asiakkaan pankkitilille osakesijoitusten tapaan kolme pankkipäivää lunastuksesta.”


Kesken laina-ajan tehdyissä lunastuksissa sijoituksella ei ole täyttä pääomaturvaa.
”Lainan arvo voi juoksuaikana olla korkeampi tai matalampi kuin lainan merkintäaikana. Arvo määräytyy indeksin ja markkinakorkojen kehityksen mukaan.” 

Vertailu kannattaa aina

Indeksilainoissa on suuria eroja, joten lainojen tuottokertoimien, hallinnointikulujen ja käytettyjen osakeindeksien vertailu kannattaa.
”Tuottojen kannalta on tärkeää arvioida, millaisen markkinan päälle laina on rakennettu.”


Pihlaja on ollut uransa aikana mukana noin 40 indeksilainan suunnittelussa, rakentamisessa ja myynnissä. Indeksilainojen rakentamisessa Pihlaja käyttää kokemuksensa lisäksi hyväkseen kaikkea Tapiola Varainhoidosta ja koko konsernista löytyvää asiantuntemusta.
”Myös tiivis yhteydenpito asiakkaisiin on keskeinen osa työtä. Palaute auttaa suuresti uusien tuotteiden rakentamisessa.”


Kaikille avoimien indeksilainojen ohella Tapiola tarjoaa suurille asiakkaille räätälöityjä indeksilainoja.
”Niiden rakentamisessa käytetään hyväksi sekä Tapiolan että asiakkaan omaa asiantuntemusta. Asiakkaalla voi esimerkiksi olla näkemys euron ja dollarin suhteen muuttumisesta tai korkomarkkinoiden kehittymisestä. Indeksilainan tekemisessä käytetään tätä näkemystä pohjana.”

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



Viikon sana

Ensimarkkinat

Arvopapereiden markkinoille laskeminen, joka tehdään rahoituksen turvaamiseksi. Tällöin liikkeellelaskija hankkii rahoitusta yleisöltä esimerkiksi osakeannilla tai joukkovelkakirjalainaa myymällä.

rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola