11.6.2008
Suomen talous on toistaiseksi pärjännyt euroalueen keskiarvoa paremmin, mutta suhdannehuippu on nyt takana, ja Suomi on liukumassa asteittain korkeasuhdanteesta matalasuhdanteeseen. Tapiola laskee Suomen talouskasvuennusteen vuodelle 2009 1,7 prosenttiin. ”Maailmantalouden hidastuminen näyttää vaikuttavan Suomeen arvioitua enemmän mutta pidemmällä viiveellä”, Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari
Järvinen arvioi. Järvisen mukaan näkymien nopea heikkeneminen edellyttää hallitukselta veronkevennyksiä jo ensi vuodelle.
Inflaatio kiihtyy Suomessa tänä vuonna, mutta laskusuhdanne alentaa inflaation vuonna 2009 keskimäärin 2,3 prosenttiin. ”Inflaation kiihtyminen johtuu energian, raaka-aineiden ja ruuan hintojen noususta maailmalla. Se ei johdu kysynnästä kotimaassa eikä siten kieli talouden ylikuumenemisesta”, Järvinen toteaa.
Maailmantalouden kasvu hidastuu tarkastelujaksolla selvästi ja edessä on monta vuotta hidasta kasvua. Suurin yksittäinen riski liittyy Yhdysvaltoihin, jonka yksityinen kulutus ja investoinnit ovat viime vuosina tuoneet noin kolmanneksen maailmantalouden kasvusta. Jos Yhdysvallat ajautuu kuluttajavetoiseen taantumaan, vaikutukset heikentävät niin ulkomaankauppaa, rahoitus- ja hyödykemarkkinoita kuin erilaisia luottamusindikaattoreitakin.
Kiihtyvä inflaatio ja hidastuva kasvu hankalia keskuspankeille
Inflaation kiihtymistä ruokkii osaltaan öljyn hintakupla. Tapiolan arvion mukaan kupla puhkeaa todennäköisesti kahden vuoden sisällä, ja hinta voi puolittua nykyisestä.
Samanaikainen inflaation kiihtyminen ja kasvun hidastuminen ovat vaikea yhdistelmä keskuspankeille. Euroopan keskuspankki EKP ja Yhdysvaltain keskuspankki FED pitäytyvät korkopäätöksissä toistaiseksi nykytasollaan.
”EKP:lla ei ole tarvetta nostaa korkoa, koska viimeaikainen lyhyiden ja pitkien korkojen nousu sekä euron vahvistuminen vastaavat jo kolmea 25 pisteen koronnostoa. Markkinat ovat hoitaneet koronnostot EKP:n puolesta”, Järvinen perustelee. Suhdanteiden heikkeneminen, FED:in aikaisemmat kevennykset, euron vahvistuminen ja euroalueen rahataloudellinen kireys kuitenkin pakottavat EKP:n laskemaan korkoja mahdollisesti jo loppuvuonna.
Sijoittajan kannalta tilanne on tukala, kun lyhyet korot ovat euroalueella korkealla. ”Osakkeet näyttävät halvoilta, mutta riskeihin nähden niiden hinnat ovat korkealla. Sijoittajalla on tällä hetkellä syytä varovaisuuteen”, Järvinen painottaa.
Suomessa asumisen kustannukset kallistuvat entisestään
Asumisen kustannukset ovat viime aikoina nostaneet kotimaisia kuluttajahintoja eniten. Kustannusten nousu kuroo myös vuokria ylöspäin.
Asuminen kallistuu jatkossakin selvästi eikä asuntojen hintojen odoteta laskevan. ”Asuntokauppa ei näytä merkittävästi hiljenevän eikä asuntojen keskihintatasoon odoteta suuria muutoksia, vaikka myyntiajat ovat pidentyneet. Oikein hinnoitellut asunnot menevät hyvin kaupaksi”, Kiinteistö-Tapiolan kiinteistösijoitusjohtaja Vesa Immonen kuvailee asuntomarkkinoiden kehitystä.