15.9.2011
Talouden huonot uutiset huolestuttavat suomalaisia paljon, ja usko omaan talouteen on heikentynyt edelleen helmikuun Arjen katsauksesta. Jo 30 prosenttia arvioi taloutensa ostovoiman heikentyneen kuluneiden 12 kuukauden aikana. Tasan vuosi sitten luku oli 21 prosenttia ja tänä keväänä 27 prosenttia. Työllisyystilanteensa uskoo pysyvän ennallaan lähivuosina 62 prosenttia vastaajista. Työtilanteen heikkenemistä pelkää
nyt 14 prosenttia.
Viidennes vastaajista uskoo, että maailmantalouden tilanne vaikuttaa omaan talouteen erittäin tai melko paljon. Lisäksi lähes puolet uskoo, että vaikutusta omaan talouteen on jossain määrin.

| |
 |
| |
"Pienistäkin tuloista voi säästää ja se tuo aina varmuutta oman talouden hallintaan", Marja Pajulahti sanoo. |
”Erityisesti varakkaimmat ja hyvätuloisimmat ilmoittavat tehneensä muutoksia taloudessaan vallitsevan taloustilanteen takia. Toisaalta lähes 40 prosenttia suomalaisista ei suunnittele talouttaan seuraavaa palkkapäivää tai etuuden maksupäivää pidemmälle. Moni näyttää kokevan tulonsa ja varallisuutensa huonoksi eikä siksi pidä säästämistä tai varautumista mahdollisena.
Tärkeämpää olisi huomata, että pienistäkin tuloista voi säästää ja se tuo aina varmuutta oman talouden hallintaan”, sanoo Tapiola Pankin varatoimitusjohtaja Marja Pajulahti.
Pajulahti siirtyy Tapiola Pankin toimitusjohtajaksi 1.10. alkaen, kun nykyinen toimitusjohtaja Harri Lauslahti siirtyy Tapiolan yksityisasiakkaista ja sijoittajapalvelujen koordinoinnista vastaavaksi yhtiöryhmän johtajaksi.
Oma varautuminen tulevaan talouteen kiinnostaa
Pajulahden mukaan kysely osoittaa, että vaurauden kokeminen tai oman tulotason arviointi perustuvat pitkälti tunteeseen. Kaksi kolmesta suomalaisesta pitää vaurastumista vähintään melko tärkeänä asiana.
Miehille vaurastuminen on hieman tärkeämpää kuin naisille, ja nuorille selvästi tärkeämpää kuin vanhemmille vastaajille. Vauraus merkitsee vastaajille ennen muuta tietoisuutta, että itsellä on varoja pahan päivän varalle eli mielenrauhaa.
”Tällä hetkellä noin 40 prosenttia vastaajista ilmoittaa varautuneensa taloudellisesti omaisuutensa turvaan, jos koti palaa tai kodinkone menee rikki. Kuitenkin yli 40 prosenttia vastaajista ilmoittaa, että oma vakava sairastuminen tai tuleva työeläkkeen pienuus ovat asioita, joihin ei ole vielä varauduttu, mutta joihin olisi syytä varautua. Tämäkin kuvastaa sitä, että usko yhteiskunnan turvaverkkoon on rapistumassa”,
Pajulahti kertoo.
Teksti: Tiina Riippa
--
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi