17.3.2011
Töistä pidemmäksi aikaa pois jäämisestä ja itseen tai lähipiiriin panostamisesta haaveilee 19 prosenttia kyselyyn vastanneista. Yhtä moni haaveilee pidemmästä sapatista ulkomailla. 18 prosenttia vastaajista mainitsee haaveekseen uuden ammatin opiskelun, 16 prosenttia oman yrityksen perustamisen ja 15 prosenttia maalle muuttamisen ja nykyisen elämäntyylin rauhoittamisen. Yhteensä puolet vastaajista on jo tehnyt suunnitelmia tai
toimenpiteitä haaveen toteuttamiseksi.
”Näin suuri muutoksen kaipuu oli yllätys. Ihmisillä on aina ollut haaveita, mutta tutkimuksen mukaan nyt ei oikeastaan haaveilla enemmästä vaan pikemminkin
vähemmästä. Taloudellista vaurastumista tärkeämpää näyttää olevan elämästä ja läheisistä nauttiminen. Toki moni on huomannut, että taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa sen paremmin”, sanoo Tapiola Pankin varatoimitusjohtaja Marja Pajulahti.
Haavetta varten säästämistä vaivaa varovaisuus
Haaveiden toteuttamisen uskotaan toteutuvan tinkimällä nykyisestä elintasosta. 39 prosenttia vastaajista ilmoittaa elämänmuutoksen toteuttamiskeinoksi vähempään tyytymisen eli oman elämäntyylin muuttamisen. Joka viides näkee keinona säästämisen, omaisuuden myynnin ja säästöjen käytön tai lisätyön tekemisen.
Säästämisessä näkyy kuitenkin varovaisuus: tilisäästäminen koetaan selvästi useammin haaveen toteuttamiskeinona kuin rahastoihin tai osakkeisiin säästäminen. Miesten ja naisten välillä on erityisen suuri ero suhtautumisessa rahastoihin ja osakkeisiin. Naisista juuri kukaan ei näe niitä keinoina kerätä varoja muutoshaaveen toteuttamiseksi.
”Etenkin keski-ikäiset uskovat haaveen toteutuvan lottoamalla, vaikka saman summan voisi käyttää säästämiseen ja sitä kautta päästä pienilläkin askelilla lähemmäksi unelmaa”, Pajulahti sanoo.

Vajaa kolmannes tietää omaisuutensa arvon
Vain vajaa kolmannes kertoo tietävänsä tarkasti omaisuutensa arvon. Seitsemän prosenttia vastaajista ei osaa sanoa edes omaisuutensa suuruusluokkaa. Kahdeksan prosenttia ei osannut vastata kysymykseen lainkaan.
Marja Pajulahden mukaan tämä kertoo siitä, että oman talouden tuntemus ei ole kovin vahvalla pohjalla eikä siihen oikein edes osata tai haluta paneutua. Syitä ovat muun muassa arjen kiireet, talouden seuranta ei kiinnosta tai ajatus, että ”sijoittaminen ei tunnu olevan minua varten”.

Suomalaisten haaveita elämänmuutoksesta kartoitti tutkimuslaitos Sales Questor Oy. Vastaukset kerättiin YouGovin kuluttajapaneelissa sähköisenä kyselynä 28.1.-3.2.2011. Tutkimuksen kokonaisvastaajamäärä oli 1542 18-74-vuotiasta suomalaista. Kokonaistulosten virhemarginaali on +/- 2,8 prosenttiyksikköä. Lue lisää Tapiola Pankin Arjen katsauksesta osoitteista tapiola.fi/arjenkatsaus.
Teksti: Tiina Riippa
--
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi