Ansiotasokehitykseen suhteutettuna asuntojen hintataso on saavuttanut vuoden 2009 alkunotkahduksen jälkeen taas kuumentuneen tason.
25.3.2010
Historiallisesti alhainen korkotaso ja kuluttajien vahvistunut luottamus omaan talouteen virkistivät asuntokauppaa. Kauppoja tehtiin alkuvuotta enemmän ja hintataso jatkoi nousuaan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Uudistuotannon vähentyminen viime vuonna nosti omalta osaltaan myös vanhempien kerros- ja rivitalohuoneistojen hintoja. Ansiotasokehitykseen suhteutettuna asuntojen hintataso on saavuttanut vuoden 2009 alkunotkahduksen jälkeen taas
kuumentuneen tason.
”Voimakkaan kaupungistumiskehityksen aiheuttama määrällinen kysyntä ja sinkkuuntumisen ohjaama laadullinen kysyntä saattavat nostaa erityisesti pienten asuntojen hinnat kasvukeskuksissa epäterveelle tasolle - etenkin kun tilanteeseen yhdistetään matala korkotaso ja vähäinen uudistuotanto”, arvioi Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtaja Vesa Immonen.
Hinnat nousivat selvästi suurissa kaupungeissa
Vuoden viimeisellä neljänneksellä vanhojen asuntojen hinnat nousivat edellisestä neljänneksestä 2,8 prosenttia. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen asuntojen hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla 3,4 prosenttia: Helsingissä 3,4 prosenttia, Espoossa ja Kauniaisissa 4,0 prosenttia ja Vantaalla 2,3 prosenttia.
Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna vanhojen asuntojen hinnat nousivat selvästi: Helsingissä nousua oli 11,6 prosenttia ja Espoossa ja Kauniaisissa 10,1 prosenttia. Samoin muissa suurissa kaupungeissa hinnat nousivat selvästi.
Uusien kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat koko maassa 2,0 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 3,7 prosenttia ja muualla Suomessa nousu jäi yhteen prosenttiin. Vaikka vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna uusien asuntojen hinnat laskivat muualla Suomessa 2,5 prosenttia, pääkaupunkiseudulla uusien asuntojen hinnat ovat nyt puoli prosenttia korkeammalla.
Uusien asuntojen keskineliöhinta on pääkaupunkiseudulla 3 699 euroa ja kokomaassa 2 574 euroa. Kysyntävolyymin lisäksi uusien asuntojen reilun tuhannen euron neliöhintaeroa pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä selittää osin pääkaupunkiseudun rakennusoikeuden kalliimpi hinta sekä korkeammat työvoimakustannukset.
Asumisen väljyys kasvaa edelleen
Suomalaisessa asumisessa on tapahtunut voimakasta muutosta sodan jälkeen, mutta yhä suomalaiset asuvat keskimäärin ahtaammin kuin esimerkiksi pohjoismaalaiset naapurimme. Asuntojemme keskikoko asukasta kohden on kasvanut kuitenkin selvästi. Vuonna 1960 tilaa oli ainoastaan 14,3 neliötä asukasta kohden. Väki muutti maalta kaupunkeihin eikä tarjontaa edullisista asunnoista juurikaan ollut.
Asumisväljyys on tuosta selvästi kasvanut: vuonna 1980 keskimääräinen asuinpinta-ala oli 26,3 neliötä per asukas. Vuonna 2008 suomalaisilla oli käytössään keskimäärin jo 38,6 neliötä asukasta kohden. Kasvusta huolimatta olemme jäljessä verrokkimaiden vastaavasta kehityksestä. Ruotsissa asukasta kohden on keskimäärin 44,4 neliötä. Tanskassa asutaan kaikkein väljimmin
– neliöitä on hulppeat 50,6 m2 asukasta kohden. Vain virolaiset (27,7 m2/ asukas) joutuvat tyytymään suomalaisia ahtaampaan asumiseen. Asuinpinta-aloja vertailtaessa ei ole otettu kantaa asuntojen ikään, kuntoon tai varustetasoon.
Taustalla asuntokokojen kasvaminen…
Asuinväljyyden lisääntymistä selittää sekä asuntojen pinta-alojen kasvaminen että perhekokojen pieneneminen. Pienten, alle 19 neliöisten, asuntojen lukumäärä on romahtanut vuoden 1960 92 000:sta vuoden 2008 9 500 asuntoon.
Vuosikymmenten varrella vanhoja hellahuoneita ja yksiöitä on remonttien yhteydessä yhdistelty suuremmiksi nykyaikaisemmiksi kokonaisuuksiksi eikä uudisrakennuksiin ole tehty enää aikoihin uusia alle 19 neliön asuntoja. Samaan aikaan suurten, yli 140 neliöisten, asuntojen lukumäärä on lähes kymmenkertaistunut 25 000:sta 220 000:een. Ahtaasti asuvien asuntokuntien, joissa asui enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohden, osuus
on vähentynyt vuoden 1960 52,5 prosentista vuoden 2008 3,7 prosenttiin.
…ja perhekokojen pieneneminen
Myös perhekokojen pieneneminen on lisännyt asuinväljyyttä. Vuonna 1960 suomalaiseen asuntokuntaan kuului keskimäärin 3,34 henkeä, mutta vuonna 2008 enää 2,09 henkeä. Yli kolmilapsiset perheet ovat käyneet harvinaisemmiksi ja yli seitsemän hengen asuntokuntien osuus on laskenut vajaassa 50 vuodessa 8,5 prosentista (v. 1960) alle prosenttiin (v. 2008).
Samaan aikaan on sinkkutalouksien lukumäärä kasvanut merkittävästi. Vuonna 1960 sinkkutalouksia oli ainoastaan 15,7 prosenttia asuntokunnista, mutta vuonna 2008 jo yli 40 prosenttia. Tässäkin kehityksessä olemme verrokkimaita jäljessä. Esimerkiksi Ruotsissa puolet talouksista on yhden hengen talouksia. Suomessa kehityksen voi olettaa jatkuvan verrokkimaiden suuntaisesti. Helsingissä jo noin puolet asuntokunnista on sinkkuja.
Perinteisten 1–2-lapsisten perheiden osuus asuntokunnista on vähentynyt 21 prosenttiin. Lapsiperheiden osuus kaupunkien keskustojen asukkaista on vähentynyt ja lapsiperheet muuttavatkin yhä useammin pientaloasuntoihin ydinkeskustojen ulkopuolelle. Selvimmin tämä on näkynyt pääkaupunkiseudulla muuttoliikkeenä, jossa perheen perustavat parit muuttavat Helsingistä Espooseen, Vantaalle ja kehyskuntiin väljempää asumista
etsiessään. Erityisesti rivi- ja paritalot sekä omakotitalot ovat näiden muuttajien suosiossa. Omakotitalojen keskimääräinen pinta-ala oli vuonna 2008 Suomessa 107,8 neliötä, kun samaan aikaan asuntojen keskimääräinen pinta-ala jäi 79,8 neliöön. Kerrostaloasuntojen keskimääräinen pinta-ala oli 56,4 neliötä.
Lähteet: Kiinteistö-Tapiola Oy, Kiinteistötalouden instituutti (KTI), Asunto-, toimitila-, ja rakennuttajaliitto Rakli ry, Tilastokeskus
