16.9.2009
Viidesosa vastaajista ei tiedä, missä tapauksessa saa korvausta, jos joutuu lomautetuksi tai työttömäksi. Tämä selviää Tapiola Pankin Arjen katsauksesta. Suomen taloudessa Tapiola ennakoi suhdannepohjan olevan vasta edessä. Suomen talouskasvu supistuu tänä vuonna 7,2 prosenttia, ja työttöm
 Marja Pajulahti |
| |
yys uhkaa nousta vuonna 2010 yli 11 prosenttiin.
Asuntomarkkinoilla kaupan piristyminen on pysäyttänyt hintojen laskun. Asuntojen hintakehityksessä on palattu vuodenvaihteen korjausliikkeen jälkeen ansiotasokehitystä noudattavalle uralle, ja on todennäköistä, että lähitulevaisuudessakin jatkuu näin.
Henkilöturvan kokonaisuus tärkeämpää kuin pelkän lainan turvaaminen
Tapiola Pankin Taloustutkimuksella teettämä Arjen katsauksen kyselytutkimus osoittaa, että noin joka kolmannella vastaajista on asuntolainaa ja heistä noin joka kolmannella on asuntolainalle lainaturvavakuutus. Lainaturvavakuutuksen muita useammin ovat ottaneet alle 35-vuotiaat, pienituloiset ja perheet joissa on alle 13-vuotiaita lapsia.
| |
|
|
| |
|
Taustaa:
Arjen katsauksen kyselyn teki Taloustutkimus puhelimitse elokuussa viikoilla 32-33/2009. Kyselyyn vastasi 996 15-79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on +/-3 prosenttiyksikköä.
Lisää aiheesta:
> Suomen talous
> Asuntomarkkinat
> Lue Tapiola Pankin Arjen katsaus Tapiola.fi/arjenkatsaus.
> Suomalaisten usko omaan talouteen. Katso video tästä.
Seuraava Arjen katsaus julkaistaan keväällä 2010.
|
| |
|
|
”Vastaajaryhmä on elämäntilanteessa, jossa asuntolainat, tulojen riittävyys ja perheen elintasosta huolehtiminen kasaantuvat yhteen. Kuitenkin tutkimuksemme osoittaa, että samalla ryhmällä talouden rahallista liikkumavaraa kuukautta kohti on enintään muutama sata euroa. Perinteinen lainaturvavakuutus ei välttämättä ole paras vaihtoehto turvaksi, jos oma ja perheen taloudellinen tilanne yllättäen muuttuu vaikkapa
työn loppumisen takia. Esimerkiksi joissakin lainaturvavakuutuksissa työttömyys- ja työkyvyttömyysvakuutus päättyy jo viiden ensimmäisen vuoden jälkeen. Olisikin tärkeää ymmärtää, että hyvässä henkilövakuutusturvassa huomioidaan useita eri asioita, joista laina on vain yksi tekijä. Siksi lähtökohdan tulisikin olla kokonaisturva pelkän lainan turvaamisen sijaan”, Tapiola Pankin
varatoimitusjohtaja Marja Pajulahti sanoo.
Vastaajista 60-80 prosenttia sanoi tietävänsä, missä tapauksissa lainaturva korvaa esimerkiksi työttömyyden, lomautuksen tai vammautumisen seurauksia. ”Uskallan silti väittää, etteivät ihmiset todellisuudessa täysin tunne lainaturviensa ominaisuuksia. Suosittelen kaikkia lainaturvan ottaneita tarkistamaan, kestääkö tuote kriittisen tarkastelun”, Pajulahti sanoo.
Suomalaisilla huoleton suhtautuminen oman taloutensa hoitoon
Yhteensä vajaat 40 prosenttia vastaajista kertoi, että omassa taloudessa on kuukausittaista rahallista liikkumavaraa enintään 300 euroa. Kysyttäessä, luottavatko vastaajat yhteiskunnan hoitavan riittävän taloudellisen turvan tulevaisuuden varalle, yhteensä 52 prosenttia vastaajista on täysin tai melko samaa mieltä. Kaksi vuotta sitten täysin tai melko samaa mieltä oli 45 prosenttia vastaajista.
”Kuluneen vuoden finanssikriisi huomioon ottaen suomalaiset näyttävät suhtautuvan taloutensa hoitoon varsin huolettomasti. Kyselymme osoittaa lisäksi, että 12 prosenttia suomalaisista uskoo työllisyytensä heikkenemiseen lähivuosina, mikä on edelleen kaksi kertaa niin paljon kuin elokuussa 2008. Jos taas joutuu työkyvyttömyyden takia pois töistä, on hyvä tietää, että Eläketurvakeskuksen mukaan
keskimääräinen työkyvyttömyyseläke vuonna 2007 oli vain noin 1000 euroa kuukaudessa. Kannustan jokaista tutkimaan oman taloutensa kokonaisuutta ja kestokykyä ja miettimään, miten itse voisi parhaiten varautua mahdollisiin muutoksiin ja turvata tulevaisuuttaan”, Pajulahti sanoo.
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi