Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Suoja   A A


YHDISTELMÄRAHASTON KUUKAUSIKATSAUS

 

Kuukausikatsaus kertoo rahaston edellisen kuukauden kehityksestä sekä tulevaisuudennäkymistä. Kuukausikatsaus ilmestyy noin viikon kuluttua kuukauden päättymisestä. 

 


31.12.2011

Suoja -rahastolla hyvä joulukuu

Sijoitusympäristö jatkui marraskuussa erittäin haastavana. Volatiliteetti oli poikkeuksellisen suurta sekä osake- että korkomarkkinoilla. Voimakkaan markkinaheilunnan vuoksi Suoja-rahaston sijoitusjakaumassa käteisen ja rahamarkkinasijoitusten osuus joudutaan edelleen pitämään suurena. Defensiivisesti positioituneena ja korkopainotteisena salkkuna Suoja-rahasto menestyi marraskuun alkupuolella jopa erinomaisesti, mutta kuun viimeisten päivien aikana riskinottohalukkuuden nopea palautuminen heikensi rahaston "turvasatamasijoitusten" tuottoa. Kuun lopun arvon alenemien vuoksi rahaston kuukausituotto jäi lievästi negatiiviseksi (-0,07 %). Rahaston sijoituksista parhaiten menestyi USA:n pitkiin joukkolainoihin sijoittava etf-rahasto (+5,4 %). Kuukauden aikana rahaston osakepainoa hivenen nostettiin. Rahaston suojatavoite on edelleen 9,987.

 

Rahaston tuotto 1 kk: 1,90 %
Volatiliteetti 12 kk: 2,35 %

 

Pdf-ikoni Rahaston kuukausikatsaus

 

Tutustu rahaston arvonkehitykseen


Tutustu rahastoon

 



Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola