Suomen bruttokansantuote supistuu odotettua enemmän. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Suomen bruttokansantuote supistui erittäin voimakkaasti. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen kokonaistuotannon muutos oli tammi-maaliskuussa -2,7 (-2,1) prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Vuodentakaiseen verrattuna bkt väheni 7,6 (-2,4) prosenttia.
10.6.2009
Yksityinen kulutus supistui vuodentakaisesta 3,7 prosenttia, vienti peräti 25,5 prosenttia ja investoinnit 8,9 prosenttia. Suomessa taantuma saattaa jatkua suuria teollisuusmaita pidempään. Tapiola laskee kuluvan vuoden kasvuennusteen -5,0 prosenttiin.
Kuluttajien luottamus Suomessa
Maailmanlaajuinen taantuma koettelee erityisen voimakkaasti Suomen kaltaisia korkean teknologian avotalouksia, joissa pääomahyödykkeiden valmistus ja vienti ovat keskeisessä asemassa. Onkin pelättävissä, että Suomessa talouden taantuma jatkuu suuria teollisuusmaita pidempään. Talouskasvu on hidastumassa Suomen tärkeimmillä vientimarkkinoilla selvästi maailmantalouden keskimääräistä kasvuvauhtia enemmän.
Ylimääräisenä rasitteena Suomessa tapahtuvalle tuotannolle on euron vahvuus euroalueen ulkopuolisten kilpailijamaiden valuuttoihin nähden. Suomalaisella teollisuustuotannolla voi olla vaikeuksia puolustaa asemaansa, kun maailmantalouden elpyminen alkaa.
Tapiola laskee kuluvan vuoden kasvuennusteen -5,0 (-4,0 Arjen katsaus I/2009) prosenttiin. Vuoden 2010 osalta bkt:n kasvuennustetta on hivenen nostettu -0,5 (-1,1) prosenttiin.
”Kyseessä on lähinnä tekninen korjaus, sillä vertailuvuoden 2009 näkymät ovat merkittävästi heikentyneet. Vienti uhkaa tänä vuonna supistua edellisvuodesta jopa yli viidenneksen. Toisaalta tuonnin väheneminen tukee kotimaista tuotantoa. Ennakoimme kuitenkin, että viennin supistuminen on selvästi tuonnin laskua voimakkaampaa”, Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari Järvinen sanoo.
Investointien odotetaan kääntyvän kasvuun vasta vuoden 2010 jälkipuoliskolla. Työttömyyden voimakas nousu pitää yksityisen kulutuskysynnän heikkona koko ennustejaksolla. Työttömyys on jo nyt noussut huomattavasti aiempaa arviotamme nopeammin. Tapiola ennakoi työttömyyden nousevan jo tänä vuonna keskimäärin 8,9 (8,5) prosenttiin. Talouden hitaan elpymisen vuoksi työttömyys jatkaa nousuaan aina
vuoteen 2011 saakka. Ennuste vuoden 2010 keskimääräiseksi työttömyysasteeksi on 10,2 (9,2) prosenttia.
Kuluttajahintojen vuosimuutos painuu kesällä negatiiviseksi
Taantuma ja nouseva työttömyys ovat hävittäneet inflaatiopaineet taloudesta. Kokonaiskysynnän vajaus suhteessa tuotantopotentiaaliin pitää inflaation koko ennustejaksolla selvästi kahden prosentin tavoitetason alapuolella ja voi johtaa suoranaiseen deflaatioon.
Kuluttajahintojen vuosimuutos kääntyy kesän aikana negatiiviseksi ja kuluvan vuoden keskimääräisen inflaatiovauhdin ennustetaan painuvan -0,5 (-0,9) prosenttiin. Vuonna 2010 kuluttajahintojen kehitys on edelleen erittäin maltillista ja inflaatio jää 0,7 (0,7) prosenttiin.
Hyvin hoidettu valtiontalous voi kääntyä kilpailueduksi
Julkinen valta voi joutua tukemaan taloutta odotettua pidempään, mikä on välttämätöntä, mutta samanaikaisesti on kiinnitettävä erityistä huomiota valtion taloudenpidon pitkän aikavälin uskottavuuteen. Valtiontalouden hyvästä hoidosta voi tulevina vuosina tulla yksi Suomen keskeisimmistä kilpailutekijöistä. Kilpailijamaita suurempi pelivara talouspolitiikassa sekä matalampi inflaatiovauhti voivat
tulevaisuudessa auttaa parantamaan Suomen kilpailukykyä.