Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Suhdannekatsaus 1/2009: Rahoitusmarkkinat   A A


Rahoitusmarkkinoiden mittarit ennakoivat käännettä parempaan. Pörssikurssit samoin kuin osakkeiden ja joukkolainojen tuottoero ennakoivat, että mahdollinen käännepiste kohti talouskasvua on lähellä. Myös korkojen tuottokäyrän jyrkentyminen ennakoi kasvun kiihtymistä Yhdysvalloissa ja euroalueella.


10.6.2009

 

Nämä ja muut rahoitusmarkkinamuuttujat ovat hyviä reaalitalouden ennustajia, sillä ne ennakoivat käänteitä aikaisemmin kuin esimerkiksi kuluttajien luottamusmittarit. Keskuspankit FED ja EKP pitävät ohjauskorot erittäin alhaisina vielä pitkään.

 

 Keskuspankkien ohjauskorot

Toteutuneen ja odotetun talouskehityksen perusteella Yhdysvaltain keskuspankki FED joutuu pitäytymään nollakoron politiikassa vielä pitkään. FED joutuu punnitsemaan päätöksenteossaan lyhyen aikavälin deflaatioriskin ja pitkän aikavälin inflaatioriskin välillä.

 

Lisää aiheesta:

> Maailmantalous

 

> Suomen talous

 

 

> Asuntomarkkinat

 

 

> Ennusteiden riskit

 

> Lue koko suhdannekatsaus  Pdf-painike

 

Suhdannekatsaus: Talous supistuu edelleen - Suomessa työttömyys nousee yli 10 prosenttiin 

 

”Nykytilanteeseen nollakoron politiikka ja määrällinen elvytys ovat täysin perusteltuja. Ihanteellinen ohjauskorko olisi itse asiassa miinusmerkkinen, mutta koska näin ei voi olla, tarvitaan lisätoimia määrällisen elvytyksen muodossa. Tilanne on haastava. Edellisellä kerralla korkoa pidettiin alhaalla liian pitkään, mistä seurasi asunto- ja luottokuplien syntyminen ja puhkeaminen. Jos FED myöhästyy aikanaan rahapolitiikan suunnan kääntämisessä, seurauksena voi olla inflaatio-ongelma ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun öljykriisien”, Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari Järvinen arvioi.

 

EKP on lähellä koronlaskusyklin loppua

Myös Euroopan keskuspankki EKP joutuu pitämään ohjauskoron ennätysalhaisena ja ottamaan käyttöön myös epätavanomaisia menetelmiä. Kun otetaan huomioon keskuspankin rahapolitiikan pilarit, hintavakaus ja rahamäärän kasvu, ohjauskoron pitäisi olla nykytilanteessa 0,5 prosenttia.

 

”Euroalueen rahataloudelliset olosuhteet ovat hieman kiristyneet kevään aikana pitkien korkojen nousun ja euron vahvistumisen myötä. Rahatalous on kokonaisuutena kuitenkin edelleen kasvua tukevaa. Tämä on välttämätöntä, koska nykyinen poikkeuksellinen tilanne edellyttää selvästi keskimääräistä kevyempiä rahataloudellisia olosuhteita”, Järvinen sanoo.


Dollarin heikkenemisen hyödyt ja haitat jakaantuvat epätasaisesti

Dollarin vahvistuminen vaikuttaa Yhdysvaltain talouteen deflatorisesti, mutta euroalueen talouksiin inflatorisesti. Toukokuun 2009 lopussa dollari oli vahvistunut vuodentakaisesta 10 prosenttia euroa vastaan, ja tämä on osaltaan kiihdyttänyt euroalueen inflaatiota keskimäärin 0,2 prosenttiyksikköä.

Euroopan talous- ja rahaliiton aikana Yhdysvaltain ja euroalueen talouksien kasvuero ja euron dollarikurssi ovat liikkuneet hyvin samansuuntaisesti. Valuuttakurssi ennakoi kasvueroa siten, että dollarin heikkeneminen lisää kasvueroa Yhdysvaltain hyväksi. Dollarin muutosten vaikutukset talouksien kasvueroon ovat luonteeltaan tilapäisiä, mutta tilastollisesti merkitseviä tavanomaisilla merkitsevyystasoilla.

 

Öljyn hintakupla on puhjennut

Öljyn hintakehitys on tärkeä tekijä maailmantalouden kasvunäkymien kannalta. Raaka-aineiden hinnat ovat perinteisesti ennakoineet kysyntämuutoksia, jonka vuoksi viimeaikainen hintojen nousu on herättänyt toiveita maailmantalouden ja erityisesti kehittyvien talouksien kasvun vauhdittumisesta.

 

Huolimatta öljynhinnan viimeaikaisesta noususta, Pohjanmeren Brent-laadun tynnyrihinta oli edelleen toukokuun lopussa 60 prosenttia alle viime kesän huipputasojensa.


”Viimeaikainen hintojen nousu ei välttämättä kuvasta paranevaa suhdannekuvaa, vaan pikemminkin parantunutta riskinottohalukkuutta. Kuplan puhkeamisen myötä öljyn hinta pysyttelee tarkastelujaksolla keskimäärin 60–70 dollarin tynnyrihinnassa ja seuraavan nousukauden alkaessa perustellumpi nousu voi jatkua.”


---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola