3.2.2011
Viikolla 5 osakkeet nousivat ja päättynyt tammikuu olikin vahvin vuoden aloitus 15 vuoteen. Yhdysvalloissa työllisyysluvut paranivat huomattavasti enemmän kuin markkinat odottivat. Uusia työpaikkoja syntyi 243.000 kappaletta ja samalla työttömyysaste putosi 8,3 prosenttiin. USA:n talouden elpymisestä saatiin lisää viitteitä, kun sekä teollisuuden että palvelualojen ISM–indeksit nousivat. Euroalueen
työttömyys ei kuitenkaan antanut toiveita paremmasta, kun työttömyysaste pysyi 10,4 prosentissa. Epävarmuutta aiheuttivat myös Kreikan velkaneuvottelujen pitkittyminen, jossa ratkaisujen hakemista jatkettiin viikonlopun aikana.
Pitkät korot kääntyivät nousuun Yhdysvaltojen hyvien talousuutisten saattelemina. Saksan 10-vuotinen viitekorko päätyi tasolle 1,94 prosenttia, jossa oli nousua viime viikosta viisi korkopistettä. Yhdysvaltojen vastaava korko päätyi tasolle 1,92. Korkojen nousua rajoitti kuitenkin Kreikan neuvottelujen epävarmuus.
Euro vahvistui hieman dollaria vastaan, kun sijoittajat purkivat turvasatamasijoituksinaan käyttämiä dollareita. Kurssi asettui tasolle 1,31.
Lue viikkokatsaus kokonaisuudessaan