Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Tapiola Varainhoito ja Tom Liljeström Suomen parhaiden varainhoitajien joukkoon   A A


Tapiola Varainhoito ja toimitusjohtaja Tom Liljeström sijoittuivat hyvin Thomson Reuters Extel Survey –listauksesta, jossa äänestettiin Suomen parhaat varainhoitolaitokset sekä yksittäiset varainhoitajat.



22.6.2010

 

Tapiola Varainhoito äänestettiin viiden parhaan joukkoon Suomen varainhoitotalojen joukosta. Tämän lisäksi Tapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Tom Liljeström valittiin top viiteen Suomen parhaiden yksittäisten varainhoitajien listalta. Tämä selviää Thomson Reuters Extel Survey –listauksesta. Asiasta uutisoi Arvopaperi-lehti.

 

     
   
  "Tämä tunnustus on koko Tapiola
Varainhoidon henkilökunnan kovan työn
tulosta", Tom Liljeström sanoo.
 
     

”Tunnustus on osoitus siitä, että omaan näkemykseemme perustuva sijoitusfilosofia toimii ja myös asiakkaamme arvostavat tätä. Sijoitus Suomen parhaiden varainhoitotalojen kärkeen antaa koko tiimillemme energiaa jatkaa työtämme samalla linjalla ja kehittää toimintaamme edelleen. Tämä tunnustus on koko Tapiola Varainhoidon henkilökunnan kovan työn tulosta”, toteaa toimitusjohtaja Tom Liljeström Tapiola Varainhoidosta.


Thomson Reuters Extel Survey on varainhoitoalan ja sijoitustoiminnan tärkeimpiä listauksia, jossa lähes 10 000 sijoitusalan ammattilaista maasta antaa arvionsa varainhoitajista. Tutkimus tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 1974. Tämänkertainen tutkimus toteutettiin internet-äänestyksenä maalis-toukokuussa.

 

Suomen viiden parhaan varainhoitolaitoksen kärjen miehittivät suuret työeläkeyhtiöt sekä varainhoitoyhtiöt. Suomen parhaaksi varainhoitolaitokseksi äänestettiin Kuntien eläkevakuutus (Keva).

 

Tapiola on pärjännyt Extel Survey -listauksessa aikaisemminkin, sillä vuonna 2008 Eläke-Tapiola valittiin Suomen parhaaksi varainhoitajaksi. 

 

Teksti: Suvi Vesterinen 

Kuvat: Juha Salminen, iStockphoto



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola