4.8.2011
Nokian ja Applen patenttikiistat ovat it-alan kestouutinen. Heinäkuussa peliyhtiö Rovio sai Yhdysvalloissa haasteen patenttirikkomuksesta. Lehtitietojen mukaan Rovion haastanut patenttiyhtiö on haastanut 36 muutakin yritystä oikeuteen. Tuotevastuu-, tekijänoikeus- ja patenttikiistat ovat konkreettinen riski yrityksille Yhdysvaltain ja Kanadan markkinoilla. Haasteet ikään kuin kuuluvat liiketoimintaan, ja oletus on, että kiistat sovitaan rahalla ennen
oikeussalia.
”Yritysten riskienhallinnan ja vakuutusten on oltava kunnossa, jos tähtäin on Pohjois-Amerikan markkinoilla. Yrityksille on todellinen riski saada haaste tuotevastuu- tai tekijänoikeuskysymyksissä”, sanoo vastuuvakuutusten chief underwriter Kimmo Saukko Tapiolan yritysasiakasliiketoiminnasta. Hän vastaa työssään yritysten vakuutusriskien arvioinnista ja hyväksynnästä.
| |
 |
| |
”Ihmiset eivät pelkää haastaa yrityksiä oikeuteen, sillä häviäjä ei joudu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja", kertoo yhdysvaltalainen tuotevastuutapauksiin erikoistunut Francis Manchisi. Manchisi on avustanut suomalaisia ja pohjoismaisia yrityksiä tuotevastuujutuissa Yhdysvalloissa.
|
| |
|
| |
|
Joissain tapauksissa yrityksiä on kehotettu miettimään uudestaan, onko pääsy juuri Amerikan markkinoille välttämätöntä, kun muitakin markkinoita on. Yhdysvalloissa yrityksen vakuutukset saattavat maksaa 5-10-kertaisesti sen, mitä Euroopassa toimittaessa. Eurooppalaiset vakuutusyhtiöt ovat pyrkineet rajaamaan Pohjois-Amerikan-vastuuriskejään valtavien korvausmäärien vuoksi, sillä yhdestä jutusta
tuomittavat korvaukset saattavat nousta kymmeniin tai satoihin miljooniin dollareihin. Esimerkiksi vuonna 2010 lasvegasilaisen yksityisklinikan laiminlyönnistä johtunut sairaustapaus johti yli 500 miljoonan dollarin eli lähes 350 miljoonan euron korvauksiin. Korvaussummaa nosti erityisesti tuomioistuimen määräämä rangaistuskorvaus, niin sanottu punitive damages.
Toki tuomioista ja korvauksista valitetaan. Silti vastuukiistoihin joutuminen voi olla yritykselle kohtalokasta, elleivät vakuutukset, sopimukset vastuukysymyksistä ja vastuiden rajoista ole kunnossa. Asia on sijoittajan tai omistajan kannalta yhtä lailla tärkeä kuin yrityksen innovatiivisuus ja into uusien markkinoiden valtaamiseen.
Kuluttajatuotteet ja tekijänoikeudet suurennuslasin alla
Tuotevastuu ja immateriaalioikeudet eli tekijänoikeudet hallitsevat tuomioiden Top 10 -listaa Yhdysvalloissa. The National Law Journal -lehden kokoamalla listalla ykköspaikalla olivat viime vuonna tekijänoikeudet. Immateriaalioikeuksista tuomittiin dollarimääräisesti suurempia korvauksia, mutta tuotevastuutapauksia tuli käsittelyyn enemmän.
Taustalla on brittiläis-pohjoisamerikkalainen oikeusjärjestelmä, jossa käytäntöjä haetaan ennakkotapauksilla. Asianomistajana eli haastajana voi olla yritys, mutta myös yksityishenkilö. Yritykset haastavat toisiaan useimmiten kiistoissa aineettomista oikeuksista. Kimmo Saukon mukaan kotimarkkinoillaan toimiville yrityksille toimintamalli on tuttu, ja amerikkalaisfirmat varaavat oikeustoimiin jopa osan liikevaihdostaan. Yksityishenkilöidenkin
kynnys haastaa yrityksiä oikeuteen on matala, ja asianajaja voi ottaa jutun hoitaakseen niin sanotulla contingent feellä eli kiintiömaksulla.
”Ihmiset eivät pelkää haastaa yrityksiä oikeuteen, sillä häviäjä ei joudu maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Voitetusta jutusta asianajaja saa palkkion asiakkaan kanssa sovitun prosentin mukaan”, selvittää yhdysvaltalainen tuotevastuutapauksiin erikoistunut asianajaja Francis Manchisi, joka on avustanut suomalaisia ja pohjoismaalaisia yrityksiä tuotevastuujutuissa Yhdysvalloissa.
Tuotevastuun kannalta haasteherkimpiä ovat kuluttajatuotteet, joissa on henkilövahingon vaara. Vakaviin vammoihin johtaneissa onnettomuuksissa kuvaan tulee Manchisin mukaan niin sanottu sympatiatekijä. Hän kertoo, että sen taklaamiseen asianajajat valmistautuvat harjoittelemalla oikeudenkäyntejä vale-juryjen eli -valamiehistöjen kanssa. Näin pyritään saamaan selville, mihin juryn jäsenet kiinnittävät huomionsa.
”Pelkkiä omaisuusvahinkoja on helpompi käsitellä, sillä ne perustuvat faktoihin. Henkilövahinkoihin liittyvissä tuotevastuutapauksissa täytyy löytää oikeat tekniset asiantuntijat. Tarvitaan paljon testaamista.”
Innovaatiot koetellaan tuomioistuimen kautta
Teknologioiden kehitys laajentaa vastuukysymyksiä uusille alueille. Francis Manchisin mukaan Yhdysvalloissa ratkotaan tällä hetkellä paljon terveydenhoitoon liittyviä juttuja. Myös esimerkiksi sosiaaliseen mediaan liittyviä kysymyksiä testataan tuomioistuimen kautta. Erilaiset ympäristövahingot ovat nekin näkyviä ja kalliita juttuja, sillä vahinkojen korjaaminen tai ennallistaminen voivat olla pitkäkestoisia ja vaativia
prosesseja.
Euroopassa EU on yhtenäistänyt oikeuskäytäntöjä myös vastuukysymyksissä. Ainoastaan Isossa-Britanniassa noudatetaan edellä kuvattua tapaoikeutta, mutta korvausmäärät eivät ole Amerikan tasolla. Yritysten kannalta Eurooppa ja Aasia ovat huomattavasti riskittömämpiä pelikenttiä. Venäjälläkään vastuuvahinkoja ei herkästi viedä oikeuteen, joskin lainsäädäntö
voi muuten olla yrityksille haasteellinen.
Teksti: Tiina Riippa
Kuva: Mari Nevanperä
--
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi