Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Tyyli- ja teemaperheet tuovat selkeyttä sijoittamiseen   A A


Tyyli- ja teemasijoittamiseen perustuvista uusista osakerahastoista sijoittaja voi valita omiin tavoitteisiinsa sopivia kohteita. Tarjolla on niin maltillista kuin suuremmallakin riskillä tuottoa hakevia vaihtoehtoja.


   Ritari
 

Tapiola Varainhoidon salkunhoitajan Timo Ritarin
mukaan tyyli- ja teema -rahastoila voi rakentaa
tasapainoisen sijoitussalkun.

23.5.2011

 

Tapiolan osakerahastoissa on alueellisten rahastojen ohella tarjolla nyt myös niin sanottuun tyyli- ja teemasijoittamiseen pohjautuvia vaihtoehtoja.

Tyylisijoittamisessa sijoitussalkun hoitamisessa valitaan tietty strategia, jota määrätietoisesti noudatetaan.

Tapiolan tyylirahastoissa on valittu kaksi vastakkaista tyyliä.

Tapiola Osinko sijoittaa nimensä mukaisesti yhtiöihin, jotka maksavat tasaisesti osinkoa tai joilla on odotettavissa jopa paranevia osinkovirtoja.

”Osinkoa maksavat yhtiöt ovat yleensä suurempia ja vakaampia yhtiöitä. Niiden kasvunäkymät ovat maltilliset mutta vakaat”, Tapiola Varainhoidon  salkunhoitaja Timo Ritari luonnehtii.

Toinen tyylirahasto Tapiola Kasvu sijoittaa puolestaan maailmanlaajuisesti yrityksiin, joiden odotetaan kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa esimerkiksi teknologisen innovaation tai markkina-alueen kasvun avulla.

”Kasvuyhtiöt ovat usein pienempiä, nopeasti kasvavia yrityksiä, jotka käyttävät kassavirtaansa kasvuun. Ne ovat yleensä riskipitoisempia sijoituksia.”

Tapiolan tyylisijoittamisessa ei ole asetettu toimialarajoja. Tavoitteena on rakentaa tasapainoiset sijoitussalkut eri toimialoilta valitun strategian mukaisesti.

Teemarahastoissa jokaiselle jotakin

Teemarahastojen sijoituskohteet valitaan puolestaan tietyn teeman ympäriltä. Kolme rahastoa pohjautuu globaaleihin megatrendeihin, kuten kaupungistumiseen, väestön ikääntymiseen ja vaurastumiseen sekä ympäristöstä huolehtimiseen.

Megatrendeistä hyötyvät yritykset eivät ole yhtä riippuvaisia taloudellisista suhdanteista kuin muut yritykset, vaan ne voivat menestyä hyvin myös heikommassa talousympäristössä.”Teemasijoittamisessa löytyy jokaiselle jotakin. Sijoittajan omat preferenssit ovat tärkeitä.”

Tapiola Hyvinvointi sijoittaa maailmanlaajuisesti osakemarkkinoilla yrityksiin, jotka hyötyvät ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin kehityksestä. Yritykset toimivat muun muassa terveydenhuollossa, ympäristönhuollon ja -teknologian alalla sekä tarjoavat vapaa-ajan tuotteita ja palveluita.

Tapiola Hyvinvointi –osakerahaston sijoituksiin kuuluu muun muassa yhdysvaltalainen bioteknologiayhtiö Life technologies ja ruotsalainen retkeily- ja ulkoiluvarusteita  myyvä Fenix Outdoor, joka omistaa muun muassa suomalaisen Partioaitan.

Tapiola Kuluttajan sijoituskohteiksi valitaan yrityksiä, jotka valmistavat, markkinoivat tai välittävät elintarvikkeita, päivittäis- ja kestokulutustavaroita tai -palveluja kuluttajille.

Tapiola Kuluttaja –osakerahaston sijoituksiin kuuluu suuria kuluttajatuotemerkkejä kuten ruotsalainen vaateyhtiö Hennes & Mauritz ja pikaruokavalmistaja McDonalds.

Tapiola Infra on puolestaan osakerahasto, johon valitut kansainväliset yritykset osallistuvat infrahankkeisiin tai hyötyvät niistä. Yksityisen sektorin entistä vahvempi läsnäolo infrastruktuurihankkeissa avaa sijoittajille uusia mahdollisuuksia.

Tapiola Infra –osakerahaston sijoituksiin kuuluu muun muassa brittiläinen energiayhtiö National Grid ja ranskalainen insinööriyhtiö Vinci.

Tarkkaan valittuja sijoituskohteita

Kaikki rahastoihin valittavat yhtiöt analysoidaan huolella Tapiola Varainhoidossa. Sekä teema- että tyylirahastoissa sijoitushorisontti eli suunniteltu sijoitusaika on pitkä, mikä tasoittaa suhdanneheilahtelujen vaikutusta tuottoihin.

Tyyli- ja teemarahastojen lisäksi Tapiolan osakerahastoperheessä on seitsemän alueellista rahastoa, joissa sijoitukset hajautetaan eri maihin ja maanosiin.

”Tyyli- ja teemarahastot täydentävät ja selkeyttävät Tapiolan rahastovalikoimaa. Kokonaisuus on suunniteltu niin, ettei rahastoissa ole päällekkäisyyksiä.”

”Sijoittaja voi esimerkiksi ottaa maantieteelliset rahastot pohjaksi ja lisätä mausteeksi tyyli- ja teemarahastoja. Näin saadaan hyvin hajautettu sijoitussalkku, josta on mahdollisuus saada parempaa riskikorjattua tuottoa eli mahdollisimman hyvää tuottoa mahdollisimman pienellä riskillä.”

Varovaisuus on nyt valttia

Ritari korostaa, että tyyli- ja teemasijoittamisessa sopivan sijoitussalkun rakentaminen lähtee aina sijoittajan omista suunnitelmista ja tavoitteista.

Myös suhdannetilanne vaikuttaa valintoihin. Tapiola Varainhoidon näkemyksen mukaan vahvan elpyvän jakson jälkeen talouden kasvunäkymä on maltillistumassa ja hakeutumassa kestävälle kasvu-uralle.

Kehittyvien talouksien kasvusta huolimatta globaalia talouskasvua hidastavat euroalueen reunavaltioiden velkakriisi ja sen mahdolliset vaikutukset kasvuun sekä Yhdysvaltojen asuntomarkkinan heikkous ja työllisyyskehitys.

”Tapiolan näkemyksen mukaan osakkeet ovat tällä hetkellä alipainossa. Alkuvuonna yritysten toimintaympäristö on kehittynyt pääsääntöisesti positiivisesti, mutta kansainvälisen talouskehityksen riskit ovat kasvaneet. Tälläisessä ympäristössä kiinnostus yhtiöihin, jotka ovat maltillisesti arvostettuja ja maksavat hyviä osinkoja, kasvaa.”  Riskihakuisempi sijoittaja voi taas sijoittaa kasvuyhtiöihin Tapiola Kasvu -rahaston kautta.

Teemarahastoista puolestaan Tapiola Hyvinvointi tarjoaa defensiivisemmän vaihtoehdon osakemarkkinaa pienemmällä riskillä ja tasaisemmalla tuottokehityksellä.

 

Tapiolan osakerahastot

Tyylirahastot sijoittavat sijoitustyylin mukaisesti joko osinko- tai kasvuyhtiöihin
Rahastot: Kasvu, Osinko
Sijoitusaika: 4-6 vuotta

 

Teemarahastojen sijoituskohteet valitaan tietyn teeman ympäriltä
Rahastot: Hyvinvointi, Kuluttaja, Infra
Sijoitusaika: 5-10 vuotta

Alueellisten rahastojen sijoitukset hajautetaan eri maihin, maanosiin tai muulle maantieteelliselle alueelle
Rahastot: Itä-Eurooppa, Kehittyvät Markkinat, Aasia-Tyynimeri, Japani, Suomi, USA, Eurooppa
Sijoitusaika: 5-7 vuotta



Tutustu Tapiolan osakerahastoihin

 

Teksti: Matti Remes

Kuva: Juha Salminen

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi

 



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola