Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Tapiolan asuntosijoitus oli myyntimenestys   A A


 Vuosi 2010 oli asuntomarkkinoilla asuntokauppojen volyymilla mitattuna aktiivinen vuosi. Tämä näkyi Tapiolan viime vuoden kesäkuussa markkinoille tuoman asuntosijoitustuotteen suosiossa. Tapiola Asuntosijoitus houkutteli sekä yksityishenkilöitä että institutionaalisia sijoittajia niin paljon, että se merkittiin täyteen ennen määräaikaa. 


15.4.2011

 

Sijoitusten suuruudet vaihtelivat 100 000 euron ja useamman miljoonan välillä. Kaikkiaan tuotetta merkittiin 30 miljoonan euron arvosta. Tapiola aikoo jatkossakin tuoda vastaavia kiinteistösijoitustuotteita markkinoille siten, että Tapiolan sijoittajat pääsevät hyötymään Kiinteistö-Tapiolan osaamisesta.

Tapiola Asuntosijoitus on sijoitustuote, jonka avulla yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat sijoittaa hajautetusti pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoille ja saada tuottoa uusien asuntojen hintojen noususta sekä hyvistä vuokratuloista.

Tapiola Asuntosijoitus tuotiin markkinoille kesäkuussa 2010 ja myynti päättyi maaliskuussa 2011. Tapiola Asuntosijoitukseen voivat sijoittaa yritykset, yhteisöt ja myös yksityishenkilöt, joilla on sijoitettavaa varallisuutta vähintään 100 000 euroa.

Asuntosijoituksen sijoituskohteena oleva sijoituskori sijoittaa varansa Tapiola KR IV Ky -kiinteistöpääomarahastoon ja Tapiola Varainhoidon valitsemiin korkorahastoihin. Tapiola KR IV Ky on kiinteistöpääomarahasto, joka sijoittaa ja rakennuttaa uusia asunto-osakeyhtiöitä, jotka se itse omistaa kokonaan. 

Kysytty tuote, joka reagoi markkinamuutoksiin
   
 

> Tapiolan Asuntosijoitus

 

   

”Tällaiselle tuotteelle on kysyntää. Asiakkaalla on mahdollisuus saada hyvää tuottoa ja riskin hajautusta vaihtoehtoisesta sijoituskohteesta. Lisäksi, asiakas ymmärtää sijoituksen helposti, kun voi käydä katsomassa asuntokohteita itse paikan päällä. Tapiola pyrkii tuomaan uusia samantyylisiä ratkaisuja asiakkailleen. Sijoituskohteet voivat kuitenkin olla mahdollisesti muunlaisia kiinteistöjä, kuin vuokra-asuntoja”, sanoo Henki-Tapiolan tuotteiden ja palveluiden kehityksestä sijoitusasiakkaille vastaava Tom Lillandt.

”Uskon vahvasti, että sijoittajat tulevat olemaan erittäin tyytyväisiä saamiinsa tuottoihin. Kiinteistö-Tapiolan tehtävä on hankkia parasta tuottoa sijoitukselle. Reagoimme nopeasti markkinamuutoksiin ja Tapiola Asuntosijoituksen sijoittajat pääsevät hyötymään siitä”, kertoo kiinteistörahastoista vastaava Kim Särs Kiinteistö-Tapiolasta.

 

Teksti: Suvi Vesterinen, Tiina Riippa 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi

 



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola