Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Timo Vesala palasi Tapiolan ekonomistiksi   A A


Valtiotieteiden tohtori Timo Vesala (35) palasi Tapiola Varainhoitoon ekonomistiksi. Hänen vastuualueisiinsa kuuluu jatkossa Suomen talouden ja kehittyvien talouksien seurannan lisäksi aiempaa enemmän Tapiola Varainhoidon hallinnoimien rahastojen sijoitusvastuu.




29.11.2010

Timo Vesala palasi takaisin Tapiola Varainhoitoon Danske Marketsista, johon hän siirtyi viime elokuussa. Sitä ennen hän ehti toimia Tapiolan ekonomistina reilut kolme vuotta.

 

   Timo Vesala
 

Timo Vesala vahvistaa Tapiola Varainhoidon

makrotalouden ja sijoitusmarkkinoiden tutkimusta

"Timo Vesala vahvistaa Tapiola Varainhoidon makrotalouden ja sijoitusmarkkinoiden tutkimusta. Hänen vahvuutensa ovat analyyttisyys, rahoitusmarkkinoiden tuntemus ja menetelmien vahva osaaminen", sanoo Tapiola Varainhoidon apulaisjohtaja, pääekonomisti Jari Järvinen.

 

"Palasin mielelläni Tapiolaan. Osittain tehtävät ovat tuttuja, mutta uusiakin haasteita on tiedossa. Olen innostuneena aloittamassa uutta Tapiola-uraa", Timo Vesala sanoo.


Timo palaa takaisin myös Sijoitustalous.fi:n bloggaajaksi. 


Tapiola Varainhoito Oy vastaa Tapiola-ryhmän varainhoito- ja sijoitusrahastopalveluista. Yhtiön hallinnoimien asiakasvarojen arvo oli kesäkuun lopussa 2010 yhteensä noin 5,7 miljardia euroa. Asiakasvarallisuuden määrällä mitattuna Tapiola Varainhoito on yksi Suomen suurimmista varainhoitajista. Sijoitusrahastojen pääomat ovat noin 1,6 miljardia euroa, ja rahastoilla on noin 48 000 osuudenomistajaa. Tapiola Varainhoito on Tapiola Pankin tytäryhtiö ja kuuluu Vahinko-Tapiolan konserniin.


Timo Vesala aloitti tehtävässään 24.11.2010.

 

Teksti: Tiina Riippa

Kuva: Juha Salminen



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola