Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Metsätalletus hyötyy metsäyhtiöiden noususta   A A


Metsäyhtiöihin voi nyt sijoittaa myös hajautetusti ja epäsuorasti Tapiola Pankin uuden takuukorkoisen sijoitustalletuksen kautta. Tuotteen tavoitteena on tarjota säästäjille mahdollisuus hyötyä metsäyhtiöiden mahdollisesta kurssinoususta osakemarkkinoita pienemmällä riskillä.


 

12.10.2010

 
 

"Sijoitustalletuksen metsäyhtiöiksi on valittu
sellaisia yhtiöitä, joilla on
hyvät kasvunäkymät", sanoo Satu Norhomaa.


Tapiola toi 5.10.2010 myyntiin uuden takuukorkoisen sijoitustalletuksen. Sijoitustalletus Metsä 2/2010 on kaksivuotinen määräaikaistalletus, jossa on 0,2 prosentin vuotuisen takuukoron lisäksi mahdollisuus 9-11 prosentin lisäkorkoon koko talletusajalta. Lisätuoton maksu riippuu osakekoriin valittujen metsäyhtiöiden osakekurssien kehityksestä.


”Metsänomistajat ovat saattaneet saada myrskytuhojen seurauksena tuloja joko puun myynnistä tai vakuutuskorvauksina. Halusimme tuoda markkinoille turvallisen tuotteen, joka antaa mahdollisuuden hyötyä metsäyhtiöiden mahdollisesta arvonnoususta”, kertoo elokuussa Tapiola Pankissa aloittanut palvelupäällikkö Satu Norhomaa. Norhomaa vastaa Pankissa yksityisasiakkaat ja sijoitukset -yksiköstä, jonka vastuulla ovat muun muassa tilit, kortit, säästäminen ja sijoittaminen sekä ps-sopimukset.

Rajattu toimiala parantaa lisätuoton mahdollisuutta 

   
 

Lue lisää

> Tapiola Varainhoidon metsäyhtiöitä seuraavan salkunhoitajan Nina Ebelingin analyysi Sijoitustalletus Metsän kohteina olevista yhtiöistä.

 

Sijoitustalletus Metsä. 

   
Sijoitustalletus Metsän kohteeksi on valittu neljä metsäyhtiötä: UPM, Stora Enso, Svenska Cellulosa ja International Paper. Yritykset on valittu Tapiola-ryhmän asiantuntijoiden analyysin perusteella. Norhomaan mukaan valintakriteerinä oli se, että yhtiöillä on hyvät kasvunäkymät ja realistinen mahdollisuus kurssinousuun. Sijoitustalletus Metsän kohteena on varsin kapea sektori, metsäteollisuus. Neljän yhtiön mukaan ottamisella sijoitustalletukselle saadaan kuitenkin hyvät talletusehdot ja mahdollisuus jopa 11 prosentin lisäkorkoon koko talletusajalta.

 

”Kun tuotteen sijoituskohteena olevat yritykset ovat tarkoin valittuja, ja toimiala on rajattu, on todennäköisempää, että yhtiöiden osakkeiden kurssit kehittyvät samansuuntaisesti. Mahdollisuus saada lisätuottoa täyttyy, jos mukaan valittujen neljän yrityksen osakkeiden arvot ovat määrittelypäivänä kahden vuoden kuluttua talletuksen tekemisestä samalla tasolla tai korkeammalla kuin talletusajan alussa 5.11.2010”, Norhomaa korostaa.

Osakemarkkinoiden noususta voi hyötyä riskittä

Sijoitustalletus kuuluu talletussuojan piiriin. ”Sijoitustalletus on turvallinen tapa säästää, ja se antaa tallettajalle käytännössä mahdollisuuden päästä ilman riskiä hyötymään osakemarkkinoiden mahdollisesta noususta. Sijoitustalletus ei ole suora sijoitus kohdeyhtiöihin vaan se on talletus Tapiola Pankkiin, jonka kautta asiakas voi päästä osalliseksi osakemarkkinoiden positiivisesta kehityksestä”, Norhomaa sanoo.


Teksti: Tiina Riippa, Suvi Vesterinen
Kuva: Juha Salminen

---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola