Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Terveydenhoidosta tuli turvasatama   A A


Terveydenhoitoala kuuluu niihin harvoihin toimialoihin, joilla osakekurssien nousut ja laskut ovat turbulenssitilanteessa keskimääräistä loivemmat.


 
  Kuva:Istockphoto

10.10.2008

Teksti: Matti Remes

 

Eurooppalainen Stoxx-terveydenhoitoindeksi oli syyskuun lopussa laskenut 8,4 prosenttia vuoden alusta, kun koko osakemarkkina oli laskenut Euroopassa 27,8 prosenttia.


”Terveydenhoitoala on niin sanottu defensiivinen markkina eli nousut ja laskut eivät ole turbulenssitilanteessa yhtä rajuja kuin osakemarkkinoilla keskimäärin. Huonoina aikoina toimiala toimii turvasatamana”, Tapiola Varainhoidon salkunhoitaja Heikki Urpelainen arvioi.


Urpelaisen mukaan toimialan osakekursseihin vaikuttavat pidemmän aikavälin kehitysnäkymät. Väestö ikääntyy ja vaurastuu. Muun muassa ylipainoon liittyvät elintasosairaudet lisääntyvät, joten lääkkeille sekä terveysalan laitteille ja palveluille riittää kysyntää.

   
 

Lisää aiheesta:

>  Lisätietoa Tapiolan Hyvinvointi-rahastosta 

   

Erityisesti laite- ja välinevalmistajat kiinnostavat

Urpelainen on terveydenhoitoon painottuvan Tapiola Hyvinvointi -rahaston päävastuullinen salkunhoitaja. Rahaston terveydenhoitosijoitukset laskivat vuoden alusta syyskuun loppuun 7,4 prosenttia eli prosenttiyksikön Stoxx-terveydenhoitoindeksiä vähemmän.


”Rahastossa on suosittu erityisesti laite- ja teknologiavalmistajia. Markkinoilla riittää kysyntää innovatiivisille tuotteille, jotka säästävät aikaa ja parantavat hoidon tasoa.”


Hyvinvointi-rahaston menestyjiin kuuluu yhdysvaltalainen Edwards Lifesciences. Yhtiö valmistaa sydänläppiä biomateriaaleista.


Myös hammaslääketieteen välinevalmistaja Coltene ja kirurgisia välineitä valmistava Synthes ovat yhtiöitä, joiden osakkeiden hinta on mennyt ylöspäin vastoin yleistä kurssikehitystä.


Hyvinvointi-rahaston laskijoihin lukeutuu italialainen kuulolaiteyhtiö Amplifon. Yhtiön vienti Yhdysvaltoihin on kärsinyt vahvan euron vuoksi.

Vahvat taseet auttavat vaikeiden aikojen yli

Urpelaisen mukaan sijoituskohteiden valinnassa pitää olla jatkossakin tarkkana.


”Hankala rahoitustilanne koettelee etenkin velkaisia yrityksiä. Yleensä terveydenhoitoalan yrityksillä on kuitenkin vahvat taseet. Monilla lääkeyhtiöillä ei ole lainkaan velkaa ja niillä on hyvä kassavirta. Siksi pankkikriisi vaikuttaa varsin vähän yhtiöiden toimintaan.”


Lyhyellä aikavälillä laskusuhdanne voi kuitenkin vähentää tiettyjen terveyspalvelujen kysyntää. Näitä ovat Urpelaisen mukaan muun muassa silmien laserleikkaukset tai esteettiset hammashoidot.


”Sydämentahdistimet, polven keinonivelet ja lääkkeet ovat taas esimerkkejä tuotteista, joita käytetään tasaisesti suhdanteista riippumatta.”

Kasvu tulee innovaatioista

Terveydenhoitoalan osakkeiden arvostus on Urpelaisen mukaan nyt kohtuullisella tasolla.


”Arvostukset ovat hieman yleistä markkinatasoa korkeampia. Toisaalta etenkin monet lääkeyhtiöt ovat hyviä osingonmaksajia.”


Terveydenhuollon palvelut eivät ole Urpelaisen mielestä yhtä kiinnostavia sijoituskohteita kuin teknologiavalmistajat.


”Pidemmällä aikavälillä palvelubisneksellä on vaikeuksia säilyttää hinnoitteluvoimansa ja kilpailuetunsa.”


Tapiola Hyvinvointi -rahastossa Urpelainen aikoo jatkossakin painottaa erityisesti uuden
teknologian kehittäjiä ja alojensa erikoisosaajia.


”Kasvu tulee alan innovatiivisuudesta. Uusia tuotteita tulee markkinoille. Niiden pitää kuitenkin tehdä aidosti uutta, jotta maksajat ovat valmiit ottamaan ne käyttöön. Laitteiden ja teknologian osuus kustannuksista ei ole suuri. Niiden rooli hoidon onnistumisessa on kuitenkin ratkaiseva.”

Suurilla lääkeyhtiöillä voi olla vaikeaa

Terveydenhoitoalan kasvun moottoreihin Urpelainen laskee myös julkisten terveysbudjettien nopean kasvun. Terveysmenojen osuus bruttokansantuotteesta on läntisissä teollisuusmaissa suuri, noin 7-14 prosenttia.


Budjettirajoitteet alkavat kuitenkin tulla vastaan monissa maissa. Suurimpia kärsijöitä ovat Urpelaisen arvion mukaan suuret lääkeyhtiöt, jos niillä ei ole tulossa uusia innovaatioita.


”Reseptilääkkeiden osuus terveydenhuolloin kuluista on länsimaissa keskimäärin 12 prosenttia. Lääkekuluja on tarvittaessa helpompi leikata kuin esimerkiksi hoitohenkilökunnan palkkoja.”


Lisäpaineita isoille lääkeyhtiöille tuo rinnakkaislääkkeiden kasvava käyttö. Erityisesti kehittyvissä alouksissa alkuperäislääkkeitä huomattavasti halvempien geneeristen valmisteiden kulutus kasvaa nopeasti.

 

 ---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi

 



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola