|
Stock picking -menetelmä
|
A A
|
Stock picking -menetelmässä pörssiyhtiöiden joukosta valitaan yhtiöitä, joilla arvioidaan olevan eniten kasvupotentiaalia ja joiden osakkeet ovat riittävän edullisia.
23.5.2008
Teksti: Outi Airaksinen
Tapiola nojaa sijoitusfilosofiassaan indeksien sijasta niin kutsuttuun stock picking -menetelmään. Siinä pörssiyhtiöiden joukosta valitaan yhtiöitä, joilla arvioidaan olevan eniten kasvupotentiaalia ja joiden osakkeet ovat riittävän edullisia.
Tyyli poikkeaa selvästi indeksisijoittamisesta. Esimerkiksi Tapiolan Suomi -rahastossa Nokian painoarvo oli vuoden vaihteessa noin 3 prosenttia, kun yhtiön osuus portfolioindeksissä on 10 prosenttia ja OMX Helsingin yleisindeksissä noin 34 prosenttia.
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi