Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Taitava sijoittaja suojautuu valuuttariskiltä   A A


Ennätyksellisen alas pudonnut dollari herätti sijoittajien kiinnostuksen valuuttakurssien kehitykseen. Rahastosäästäjä voi suojautua kurssimuutoksia vastaan ja jopa hyötyä niistä.


  Ilkka Pihjala
 

Ilkka Pihlajan mukaan sijoittaja
ottaa tuplariskin tehdessään suoran
osakesijoituksen. Kuva: Juha Salminen

23.5.2008
Teksti: Matti Remes

 

 

Yhdysvaltain dollarin putoaminen ennätyksellisen alas suhteessa euroon on herättänyt muutkin kuin ammattisijoittajat.


Dollarin heikentyminen vuoden aikana lähes 20 prosentilla on syönyt monen rahastosijoittajan lyhyen aikavälin tuottoja, vaikka samaan aikaan Yhdysvaltain osakemarkkinat ovat menestyneet suhteellisen hyvin muihin markkinoihin verrattuna.


Euroalueen ulkopuolisiin sijoituksiin liittyy aina valuuttariski, joka vaikuttaa lopulliseen euromääräiseen tuottoon. Viime vuosina valuuttakurssien kehityksellä on ollut suuri vaikutus osakkeiden tuottoon.


”Valuuttariskeistä on tähän asti puhuttu yllättävänkin vähän. Jokaisen osakesijoittajan kannattaa

 
   
 

Lisää aiheesta:

> Yhdysvaltain suuret kasvuyhtiöt kiinnostavat sijoittajia

   
   
kuitenkin ottaa ne huomioon”, Tapiola Pankin tuotepäällikkö Ilkka Pihlaja huomauttaa.

Rahastot riskittömin vaihtoehto

Pihlajan mielestä suurin riski otetaan suorissa osakesijoituksissa.
”Silloin sijoittaja ottaa tuplariskin. Valuuttakursseissa voi tapahtua muutoksia. Myös osakekurssi saattaa heilahdella. Tehokas keino vähentää riskiä on sijoittaa valikoitujen rahastojen tai pääomasuojattujen osakeindeksilainojen kautta."


Viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana Tapiola USA -rahasto on ollut tuottoisin amerikkalaisille osakemarkkinoille sijoittava suomalainen rahasto. Tapiola USA:n salkunhoitaja ja Tapiolan pääekonomisti Jari Järvinen sanoo, että yksi keskeinen syy menestykseen ovat olleet aktiiviset kannanotot valuuttojen suhteiden muutoksiin. Jos rahasto on suojattu, valuuttakurssin heikkeneminen ei vaikuta negatiivisesti sijoitusten arvoon.


”Ilman valuuttasuojausta tuotto olisi ollut huomattavasti heikompi”, Järvinen sanoo.

Dollarin lasku voi jatkua

Valuuttakurssien kehityksen ennustaminen on tunnetusti vaikea tehtävä. Myös valuuttariskien suojaaminen edellyttää salkunhoitajilta rautaista osaamista.


”Kyse ei ole lyhytaikaisista spekulatiivisista toimista. Tärkeintä on turvata rahastoille mahdollisimman hyvä tuotto markkinatilanteesta riippumatta.”


Järvisen mielestä rahaston valuuttasuojaus on paikallaan myös jatkossa. Markkinoiden konsensusarvion mukaan dollari alkaisi vahvistua Yhdysvaltain talouden elpyessä, mutta Tapiolan näkemyksen mukaan tähän on vielä matkaa.


”Tällä hetkellä on pikemminkin paineita dollarin heikkenemiseen. Voi tulla aika, jolloin yhdellä eurolla saa kaksi dollaria.”


Järvinen perustelee näkemystään Yhdysvaltain talouden rakenteellisilla ongelmilla, joiden ratkominen saattaa viedä pitkään.


”Hetkellisiä spurtteja dollari voi ottaa, mutta en lähtisi ennakoimaan vielä sen vahvistumista.”

Kasvuyritykset kiinnostavia kohteita

Heikko dollari voi tarjota sijoittajille myös mielenkiintoisia mahdollisuuksia Yhdysvaltain osakemarkkinoilla. Osakekurssit tulivat alkuvuodesta rajusti alas. Joukossa on myös potentiaalisia yhtiöitä, jotka nousevat talouden elpyessä.


”Heikko dollari on mannaa amerikkalaisille vientiyrityksille, joiden kilpailukyky on parantunut suhteessa eurooppalaisiin kilpailijoihinsa”, Ilkka Pihlaja sanoo.


Kiinnostavia sijoituskohteita Yhdysvalloissa ovat nyt erityisesti suuret kasvuyhtiöt. Globaalisti toimivien yhtiöiden tuloista entistä suurempi osa tulee kehittyviltä markkinoilta. Myös vahvat taseet antavat yhtiöille pelivaraa nykyisessä markkinatilanteessa.

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola