23.5.2008
Teksti: Vesa Tompuri
Samaan aikaan kun ihmisten elinikä länsimaissa kasvaa, lisääntyy myös vanhusväestön määrä. Suomessa tätä trendiä vahvistaa lähivuosina suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle. Nykyajan ikäihmiset ovat myös keskimäärin terveempiä kuin ennen. Toisaalta on sairauksia, joiden diagnostiikan ja hoidon kysyntä on kasvussa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi silmäsairaudet.
Silmälääketieteellisen diagnostiikan kysynnän kasvu liittyy sekin vanhusväestön osuuden kasvuun. Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin länsimaisessa vanhusväestössä näkövammaisuutta aiheuttava silmäsairaus. Ikärappeuman hoitomahdollisuudet ovat kuitenkin kehittyneet viime vuosina merkittävästi. Kyseisen sairauden diagnostiikassa ja hoidon seurannassa olennainen osa on silmänpohjan
valokerroskuvauksella eli OCT:llä.
”Carl Zeiss Meditecin OCT-laite on käytössä sekä HYKSin Silmäklinikalla että Helsingin Yksityisessä Silmäsairaalassa, ja laitteiden käyttöaste on erittäin korkea”, kertoo silmälääkäri Heidi Helenius.
OCT-laitteiden avulla voi Helsingin Yksityisessä Silmäsairaalassa työskentelevän Heleniuksen mukaan seurata myös diabetekseen liittyvää silmänpohjan turvotusta. Carl Zeiss Meditec on kehittänyt työkaluja lisäksi muun muassa silmänpainetaudin eli glaukooman diagnostiikkaan. Myös tässä käyttötarkoituksessa silmälääkäreillä on hyviä kokemuksia Carl Zeiss Meditecin tuotteista.
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi