7.9.2010
Maailma 20 –rahasto on hyötynyt viimeisen kuukauden aikana korkeasta korkoriskistä sekä dollarin ja jenin vahvistumisesta euroa vastaan. Viimeisen vuoden aikana rahaston hyvää tuottoa selittää muun muassa kehittyvien markkinoiden korko- ja osakesijoitusten suuri osuus. Lisäksi rahaston menestys perustuu näkemykselliseen salkunhoitoon, jossa osake- ja korkosijoitusten osuutta salkussa muutetaan aktiivisesti markkinanäkymien
muuttuessa.
Salkunhoitajan kommentti: Menestyksen salaisuus?
| |
|
| |
|
| |
Maailma 20 -rahaston salkunhoitaja on pääekonisti Jari Järvinen. Järvisen mukaan rahaston hyvää menestystä selittää näkemyksellinen salkunhoito. |
Viimeisen kuukauden ja vuoden aikana rahaston menestys selittyy seuraavilla tekijöillä:
- Onnistunut rahastovalinta
- Osake-korko –allokaatio määrää salkun riskitason, mutta salkun tuotto määräytyy rahastovalintojen kautta
- Aktiivinen ja näkemyksellinen allokaatio osakkeiden ja korkojen välillä. Viime keväänä osakkeiden osuus oli lähellä maksimia eli 38 prosenttia, kun taas elokuun lopussa osakkeiden osuus oli vain 13 prosenttia.
- Suuret sijoitukset kehittyville markkinoille sekä osakkeiden että korkosijoitusten kautta
- Suuret sijoitukset teollisuusmaiden valtionlainoihin, joissa painotettu duraatio selvästi yli indeksin. Korkean korkoriskin vuoksi nämä ovat tuottaneet hyvin.
- Käteissijoitukset allokaatiossa minimissä
- Suuret dollari- ja jeni-valuuttasijoitukset, joita ei ole suojattu. Dollari ja jeni vahvistuivat euroa vastaan, millä oli positiivinen vaikutus rahaston arvoon, koska valuuttariskiä ei ollut suojattu.
- Osakesijoituksissa paino syklisillä sektoreilla EFT-sijoitusten kautta
- Rahaston suurin yksittäinen sijoituskohde Robeconin globaali valtionlainarahasto tuotti erinomaisesti korkojen laskiessa.
Rahaston tuotto?
Rahaston kuukauden tuotto 31.8. lasketun arvon mukaan oli 2,46 prosenttia ja 12 kuukauden tuotto 16,36 prosenttia. Nämä tuotot ovat erittäin hyvät maltilliselle yhdistelmärahastolle*.
Rahasto on pärjännyt hyvin myös verrattuna vertailuindeksiinsä. Vastaavana ajankohtana vertailuindeksi tuotti kuukaudessa 1,78 prosenttia ja vuodessa 9,45 prosenttia*. Voit tutustua rahaston arvon kehitykseen haluttuna ajanjaksona verrattuna indeksiin tästä.
Kenelle rahasto sopii?
Maailma 20 sopii sijoittajalle, joka tavoittelee korkomarkkinoita parempaa tuottoa osakemarkkinoita pienemmällä riskillä. Sijoitusajaksi Tapiola Varainhoito suosittelee vähintään kolmen vuoden sijoitusaikaa kuitenkin markkinatilanne huomioiden.
Rahaston avulla sijoittaja saa tehokkaan hajautuksen sijoituksilleen, sillä salkunhoitaja tekee päätökset allokaatiosta osakkeiden ja korkosijoitusten kesken. Salkunhoitaja ottaa päätöksissään kantaa myös siihen, mille alueille tai maihin osakesijoituksia kannattaa tehdä, kannattaako osakesijoitukset keskittää pieniin vai suuriin yhtiöihin ja miten eri korkosijoitusinstrumentteja kannattaa painottaa.
Lyhyesti Maailma 20
Rahaston nimessä oleva luku 20 kertoo, että perustilanteessa 20 prosenttia rahaston varoista on sijoitettu osakkeisiin. Osakkeiden ja korkojen osuutta muutetaan markkinatilanteen mukaan, ja osakerahastojen osuus rahaston varoista voi vaihdella 0 ja 40 prosentin välillä.
Rahasto aloitti toimintansa 1.10.2007 ja sen salkunhoitaja on Tapiola Varainhoidon pääekonomisti ja apulaisjohtaja Jari Järvinen.
Tutustu tarkemmin rahastoon ja rahaston kuukausikatsaukseen.
Koonnut: Suvi Vesterinen
Kuvat: iStockphoto ja Junnu Lussa
---
* Rahastosijoituksen arvo voi nousta tai laskea, eikä rahaston historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Sijoitukseen sisältyvän riskin kantaa aina asiakas. Lisätietoja ja rahastoesitteet: tapiola.fi/rahastot. Rahastoa hallinnoi: Tapiola Varainhoito Oy.
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi