| |
 |
| |
.
|
10.5.2010
Euroopassa on nähty finanssikriisi Islannissa, Kreikassa ja kriisin uhka monessa muussa maassa. Onko näillä kriiseillä mitään yhteistä?
Timo Vesala: Nämä maat ovat eläneet yli varojensa pitkään. Kriisimaiden tavarat ja palvelut eivät ole olleet kilpailukykyisiä vientimarkkinoilla, mutta silti näissä maissa on kulutettu tuontihyödykkeitä reippaasti. Näin vaihtotaseongelma on päässyt krooniseksi. Vaihtotaseongelman rahoittamiseksi näihin maihin on pitänyt houkutella pääomia, joita on saatu lupauksella, että
velka hoidetaan jollain tulevaisuuden ylijäämillä.
2000-luvulla kiihtynyt väestön ikääntyminen on vienyt tulevaisuuden kasvulupauksen niin, että yksityinen sektori ei ole enää houkutellut ulkomaisia pääomia. Valtiot jäivät ainoiksi uskottaviksi velanottajiksi, joiden pääomilla rahoitettiin keinotekoisen korkeaa elintasoa. Tämä näkyi etenkin Espanjassa ja Irlannissa kiinteistömarkkinoiden buumina.
Onko tämä kriisi samaa jatkumoa Yhdysvalloista alkaneen finanssikriisin kanssa?
Vesala: On tässä ainakin yhtäläisyyksiä. Osa sijoittajista oli turhan sinisilmäisiä ja niputti euroalueen maat yhteen. Silloin taloudenpidoltaan holtittomat maat hyötyivät Saksan kyljessä alhaisesta korkotasosta, kun sijoittajat eivät hinnoitelleet niiden riskejä riittävästi. Näiden maiden ei tarvinnut
hoitaa omaa kilpailukykyongelmaansa, vaan syntyi kuvitelma, että talous- ja varallisuusarvot kasvavat loputtomasti. Taantuma puhkaisi ilmat tästä illuusiosta, ja valtioiden rahoitusongelmat paljastuivat.
Ilmeisesti myös koko finanssijärjestelmän kontrolli näyttää olleen tarpeettoman vähäistä?
Vesala: Juuri näin se valitettavasti on ollut. Finanssikriisi on paljastanut, kuinka vahvasti rahoitusjärjestelmä on toiminut puhtaan luottamuksen varassa. Koko järjestelmässä on monia ongelmakohtia. Esimerkiksi luottoluokittajien rooli on suhteettoman suuri. Kaiken lisäksi
ne saavat tulonsa velallisilta eivätkä velkojilta, joiden intressejä luottoluokittajien pitäisi edustaa. Tämä on rakenteellinen epäkohta, jota on vaikea uudistaa.
Johtaako nykyinen kriisi pelisääntöjen uudistamiseen?
Vesala: Varmasti tulee iso savotta. Kasvu- ja vakaussopimus on ollut riittämätön budjettikurin pitämiseen. Finanssipolitiikan koordinaatiota on pakko lisätä. Jos regulaatiota ja säätelyä ei uudisteta, käytännön opit unohtuvat tulevina vuosikymmeninä.
Eräät ekonomistit sanoivat 90-luvulla, että valuutta on talouden peilikuva, eikä erilaisilla euromailla voi olla yhteistä peilikuvaa. Tästäkö on perimmiltään kyse?
Vesala: Europrojektia kritisoitiin juuri näin: eri maiden suhdannevaihtelut eivät kulje samaa tahtia. Pitkään näytti, että epäilijöiden pelot olivat turhia, mutta kriisi toi ongelmat esiin.
Ehkä voisi ajatella, että hyvä idea toteutettiin hivenen liian nopeasti. Yhdentymisen olisi pitänyt edetä laaja-alaisemmin koko talouspolitiikassa.
Voiko euroalue hajota tämän takia?
Vesala: Onhan se toki mahdollista. Ajan oloon voi käydä niin, että Kreikka ja mahdollisesti joku muukin ongelmavaltio luopuu vapaaehtoisesti eurosta, jolloin omaan valuutan devalvoituminen auttaa reaalitalouden sopeutumista. Lyhyellä aikavälillä rahaliiton hajoaminen on varsin epätodennäköistä, koska silloin näiden maiden joukkovelkakirjalainoihin sijoittaneet
pankit voisivat joutua suuriin vaikeuksiin. Ei ole syytä vähätellä sitä tosiseikkaa, että tällä hetkellä EU:n päättäjien ykkösprioriteetti on estää Kreikan kriisin leviäminen ja rahaliiton hajoaminen. Euroopan keskuspankin rooli umpisolmun avaamisessa tulee varmasti korostumaan.
Teksti: Risto Pennanen
Kuva: Istockphoto
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.
