Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Kysy asiantuntijalta: Kuka on oikeutettu osingonsaantiin?   A A


Timo Ritarin mukaan osakehankinnan tulee tapahtua ennen yhtiökokousta, jotta pääsee osalliseksi edelliseltä tilikaudelta jaettavaan osinkoon.


   
 

Salkunhoitaja Timo Ritarin mukaan osingon
saa osakkeenomistaja, joka ostaa tai omistaa
osakkeen
viimeistään yhtiökokouspäivänä.

7.5.2010

 

Lukijan kysymys: Kun osakemerkintä alkaa yhä enemmän kiinnostaa, on pakko tiedustella, kuka on oikeutettu osingonsaantiin? Jos nyt ostan osakkeita, joko saan viime vuodelta osinkoa?
Mihin mennessä osakehankinnan tulee tapahtua, että pääsee tilikaudelta jaettavaan osinkoon osalliseksi?


Oikeus osingonsaantiin on osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajalla, joka yhtiökokouksessa määrättynä osingon täsmäytyspäivänä on merkitty osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon.
Osingon saa osakkeenomistaja, joka ostaa tai omistaa osakkeen viimeistään yhtiökokouspäivänä. Tällöin ostaja on täsmäytyspäivänä kaupan selvitessä (T+3, kauppapäivä plus kolme selvityspäivää) merkitty osakkeenomistajaksi.


   Lue lisää:

> Oma suosikkiosake voi löytyä pörssijättien ulkopuolelta
 

 

 

Kysy asiantuntijalta:

   

> Mitä sinä haluaisit kysyä asiantuntijaltamme taloudesta tai sijoittamisesta?
Esitä kysymyksesi markkinanäkemys -sivulla olevan lomakkeen kautta.

   
Osingon maksupäivä on yleensä viides pankkipäivä täsmäytyspäivästä, mutta yhtiöt saavat päättää maksuajankohdasta itse.


Osakehankinnan tulee siis tapahtua ennen yhtiökokousta, jotta pääsee osalliseksi edelliseltä tilikaudelta jaettavaan osinkoon. Pörssiyritysten yhtiökokoukset ovat kevätkaudella, ja näistä suurin osa on jo tältä keväältä pidetty. Jos nyt ostaa osakkeita, on siis todennäköisintä saada osinkoa tältä tilikaudelta ensi vuonna pidettävän yhtiökokouksen jälkeen.


Timo Ritari
Salkunhoitaja
Tapiola Varainhoito Oy

 

Kuva: Juha Salminen

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola