11.3.2010
Konepajateollisuudella oli takanaan huikea nousukausi ennen maailmantalouden romahdusta toissa vuonna. Hitaimmin kääntyvillä yrityksillä on supersuhdanteen tilauksia vieläkin tilauskannassaan, vaikka syvän sukelluksen jälkeen talouden uusi kasvukausi jo orastaa.
| |
 |
| |
Eri konepajayhtiöt ja osakkeet kiertävät suhdanteen eri tahdeissa, Nina Waltasaari muistuttaa. |
Ennätykselliset tilauskannat pehmensivät pudotusta ja pitivät viime vuoden tulokset vielä säädyllisinä. Pääosin investointitavaroita valmistaville suomalaisille konepajayrityksille uusien tilausten saaminen on ollut kuitenkin vaikeaa.
”Nyt syödään vielä vanhoja tilauksia. Jatkossa ratkaisevaa on, että talouden kasvu ja asiakkaiden rahoituksen helpottuminen tuovat konepajayrityksille uusia tilauksia”, pelkistää Tapiola Varainhoidon salkunhoitaja Nina Waltasaari konepajasijoittajan tärkeimmän vaatimuksen.
Tapiolalla riittää joka tapauksessa uskoa konepajaosakkeisiin. Tapiolan Suomi-rahastossa alan paino on kasvanut selvästi viime keväästä lähtien. Koko teollisuustuotteet ja -palvelut -toimialan osakkeissa on noin neljännes Suomi-rahastosta.
Syklinen nousee enemmän
Konepajojen kiinnostavuus perustuu oletukseen, että varovaisesti alkanut talouden yleinen kasvu jatkuu ja vahvistuu.
”Jos talous kasvaa odotetusti, suurimmat nousut saadaan syklisiltä aloilta”, Waltasaari perustelee.
Pari vuotta sitten näkymien nopeasti synkistyessä Tapiola siivosi konepajoja salkusta ja siirtyi sijoituksissa puolustuskannalla. Viime vuonna taas moni muukin otti etunojaa kohti uutta kasvua ja seurauksena oli konepajaosakkeiden roima kurssinousu.
”Mikään konepajaosakkeista ei enää tällä hetkellä tunnu halvalta. Alkuvuonna oli jo tunne, että ne alkoivat olla vähän ylihinnoiteltuja”, Waltasaari pohtii.
Kun herkullisimmat konepajaostokset on siis kaikesta päätellen jo tässä suhdannekierrossa tehty, sijoittajan kannattaa olla tarkkana valinnoissa. Enää ei kannata joka pajaan sijoittaa, mutta joihinkin ehkä vielä kannattaa. Yrityskohtainen analyysi maksaa vaivan.
Erilaisia pajoja erilaisessa vaiheessa
Eri konepajayhtiöt ja osakkeet kiertävät suhdanteen eri tahdeissa. Kaikki yrittävät kuitenkin vaimentaa suhdanneheilauksia, jotka investointitavaroiden kaupassa ovat luonnostaan rajumpia kuin kuluttajatuotteissa.
Osa yhtiöistä tai liiketoiminnoista on etusyklisiä. Jos aika tilauksesta toimitukseen on vain kuukausia, ei vanhoilla tilauksilla kauaa juhli. Toisaalta nousukin voi näkyä liikevaihto- ja tulosriveillä nopeammin. Tyypillinen esimerkki etusyklisestä toiminnasta ovat Cargotecin kuorma-autonosturit, Hiabit.
Toisessa ääripäässä ovat Wärtsilän kaltaiset jälkisykliset yritykset. Dieselvoimaloiden ja laivadieseleiden toimitukset ovat isoja ja kestävät kauan. Vanhoissa tilauskannoissa riittää tekemistä vuosiksi. Tahti kuitenkin hiipuu, jos toimitusten edetessä ei tilalle tule uusia tilauksia. Ja uudet tilaukset tuovat rahaa hitaasti.
Kaikkien konepajayhtiöiden pitkäaikainen tavoite on ollut huolto- ja kunnossapitotoiminnan kasvattaminen. Asiakkaiden on pakko huoltaa vanhoja koneita silloinkin, kun uusien tilaamiseen ei ole tarvetta, rahaa tai rohkeutta. Suhdanneheilauksia suurella huoltobisneksellä on pisimpään tasannut hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone.
Kasvu etenee portaittain
Waltasaari arvioi uuden nousun etenevän konepajateollisuudessa portaittain”Ensimmäinen investointiaalto tulee modernisointi-investoinneista.”
Samaan sarjaan kuuluu huoltopalvelujen ja varaosamyynnin vauhdittuminen. Niiden tarve kasvaa, kun asiakkaiden tuotanto kasvaa.
Viime vuoden kassavirran varjelussa kaikki yritykset painoivat varastot minimiin”Varastotilanne on yhä normaalia alhaisempi”, Waltasaari sanoo.
Kun varastot ovat vähissä, ei kuluneen koneen osan tilalle löydy varaosaa enää hyllyltä. Pitää siis tehdä uusia osia. Seuraavassa vaiheessa on pakko jo kasvattaa varastoja, jotta kasvavan tuotannon vaatimien vaihto-osien saannin voi turvata. Varastojen täyttövaihe lisää kysyntää jo selvästi.
Viimeisellä kasvun portaalla tuotanto alkaa kasvaa jo lähelle kapasiteetin rajoja, ja silloin on uusinvestointien aika. Tämä vaihe on useimmilla konepajojen asiakastoimialoilla vielä kaukana etenkin länsimaissa. Kehittyvillä markkinoilla on odotettavissa kovaa kasvua. Etenkin Kiinassa ja Intiassa uusinvestoinneillekin on kysyntää, kun vanhaa kapasiteettia ei ole.
Nousukauden lopulla tehdyt suurinvestoinnit esimerkiksi maailman laiva- ja satamakapasiteettiin varmistavat, että kapasiteetti ei ihan heti lopu. Uusien laivojen tilaukset ovatkin jäissä pahemmin kuin Suomenlahti pakkastalvena. Ei siis ole tarvetta myöskään uusille laivadieseleille tai laivojen lastinkäsittelylaitteille.
Hintakuri pitänyt
 |
|
Kone on Tapiola Suomi -rahaston sijoituskohteita. Yrityksellä on tuotantoa mm. Kunshanissa Kiinassa. |
Nina Waltasaaren mukaan konepajayritykset eivät ole erehtyneet kasvattamaan lamassa laihtuvia tilauskirjojaan hinnalla millä hyvänsä. ”Hintakuri on pitänyt melko hyvin. Jonkin verran markkinoilta on kuitenkin kuulunut viestiä hintapaineista tilausten puutteen vuoksi”.
Hintakurin pitämisessä auttaa se, että konepajojen tuotteet eivät ole keskenään ihan samanlaisia. Metso ja Voith tekevät molemmat paperikoneita, mutta esimerkiksi teknisten syiden tai oheispalveluiden, kuten kunnossapidon, vuoksi asiakkaalle voi toinen olla selvästi sopivampi.
Kysynnän romahtaessa konepajayhtiöt aloittivat nopeasti saneeraukset, joiden vaikutukset tuntuvat viiveellä.”Alkuvuonna emme odota vielä liikevaihtojen kasvua. Tulokset kuitenkin paranevat, koska tehdyt säästöt eivät vielä viime vuoden alkupuolella vaikuttaneet”, Waltasaari arvioi.
”Jatkossa en enää odota yllätyksiä kustannuspuolelta.”
Teksti: Ismo Virta
Kuvat: Juha Salminen ja KONE
| Konepajasuosikit: |
| Tapiola Suomi -rahaston suurimmat konepajasijoitukset perusteluineen |
|
Kone - Todella hyvin hoidettu yhtiö, hyvä johto - Vahva tuotekehitys ja hyvät, innovatiiviset tuotteet - Paljon defensiivistä hissien huoltoa ja modernisointia - Rakentamisen näkymät tasaantuvat
Metso - Hyvä toimialahajautus - Viime vuonna paperikin yllätti positiivisesti, mutta uusia tilauksia energiapuolella - Kaivoslaitteet etusyklisiä, kaivokset kasvattavat jo kapasiteettia - Paljon ympäristöteknologiaa
Vacon - Energian säästötrendi luo markkinoita taajuusmuuttajille - Asiakkaina myös tuulivoimateollisuutta - Lisännyt myyntiverkostoa ja yhteistyökumppaneita - Niche-peluri hyvillä tuotteilla
Konecranes - Arvostus näytti syksyllä edulliselta - Panostanut vahvasti Kiinaan - Erittäin vahva tase, pystyy yritysostoihin - Nostureilla paljon asiakastoimialoja
Vaisala - Tuotteet maailman parhaita alallaan - Ilmanlaadun, päästöjen ja ilmaston tarkkailun tarve kasvaa - Arvostus nykytasolla edullinen
|
| |
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi