Kuva: Istockphoto

11.5.2009

Muistatko, millaista oli olla rahastosäästäjä viime syksynä? Amerikkalaispankki Lehman Brothers meni konkurssiin syyskuussa ja paniikki iski. Osakekurssit heiluivat prosenttitolkulla joka päivä. Korkorahastotkin menettivät arvoaan.

Tunnelma oli kuin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Pommi oli pamahtanut, ja sen jälkeen odotettiin epätietoisina, mitä seuraavaksi käy.

Ainakin minä aloin vilkuilla paljon tavallista useammin markkinoiden tapahtumia – ja sitä, miten ne vaikuttivat rahastosäästöjeni arvoon. Tarkkaavaisuus johtui jo siitä, ettei pörssiuutisia voinut välttää. Osakekurssit olivat viikkokausia pääuutisia lehdissä, radiossa, televisiossa ja internet-palveluissa.
Noina myrskyisinä viikkoina unohtui, ettei yhden päivän pörssikursseilla ole merkitystä. Kurssit sahaavat edestakaisin. Kun yhtenä syyskuun lopun päivänä osakkeet halpenivat yhdeksän prosenttia, puhuttiin romahduksesta. Mutta seuraavana päivänä hinnat kohosivat viisi prosenttia. Silloin olisi kai pitänyt otsikoida: ”Romahdus peruttu.”

Niinhän urheilutoimituksetkin toimivat. Jääkiekkokauden tylsimmistäkin otteluista laaditaan selostukset ja maalikimarat, vaikka ottelut eivät vaikuta loppusijoituksiin mitenkään.
Kun tiedostamme tämän uutisvälineiden vääristymän, pystymme puolustautumaan sen haitallisilta vaikutuksilta.

Ihmismieli jakaantuu kahteen osaan: impulsiiviseen ja harkitsevaan. Impulsiivisuus saa voimaa mielihyvästä – ja pelosta. Kun näemme, että kurssit syöksyvät, paniikki saattaa saada soittamaan rahastoyhtiöön: ”Myykää kaikki.”

Välttääkseen tunnekuohut kannattaa rakentaa itselleen etukäteen sääntöjä ja kieltoja – ja pitää niistä kiinni. Tärkein suoja pelkoja vastaan on, ettei laita osakemarkkinoille sellaista rahaa, jota voi tarvita pian. Niin ehtii odottaa, että aika parantaa tappiot.

Omistuksien arvoa ei kannata vilkuilla liian tiuhaan. Vanguard-rahastoyhtiön perustaja John C. Bogle on rahastoalan suurimpia auktoriteetteja. Hän sanoo tarkistavansa omistuksensa kerran vuodessa.

Ihan niin kärsivällisenä on vaikea pysyä. Mutta kun tulee katsoneeksi rahastotiliään, kannattaa päiväliikkeiden sijaan seurata pidempiä tuottokäyriä: kolmen, viiden tai kymmenen vuoden lukuja. Ne muistuttavat, että laskut eivät kestä ikuisesti – niin kuin eivät nousutkaan.

Taloustutkijat Richard Thaler ja Cass Sunstein kuvaavat tilannetta vertailemalla kahta sijoittajaa. ”Vince” hermoilee, koska seuraa rahasto-osuuksiensa nousuja ja laskuja päivittäin. ”Rip” taas laitetaan koomaan 20 vuodeksi. Hän pyytää meklariaan laittamaan salkun kaikki rahat osakemarkkinoille ja nukahtaa tietäen, että todennäköisesti salkku on hänen herätessään arvokkaampi kuin nyt.

Katseen tulisi siis jatkuvasti pysyä maalissa, eikä peräpeilissä. Olennaista on rakentaa salkku, jossa osake- ja korkosijoitusten suhde on hyvä. Mitä pidempi sijoitusaika on, sitä enemmän salkussa voi pitää osakerahastoja.

Lisäksi on hyvä hajauttaa omistuksiaan eri kohteisiin sijoittaviin rahastoihin. Niin omaisuuden arvo ei heilu vain yhden maan tai toimialan pörssikurssien tahtiin.
Aivan toimettomaksi ei silti tarvitse jäädä. Esimerkiksi kerran vuodessa on hyvä tehdä salkkuun parannuksia sen perusteella, mitkä sijoitukset ovat menneet hyvin ja mitkä huonosti.

Jos osakekurssit ovat laskeneet rajusti, niiden paino omassa salkussa on pudonnut alemmaksi kuin alun perin oli tarkoitus. Siksi kurssilaskun jälkeen onkin mielekkäämpää hankkia hiljalleen lisää osakerahastoja kuin myydä niitä tappiolla.

Matias Möttölä
Kirjoittaja on taloustoimittaja ja teoksen ”Rahaa rahastoille” kirjoittaja.

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi