8.11.2011
Yli 5 prosentin osinkotuoton tarjoavia markkina-arvoltaan suurempia yhtiöitä ovat Alma Media, Citycon, Elisa, Fortum, Huhtamäki, Kemira, Kesko, Konecranes, Metso, Oriola-KD, Orion, Pohjola, Rautaruukki, Sampo, Sanoma, Stora Enso, TeliaSonera, Tieto, UPM-Kymmene ja YIT.
Hyviin osingonmaksajiin sijoittaminen on historiallisesti ollut tuottoisaa ja osinkojen merkitys kokonaistuotossa on tärkeä, sillä osakesijoitusten kokonaistuotto muodostuu sijoituksen arvonmuutoksesta ja osingoista. Mikäli talouskasvu läntisissä teollisuusmaissa jää tulevina vuosina matalaksi, osinkotuoton merkitys korostuu. Osinkojen suuruus heilahtelee myös tuloksia vähemmän, mikä pienentää riskiä.
Nykyisessä epävarmassa taloustilanteessa on toki syytä muistuttaa, että erityisesti syklisillä yhtiöillä osinko voi tuloksen heikentymisen myötä jatkossa laskea. Osinko-odotukset myös kevään 2012 suhteen voivat joissakin tapauksissa olla liian optimistiset. Osinkojen suhteen varmimpia yhtiöitä ovat ne, joiden liiketoiminta on vakaata ja tuloskehitys ei ole erityisen riippuvaista yleisestä talouskehityksestä.
Kim Gorschelnik
Pääanalyytikko
Tapiola Pankin arvopaperivälitys
--
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi