Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Matalat korot puoltavat vielä osakesijoituksia   A A


Toistaiseksi melko alhainen korkotaso puoltaa vielä osakesijoituksia, mutta tilanne on heikentymässä. Kustannusten nousu, kohoavat korot ja inflaatio rasittavat yritysten kannattavuutta.


   Norhomaa
 

Tapiola Pankin palvelupäällikkö Satu Norhomaa lupaa

arvopaperivälityspalvelun asiakkaille kantaaottavia

sijoitussuosituksia.

9.3.2011

 

Tapiola Pankki suosittelee osakesijoitusten kohteiksi yhtiöitä, jotka pystyvät siirtämään nousevia kustannuksiaan myyntihintoihin tai jotka hyötyvät kehittyvien maiden kasvusta.

”Vahva markkina-asema, vakaasti kasvava tulos ja hyvä osinkotuotto ovat jatkossakin houkutteleva yhdistelmä. Erot toimialojen välillä ovat kasvaneet”, sanoo Tapiola Pankin pääanalyytikko Kim Gorschelnik.

Kim Gorschelnikin mukaan suomalaisten pörssiyhtiöiden viime tilikausi ylitti analyytikkojen odotukset liikevaihtokehityksessä, mutta petti odotukset liikevoitoissa. Ne laskivat yli seitsemän prosenttia edellisvuodesta.

”Pörssiyritykset odottavat kasvua myös tältä vuodelta, mutta tuloskasvu on käymässä haasteellisemmaksi tuotantokustannusten kasvaessa. Hyödykkeiden hinnat ovat jo ylittäneet edellisen huipun, joka oli vuonna 2008. Varsinkin perusmetallien ja elintarvikkeiden hintataso on vahvassa kasvussa. Myös raakaöljyn hintakehityksellä on huomattava merkitys maailmantalouteen ja se voi kasvattaa inflaatiopaineita.”

Kotimaisista osakkeista hän nostaa esiin vakaan markkina-aseman, vahvan taseen ja hyvän osinkotuoton perusteella Fortumin, Sammon ja Telia Soneran sekä kasvupotentiaalin vuoksi Nokian Renkaat.

 

   
 


Lue myös

> Tänä vuonna jännitetään hintojen nousua

> Suosi yhtiöitä, joilla on hinnoitteluvoimaa

> Talouden tunnusluvut vihjaavat tulevasta

> Luvassa aurinkoinen osinkokevät

   

Korkosijoittajien näkymät ovat hänen mukaansa osakesijoittamista epävarmemmat, mikä johtuu inflaatio-odotuksista ja velkakirjojen arvoa laskevasta korkojen noususta. Jatkossa hyödykesijoitukset saattavat olla hyvä kohde suojaksi kohoavaa inflaatiota vastaan, Gorschelnik arvioi.

Tapiolalta kantaaottavat sijoitussuositukset

Tapiola Pankin oma arvopaperivälitystoiminto alkoi meklaripalveluilla tammikuussa, ja helmikuun lopussa myös verkossa toimiva osakepalvelu uudistui.

”Tapiola aikoo haastaa alan vakiintuneet toimijat tuomalla asiakkaille oman markkinanäkemyksensä ja kantaaottavat sijoitussuositukset eri sijoitusluokissa ja -kohteissa. Näkemys perustuu pankin sijoitustutkimustiimin kattavaan sijoitustutkimukseen. Seurannassamme ovat kotimaisten pörssiosakkeiden lisäksi myös muut sijoituskohteet ja otamme aktiivisesti kantaa myös oikea-aikaiseen ajoitukseen sijoituspäätösten tueksi”, sanoo palvelupäällikkö Satu Norhomaa Tapiola Pankista.

 

 

 

Teksti: Tiina Riippa

Kuvat: Juha Salminen

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi

 

 



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola