| |
|
| |
Tapiola Pankin arvopaperivälityksen
pääanalyytikon Kim Gorschelnikin mukaan
tuloksissa näkyy trendin muutos.
|
22.2.2011
Tapiola Pankin arvopaperivälityksen pääanalyytikon Kim Gorschelnikin mukaan yritysten loppuvuoden tuloksissa on näkyvissä trendin muutos.
Vaikka useimpien yritysten liikevaihdot kasvoivat, niin tulosten nousu jäi heikommaksi. Tämä pienentää voittomarginaaleja.
Syynä marginaalien heikkenemiseen on hintojen nousu. Etenkin raaka-aineiden hinnat nousevat nyt vauhdilla,
eivätkä yritykset pysty nostamaan omia hintojaan samaan tahtiin.
"Aiemmin marginaalit yllättivät pääsääntöisesti positiivisesti alhaisista kustannuksista johtuen. Nyt tilanne on siis kääntynyt", Gorschelnik sanoo.
Tämä näkyi etenkin kulutus- ja päivittäistavaroita myyvillä yhtiöillä. Perusteollisuuden puolella hintojen nousu ei vielä rasittanut tuloksia, mutta tänä
vuonna riittää jännitettävää.
| |
|
| |
Tapiola Varainhoidon osakesijoituspäällikkö
Janne Yliheikkilä mukaan konepajojen kustannukset
ovat nousussa tänä vuonna.
|
”Konepajayhtiöt eivät kärsineet hintojen noususta viime vuonna. Niiden tilauskannat ovat hyvät. Nähtäväksi jää, saavatko he laitettua kustannusten nousun omiin hintoihinsa”, Tapiola Varainhoidon osakesijoituspäällikkö Janne Yliheikkilä sanoo.
Iso markkinaosuus ja laadukkaat tuotteet tuovat hinnoitteluvoimaa
Hintojen nousun taustalla on taakse jäänyt taantuma. Vuoden 2008 lopulla muun muassa raaka-aineiden hinnat laskivat vauhdilla, mikä nosti nopeasti yhtiöiden tuloksia.
Kim Gorschelnikin mukaan hintojen nousu tuo osakemarkkinoille tilanteen, jossa jyvät alkavat erottua akanoista. Vahvoilla ovat yhtiöt, joilla on suuri markkinaosuus tai joiden tuotteet eroavat selkeästi edukseen kilpailijoista. Näissä tapauksissa yhtiö saattaa voida
nostaa hintoja kustannusten tahtiin ilman, että myynti kärsii.
Suuren markkinaosuuden yhtiöistä Gorschelnik sanoo esimerkiksi energiayhtiö Fortumin. Rengasyhtiö Nokian Renkaat taas menestyy laatutuotteillaan, joten raaka-aine hintojen noustessa sillä on kilpailijoitaan parempi mahdollisuus nostaa hintoja.
Teknologiayhtiöt yllättivät iloisesti
Viime vuoden tuloksien perusteella positiivisia toimiala-yllätyksiä ovat olleet perusteollisuus ja teknologia. Siitäkin huolimatta, että Suomessa Nokia on rämpinyt ongelmissaan.
”Teollisuutta vetää Aasian maiden kasvu. Teknologian puolella kuluttajat ottavat uusia teknologioita käyttöön ja yritykset toteuttavat taantuman aikana siirrettyjä investointeja”, Yliheikkilä sanoo.
Suomessa iloinen yllättäjä on ollut finanssiala: pankit ja vakuutusyhtiö Sampo, Gorschelnik sanoo. Muita valopilkkuja ovat olleet metsäyhtiö UPM, nostolaiteyhtiö Konecranes sekä rakennusyhtiö
YIT.
Media ja kauppa olivat pettymyksiä
Kustannusten nousu vaivaa muun muassa mediayhtiöitä paperin hinnan nousun myötä. Kaupoista kärsivät Kesko ja Stockmann. Perusteollisuuden puolelta raaka-ainekustannukset rokottivat Outokumpua ja Rautaruukkia.
Suomen ulkopuolella yleishyödylliset yritykset, kuten sähkö- ja vesiyhtiöt, eivät ole vielä päässeet nousuun mukaan. Niiden tilanne voi parantua, jos vahva talouskasvu jatkuu ja hinnat nousevat
edelleen.
Teksti: Jukka Lehtinen
Kuvat: Juha Salminen
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi