Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Kuukauden rahasto: USA:n osakemarkkina nousussa   A A


USA:n osakemarkkina nousi viime vuonna noin 14 prosenttia dollareissa, kun Tapiolan USA-rahasto tuotti lähes 20 prosenttia.  Rahaston salkunhoitajana toimivan Tapiola Varainhoidon osakesijoituspäällikön Janne Yliheikkilän mukaan suurin tekijä rahaston paremman tuoton takana oli dollarin vahvistuminen suhteessa euroon. Yliheikkilän mukaan kuluvan vuoden näkymät USA:ssa ovat myös positiiviset.


25.1.2011

 

”USA:n osakemarkkinan tämän vuoden näkymiä tukee talouden elpyminen ja etenkin osakkeiden kilpailukykyinen arvostus sekä absoluuttisesti että suhteellisesti suhteessa korkoihin. Huolimatta korkeasta työttömyydestä, asuntomarkkinan heikkoudesta ja velkaongelmista uskomme USA:n talouden elpyvän Eurooppaa nopeammin. Euroopassa on Yhdysvaltoja suurempia rakenteellisia ongelmia”, Yliheikkilä kertoo.

   
 

Janne Yliheikkilän mukaan mielenkiintoisimmat sijoituskohteet
löytyvät Yhdysvalloista muun muassa terveydenhuoltoalalta
ja teknologista. 

 

Hänen mukaansa rahaston salkunhoidossa jatketaan aktiivista stock picking –linjaa. Tuottoa saadaan dollarin mahdollisesta lisävahvistumisesta suhteessa euroon, sillä dollaria ei ole suojattu rahastossa.

 

”Mielenkiintoisimmat sijoituskohteet löytynevät myös jatkossa pienistä ja keskisuurista yhtiöistä.  Toimialoista kiinnostavimpia ovat USA:ssa jatkossakin terveydenhuoltoalan laitevalmistajat ja palveluntarjoajat, kulutusyhtiöt, teollisuuspalvelut ja teknologia.”

Terveydenhuolto, kulutusyhtiöt ja energia tuottivat eniten

Toimialoista hyvää suhteellista tuottoa toivat Yliheikkilän mukaan viime vuonna etenkin terveydenhuolto, kulutusyhtiöt ja energia. Terveydenhuollon osalta osakevalinnoissa keskityttiin pieniin ja keskisuurin laite- ja palveluyhtiöihin, joiden näkymät ovat selkeästi paremmat kuin isojen lääkeyhtiöiden ja arvostus suhteessa kasvunäkymiin hyvin houkutteleva.  Tänä vuonna jatkamme toimialan kanssa samalla taktiikalla”, Yliheikkilä sanoo.

 

”Korkeasta työttömyydestä huolimatta kulutusyhtiöiden liiketoiminta kehittyi vuonna 2010 odotettua paremmin. Tämä näkyi niiden osalta hyvänä kurssikehityksenä ja toisaalta kohonneina arvostuksina. Kuluvan vuoden aikana täytynee olla tarkkana näiden yhtiöiden arvostuksien kanssa. Luultavasti luovumme kalleimmista yhtiöistä ja pyrimme löytämään halvempia tilalle.”

 

   
 

Tapiola USA-  ja Tapiola Eurooppa-rahastot pärjäsivät vertailussa

 

Tapiola USA- ja Tapiola Eurooppa –rahastot pärjäsivät muita suomalaisia rahastoja paremmin osakerahastojen tuottovertailussa.
Tämä selviää Kauppalehden 21.1.2011 julkistamasta vertailusta. Kauppalehti tutki, pärjäävätkö kotimaiset rahastoyhtiöt isoille ulkomaisille jäteille. Lue lisää.

   

Energiayhtiöiden osalta oli hyvä päätös oli myydä pois isot öljy-yhtiöt ja ostaa niiden tilalle investoinneista hyötyviä laite- ja palveluyhtiötä, Yliheikkilä kertoo. ”Kuluvana vuonna hyvistä näkymistä huolimatta laite- ja palveluyhtiöiden osalta pitää olla tarkkana, koska näidenkin arvostukset kohonneet.”

Tapiola USA lyhyesti

USA-rahasto sopii osaksi hyvin hajautettua salkkua. Sijoitusajaksi suositellaan vähintään viittä vuotta, kuitenkin markkinatilanne huomioiden.

 

Sijoitusrahasto Tapiola USA sijoittaa varansa Yhdysvaltojen osakemarkkinoille. Sijoituskohteena ovat tarkoin valittujen 30–40 yhtiön osakkeet. Rahaston varat hajautetaan kymmenelle eri toimialalle: energia, rahoitus, kulutushyödykkeet, palvelut kuluttajille, perusteollisuus, teknologia, telekommunikaatio, teollisuuspalvelut, terveydenhuolto sekä julkishyödylliset palvelut. Jakamalla sijoitukset yleistä osakemarkkinaa tasapainoisemmin eri toimialoille pyritään saavuttamaan vakaampi kehitys kaikissa markkinatilanteissa.

 

Hyvään tuottoon pyritään itsenäisellä ja analyyttisella yritysvalinnalla. Yksittäisen sijoituskohteen paino on 2–5 prosenttia, ja eri sektoreiden painot voivat vaihdella 0–20 prosenttiin.

Tutustu arvonkehitykseen

Voit tutustua rahaston arvonkehitykseen tästä. Lisätietoja rahastosta saat täältä.

* Rahastosijoituksen arvo voi nousta tai laskea, eikä rahaston historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Sijoitukseen sisältyvän riskin kantaa aina asiakas. Lisätietoja ja rahastoesitteet: tapiola.fi/rahastot. Rahastoa hallinnoi: Tapiola Varainhoito Oy.

 

Teksti: Suvi Vesterinen
Kuva: Juha Salminen 

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi

 



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola