Finanssikriisi iski Islantiin vuonna 2008.

10.12.2010

Islannin talous on ensimmäistä kertaa kuplan puhkeamisen jälkeen kääntymässä pieneen kasvuun. Luvut eivät anna vielä aihetta riemuun, mutta maan pankkijärjestelmä, kruunu ja kotitaloudet ovat joka tapauksessa nousemassa taas jaloilleen.

Lehman Brothersin konkurssi syksyllä 2008 antoi kuoliniskun Islannille. Maan suurimmat pankit Landsbanki, Kaupthing ja Glitnir kaatuivat valtion syliin. Näiden kolmen vanhan raunioille valtio perusti ja pääomitti kolme uutta pankkia, joiden varat ja velat ovat konkurssipesien perintöä.

Islannin uudet pankit ovat päässeet aloittamaan uuden elämän, mutta 85 prosenttia köyhempänä kuin ennen kriisiä.

Varallisuuden katoaminen johtuu osakekurssien romahtamisesta sekä luotto- ja valuuttatappioista. Kruunun 50 prosentin devalvoituminen nosti kotitalouksien ja pankkien ulkomailta ottamien lainojen arvoa samassa suhteessa.

Islanti ilmoitti ulkomaisille velkojille, että kaikki lainat neuvotellaan uudestaan. Velkojille on myös tarjottu osakkuutta uusista valtion omistamista pankeista. Englanti ja Hollanti pelastivat oma-aloitteisesti Landsbankin omistaman Icesaven tallettajat ja vaativat korvauksia Islannin valtiolta, joka kieltäytyi kansainvälisestä painostuksesta huolimatta. Lopulliseen ratkaisuun ei vielä ole päästy.

Pidetään yksityiset velat yksityisinä

Miten Islanti sitten liittyy tähän päivään? Sen pankkijärjestelmän tila oli hyvin samankaltainen kuin Irlannissa. Islanti ei ollut sen paremmin EU- kuin euromaakaan, eikä sen kohtalo horjuttanut koko Euroopan uskottavuutta. Islanti sai selvitä yksin siihen asti, kun se itse kutsui IMF:n apuun. Irlannin ja sitä ennen Kreikan pankki- ja talousongelmat jaettiin nopeasti kaikkien EU-maiden kesken ilman, että muita ratkaisuja olisi vakavasti edes mietitty.

Islantilainen liiketalouden ja rahoituksen professori Arsaell Valfells sanoi hiljattain New York Timesissa, että islantilaisten elintaso on ottanut takapakkia vuoteen 2003, mutta siitä selvitään. Euromaille hänellä on yksi opetus: kriisiä ei kannata ratkaista tekemällä yksityisistä veloista julkisia, vaan leikkaamalla velat sille tasolle, että niistä voi selvitä.

Nykytilanteeseen sovellettuna tämä olisi tarkoittanut suuria tappioita Kreikan valtion velkakirjojen haltijoille ja irlantilaisten pankkien rahoittajille. EU-poliitikot pelkäsivät uutta pankkikriisiä ja euron mahdollista murentumista niin paljon, että yksityiset velat siirrettiin veronmaksajille samaan tapaan kuin suurpankkien tappiot oli sosialisoitu pari vuotta aiemmin.

Islannin-malli Portugaliin?

Jopa Englanti kiirehti tukemaan euroa, ettei Irlannin-tauti tarttuisi brittipankkeihin, joilla on valtavat saatavat Irlannista. Saksa on esiintynyt tähän asti pontevasti ja jakanut yhteisiä varoja ylivelkaisille, koska senkin pankit ovat pinteessä. Pankkituen jakaminen milloin millekin valtiolle EU-koneiston kautta  hämärtää vastuun rajat, eikä ainakaan lisää luottamusta.

Portugaliin pitäisi kokeilla Islannin mallia. Isoilla EU-mailla ei ole niin suuria saatavia Portugalilta, että se olisi pakko pelastaa yhteisin varoin. Antaa Portugalin selvitellä velkansa IMF:n kanssa ja pankit hoitakoon omat velkojansa. Tappioita tulisi sijoittajille ja niin pitäisikin, koska sijoittamiseen liittyy aina riski. Sellaista on markkinatalous, tai ainakin joskus oli.

Rahoitusmarkkinoilla koettaisiin muutaman päivän paniikki ja euron arvo notkahtaisi, mutta euroalue kestäisi kasassa. Samalla euron devalvoituminen vauhdittaisi vientiä ja tukisi koko EU:n talouskasvua.

 Jouko Marttila