| |
 |
| |
Salkunhoitaja Heikki Urpelainen etsii
sijoituskohteita Itä-Euroopasta.
|
8.12.2010
Itä-Euroopan taloudet ovat muutoksessa. Perinteisiä tapoja ja makumieltymyksiä muuttavat muun muassa kansainvälinen brändimainonta.
Tästä muutoksesta hakee hyötyä Tapiola Itä-Eurooppa –rahasto, jota hoitaa salkunhoitaja Heikki Urpelainen Tapiola Varainhoidosta. Rahaston strategiana on panostaa erityisesti keskisuuriin kotimarkkinayrityksiin ja hyötyä Itä-Euroopan talouksien ja kulutustapojen muutoksesta.
”Esimerkkinä kulutustapojen muutoksesta on kodinkoneiden yleistyminen, joka heijastaa kasvavan elintason lisäksi muuttuvia perherooleja. Kolajuomat ovat Turkissa suosittuja, mutta pääasiallinen virvoitusjuoma on perinteinen tee. Pankkitoiminnan kehittyminen mahdollistaa asuntojen ja autojen ostamisen”, Urpelainen sanoo.
Rahasto sijoittaa pääasiassa Itä-Euroopan osakemarkkinoille. Varat hajautetaan useisiin maihin. Maiden joukossa ovat esimerkiksi Turkki, Venäjä ja entiset neuvostotasavallat. Varoja voidaan myös sijoittaa sellaisten maiden yrityksiin, joiden liiketoimintaan Itä-Euroopalla on merkittävä vaikutus.
Toimialoittain ja maittain rahastoon on valittu Urpelaisen mukaan yrityksiä kattavasti ja riskien kannalta tasapainoisesti. ”Itä-Euroopassa tämä on vaativaa, sillä pörssien rakenne painottuu muutamiin maihin ja toimialoihin. Jatkamme samaa talouden ja kulutustapojen muutosta hyödyntävää strategiaa myös jatkossa rahaston hoitamisessa.”
Itä-Eurooppa –rahasto on tuottanut erinomaisesti reilun kahden vuoden historiansa aikana. Hyvää tuottoa selittää osin käänne taloudessa ja sijoittajien halu saada tuottoa kehittyvien markkinoiden osakkeista. Erityisen ilahduttavaa on rahaston onnistunut sijoitusstrategia ja hyvät osakevalinnat.
Osakkeiden hinnoittelu yhä tärkeämpi valintakriteeri
”Osakevalinnoissa haemme innovatiivisesti pitkän aikavälin menestyjiä. Osakkeiden hinnoittelu on hyvän nousun jälkeen aiempaa tärkeämpi valintakriteeri, vaikka kokonaisuutena markkina onkin vielä kohtuullisesti arvostettu. Olemme varovaisia myös finanssisektorin ja yritysten velan suhteen, sillä Euroopan finanssimarkkinoiden kuohunta voi heiluttaa myös Itä-Euroopan markkinoita. Maltillinen julkinen ja yksityinen velkaantuminen
jättää valtioiden ja kuluttajien päätöksentekoon joustavuutta myös jatkossa”, hän sanoo.
Urpelaisen mukaan osakkeiden kohtuullinen arvostus yhdistettynä kasvu- ja kehitysmahdollisuuksiin tekee Itä-Euroopasta perustellun sijoitusalueen myös jatkossa.
Itä-Eurooppa –rahasto lyhyesti
Rahaston sijoituskohteet valitaan pitkäjänteisen ja huolellisen oman analyysin tuloksena. Rahasto ei siis seuraa tai kopioi indeksin sisältöä.
Sijoituskohteena ovat tarkoin valittujen 30-40 yhtiön osakkeet, joiden avulla saavutetaan sekä hyvä yritys- että toimialahajautus. Yritykset täyttävät varainhoitajien asettamat kriteerit muun muassa yrityksen kasvulle suhteessa toimialaansa, kannattavuudelle, taseen rakenteelle sekä arvostukselle. Sijoitusrakenne pidetään tasapainoisena maittain ja toimialoittain
Rahaston tuotto?
Rahaston tuotto perustamisesta 10.10.2008 lähtien oli marraskuun lopussa 58,49 prosenttia, kun vertailuindeksin tuotto samaa ajankohtana oli 45,91 prosenttia. Vuoden alusta rahasto on tuottanut 20,03 prosenttia kun vertailuindeksi tuotto samana ajankohtana oli 12,64 prosenttia. Rahaston marraskuun tuotto oli 0,85 prosenttia. *
Tutustu rahaston arvonkehitykseen.
Tapiola Itä-Eurooppa tavoittelee korkeaa tuottoa. Rahastoon sisältyy keskimääräistä suurempi riski, sillä alueen maihin kohdistuu muun muassa poliittisia riskejä sekä valuuttakurssiriskejä.
Kenelle rahasto sopii?
Rahasto sopii säästäjille ja sijoittajille, jotka haluavat hyötyä Itä-Euroopan osakemarkkinoiden kehityksestä ja hyväksyvät osakesijoittamiseen sisältyvän riskin. Rahasto sopii osaksi hajautettua salkkua ja kuukausisäästämiseen.
* Rahastosijoituksen arvo voi nousta tai laskea, eikä rahaston historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Sijoitukseen sisältyvän riskin kantaa aina asiakas. Lisätietoja ja rahastoesitteet: tapiola.fi/rahastot. Rahastoa hallinnoi: Tapiola Varainhoito Oy.
Koonnut: Suvi Vesterinen
Kuva: Juha Salminen
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi