2.11.2010
 |
|
| |
.
|
PS-sopimukseen maksetut maksut, jotka voi vähentää verotuksessa 5 000 euroon saakka, eivät vaikuta asuntolainan korkojen vähennysoikeuteen pääomatulosta. Sen sijaan vähennysoikeuteen vaikuttaa se, onko henkilöllä useampia vapaaehtoisen eläkesäästämisen tuotteita, joissa säästöt ovat sidottuina eläkeaikaan saakka. Sidottuihin eläkesäästämisen tuotteisiin maksettuja maksuja voi
vähentää yhteensä 5 000 euroa vuotta kohden. Mikäli henkilöllä on työnantajan ottama ja maksama yksilöllinen eläkevakuutus, on maksujen vähennysoikeus tällöin 2 500 euroa.
| |
|
| |
Kysy asiantuntijalta
> Mitä sinä haluaisit kysyä asiantuntijaltamme taloudesta tai sijoittamisesta?
Esitä kysymyksesi markkinanäkemys -sivulla olevan lomakkeen kautta ja asiantuntijamme vastaavat.
|
| |
|
PS-sopimukseen maksetut säästöt vähennetään ensisijaisesti pääomatuloista, kuten vuokratuloista, osingoista tai myyntivoitoista. Jos pääomatuloja ei ole tai niiden määrä ei riitä vähennyksen tekemiseen, saa erityisen alijäämähyvityksen ansiotulojen verosta. Erityisen alijäämähyvityksen enimmäismäärä on nykyisen verokannan mukaan 1 400 euroa (28 % * 5000 €) ja se
vähennetään ensisijaisesti valtiolle suoritettavasta tuloverosta.
Erityinen alijäämähyvitys, joka koskee PS-sopimukseen maksettuja säästöjä, ei ole kytköksissä asuntolainan korkojen alijäämähyvitykseen. Näin ollen PS-sopimukseen maksetuista säästöistä saa maksimissaan tuon 1400 euron erityisen alijäämähyvityksen, vaikka asuntolainan korkoja hyvitettäisiin alijäämähyvityksenä ansiotulon veroista.
Tarkempaa tietoa eri säästömuotojen verotuksesta saat verottajalta.
Marketta Niskanen
Tuotepäällikkö
Tapiola Pankki
--
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi