| |
 |
| |
.
|
10.8.2010
Kesäkuukausien aikana tulleet talousuutiset ovat kertoneet kulutuskysynnän elpymisestä ja kuluttajien luottamuksen vahvistumisesta eri puolilla maailmaa. Orastava suhdannekäänne on näkynyt myös kuluttajille tuotteita ja palveluja tarjoavien yritysten osavuosituloksissa.
”Vaikuttaa siltä, että kuluttajien luottamus- ja työttömyysluvut ovat pikku hiljaa kääntymässä parempaan suuntaan. Tilannetta tukee pitkään alhaisena pysynyt korkotaso”, Tapiola Varainhoidon salkunhoitaja Timo Ritari sanoo.
Myös pitkän aikavälin megatrendit tukevat kuluttajamarkkinoille suuntautuneiden yritysten kasvua. Väestö ikääntyy eri puolilla maailmaa, ja ihmisillä on entistä enemmän varallisuutta, aikaa ja halua käyttää rahaa esimerkiksi erilaisiin palveluihin.
Rauta- ja autokauppa siivittävät vähittäiskauppaa
Kuluttajille tuotteita ja palveluja tarjoavat yritykset toimivat monilla toimialoilla. Sijoittajamarkkinoilla niihin luetaan yleensä vähittäiskauppa, media ja matkailu. Lisäksi mukaan lasketaan kotitalouksien arjessa käyttämien tuotteiden valmistajat, kuten ruoka- ja juomateollisuus, kosmetiikkayhtiöt ja autonvalmistajat.
Kulutuskysynnän vahvistuminen näkyy muun muassa vähittäiskaupan alan yrityksissä. Esimerkiksi Kesko kertoi heinäkuussa parantuneesta tuloksestaan ja näkee myös tulevien kuukausien kehityksen suhteellisen valoisana.
Erityisen vahvaan vauhtiin ovat päässeet rauta- ja autokauppa, jotka kokivat taantumassa syvän notkahduksen.
”Myönteisiä arvioita ovat antaneet useat muutkin kuluttajamarkkinoilla toimivat yritykset. Myös ennustettavuus on parantunut – jopa syklisyydestään tunnetuilla toimialoilla.”
Vielä vuosi sitten tilanne oli vähittäiskaupassa toinen, kun notkahtaneen kysynnän täyttämiä varastoja jouduttiin tyhjentämään halvemmalla. Tänä vuonna tuotteet ovat käyneet kaupaksi ilman alennusmyyntejäkin.
Tuloskuntoa parantavat tiukat kulukuurit
Jopa kuilun partaalla horjuneet amerikkalaiset ja eurooppalaiset autonvalmistajat ovat raportoineet odotettua paremmista tuloksista.
”Kysynnän elpymisen ohella yhtiöiden tuloksissa alkavat näkyä toimintojen onnistuneet sopeuttamistoimet ja tiukka kulukuuri.”
Valuuttakursseillakin on vähittäiskaupassa suuri merkitys. Kaukoidästä Yhdysvaltain dollareilla hankintoja tekevät kauppaketjut ovat kärsineet euron heikentymisestä. Kesän aikana tapahtunut euron vahvistuminen on tuonut helpotusta euroalueen yrityksille.
Riskit liittyvät yleiseen talouskehitykseen
Kuluttajamarkkinoilla toimivien yritysten riskit liittyvät ennen muuta yleiseen talouskehitykseen, johon liittyy edelleen epävarmuustekijöitä. Myös rahoitusmarkkinoiden mahdolliset häiriöt voisivat vaikuttaa kielteisesti kulutuskysyntään. Euroalueella tilannetta varjostavat Kreikan ja muiden talousvaikeuksissa olevien maiden selviäminen taloutensa tervehdyttämisestä.
”Sijoitettaessa kulutusyhtiöihin täytyy myös miettiä, mitkä ovat valtioiden säästötoimenpiteiden ja veronkorotusten vaikutukset kuluttajiin ja heidän ostopäätöksiinsä.”
Euroalueen talousvaikeudet tuntuvat niissä kulutusalan yrityksissä, joiden toiminnassa eteläisen Euroopan maiden markkinoilla on merkitystä. Toisaalta Kiinan ja Intian kaltaisten kehittyvien talouksien vahva veto ja ostovoiman vahvistuminen ovat hyödyttäneet sikäläisillä kuluttajamarkkinoilla toimivia kansainvälisiä yhtiöitä.
”Esimerkiksi kotitalouksien päivittäistuotteita valmistava Procter & Gamble ja kosmetiikkayhtiö L´Oréal kertovat vauhdin olevan kovinta kehittyvissä talouksissa, joissa kasvua luovat vaurastuva keskiluokka ja vahvistuva ostovoima.”
Trendi-rahasto hakee vakaata tuottoa
Timo Ritari vastaa Tapiola Trendi -rahastosta, joka sijoittaa ennen muuta kulutusmarkkinoilla toimiviin eurooppalaisiin ja pohjoisamerikkalaisiin yrityksiin. Suurella osalla yhtiöistä on toimintaa myös kehittyvissä Aasian ja Itä-Euroopan maissa.
”Kiinnitämme erityistä huomiota osakkeiden arvostukseen ja osinkotuottoon. Haluamme salkkuun vakaita yhtiöitä ja toimialoja. Olemme myös tarkkoja siitä, että arvostusmielessä osakkeista ei makseta ylihintaa.”
Tapiola Trendin salkusta löytyy muun muassa Tescon ja Delhaizen kaltaisia vahvoja vähittäiskauppaketjuja. Mukana on myös kuluttajien päivittäin tarvitsemia tuotteita valmistavia yhtiöitä, kuten Nestlé, Heineken, Hennes & Mauritz, Henkel ja Philips.
Osakesalkussa on tällä hetkellä runsaat 30 oman analyysin perusteella valittua yritystä.
”Viime aikoina joukkoon on ostettu myös syklisemmillä kulutusmarkkinoilla toimivien yritysten osakkeita.”
Teksti: Matti Remes
Kuva: iStockphoto
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi