| |
 |
| |
Irtisanomisiin ja kulusäästöihin perustuva
johtaminen ei ole kestävällä pohjalla,
kirjoittaa Jouko Marttila. |
15.3.2010
Osaava henkilöstö pitää yrityksen pinnalla vaikeina aikoina ja tuloksen kasvussa, kun kauppa käy paremmin. Yritysjohdon pitää vain saada orkesteri soittamaan oikeassa sävellajissa. Valitettavan usein soitto lakkaa, kun irtisanomiset alkavat.
Ylin johto ja sijoittajat suhtautuvat irtisanomisiin hyvin lyhytnäköisesti. Osakekurssi nousee, kun kulut vähenevät ja tulos hetkeksi paranee. Harva jää pohtimaan irtisanomisten vaikutusta yrityskulttuuriin, työilmapiiriin, keskijohdon ja työntekijöiden motivaatioon tai yrityksen pidemmän aikavälin tuottavuuteen.
Suomella on takanaan teollistuneen historiansa pahin romahdus. Kokonaistuotanto laski viime vuonna lähes
kymmeneksen ja työttömyys kasvoi. Samaan aikaan pörssissä taottiin nousuennätyksiä, kun yritykset säästivät ja tulokset paranivat. Kuinka kestävällä pohjalla irtisanomisiin ja kulusäästöihin perustuva johtaminen on? Yhtä kestävällä kuin kevätjäillä kävely.
| |
|
| |
Jouko Marttila
Ammatti: Viestintäalan yrittäjä (Aleksin Kaiku), kolumnisti, tietokirjailija
Syntynyt: 1961
Koulutus: Valtiotieteiden maisteri
Perhe: Naimisissa, kolme lasta ja koira
Asuinpaikka: Tuusula
Motto: Jos tehdään, niin tehdään kunnolla.
|
| |
|
Suomessa on totuttu arvostamaan kovia johtajia. Kovan johtajan tunnistaa siitä, että hän sanoo suoraan mitä ajattelee, eikä nöyristele. Hän uskaltaa jakaa potkuja tunteilematta. Kuinka kova tällainen johtaja oikeastaan on? Jos tuotot eivät kata kuluja, nopein tie tulosparannukseen kulkee irtisanomisten kautta. Yläkerrasta on helppo jakaa potkuja, siinä ei ole mitään kovaa. Lomautukset ja irtisanomiset eivät vaadi johtajalta
muuta kuin taulukkolaskentaa. Varsinainen taakka kaatuu keskijohdon niskaan.
Todella kova johtaja katsoo taantumaa pidemmälle. Hän laskeutuu norsunluutornistaan henkilöstön pariin, kysyy ja kuuntelee. Hän etsii ratkaisuja, joita ei taulukkolaskelmista löydä. Todella kovan johtajan tunnistaa siitä, että hänelle henkilöstö on aidosti yrityksen tärkein voimavara, ei pelkkä kuluerä.
Suomi on selvinnyt talouden syöksystä toistaiseksi yllättävän hyvin. Suorien
irtisanomisten sijasta on turvauduttu lomautuksiin, mutta irtisanomisten uskotaan kesään mennessä taas kiihtyvän. Pörssiin on ladattu kovia tulosodotuksia. Niissä pysytään, jos oikein kovasti leikataan. Entä ensi vuonna? Jos vienti ei lähdekään vetämään ja maailmantalous puuskuttaa paikallaan. Kuinka pitkälle tulokset paranevat vain kuluja säästämällä?
Uusia, entistä pienempiä nuppilukuja naputetaan henkilöstösuunnitelmiin nopeammin kuin lumet ehtivät sulaa. Lähtölistalle nostetaan usein kokeneimpia eli yrityksen kulujen kannalta kalleimpia työntekijöitä. Monesti he olisivat juuri niitä kaikkein arvokkaimpia, eivät ehkä tehokkaimpia, mutta osaavimpia. Menestyvä yritys tarvitsee sopivassa suhteessa kokeneita ja nuoria, jotta paljon puhuttu hiljainen tieto
siirtyisi eteenpäin.
Pörssiyhtiöllä ovat edessään nyt vaaran vuodet, kun vanhoja potkitaan pois, eikä nuoria palkata tilalle. Samaan aikaan eläkkeellelähtijöiden määrä kasvaa ja muutaman vuoden päässä häämöttää jo työvoimapula. Kaukokatseisimmat yritykset palkkaavat nyt oikeasti kovia johtajia, jotka pystyvät luomaan omistaja-arvoa pidemmällä tähtäyksellä, eivätkä
hypähtele päivittäisen osakekurssin tahdissa. Pehmeät laskentataulukkojohtajat ovat spekulanttien suosiossa, mutta todelliset sijoittajat luottavat koviin johtajiin.
Jouko Marttila
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi
