Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Sijoittajien vaatimukset vastuullisuudesta tiukentuneet   A A


Vastuullisuus näkyy sijoittajien kasvaneena valveutumisena ja vaatimuksina samalla, kun palveluntarjoajatkin kasvattavat vastuullisuuden teemaan liittyvää sijoitusvalikoimaansa, kuten rahastoja ja indeksejä”, Eläke-Tapiolan sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo sanoo.


  Hanna Hiidenpalo
  Vastuullisuuden huomioiminen on osa
sijoitusten riskienhallintaa, Hanna Hiidenpalo sanoo.

17.2.2010

 

Eläke-Tapiolan kaikki suorat osakesijoitukset ovat läpikäyneet tiukan vastuullisuusseulan. Kehityksen pääpaino on viime aikoina ollut sen arvioimisessa, millaiset vaikutukset sijoituskohteilla on ilmastonmuutokseen ja miten hyvän hallintotavan vaatimukset toteutuvat.

 

”Ympäristöasioiden huomioiminen kiinteistösijoituksissa on ollut oleellisesti mukana jo pitkään. Osakerahastosijoituksissa vaatimukset palveluntarjoajan vastuullisuusnäkemyksistä kasvavat, samoin kuin muissa omaisuusluokissa. Sijoituskohteen tai osakkeen hinnoittelu ja analyysi menestymisen mahdollisuuksista ovat tärkeimmät kriteerimme sijoituksen tekemiselle. Kiinnitämme huomiota tulevaisuuden menestyjiin, jotka ovat mukana ilmastonmuutoksen torjumisessa suorasti tai epäsuorasti tai jotka ottavat toiminnassaan huomioon erityisesti vastuullisen toiminnan”, Hiidenpalo kertoo.

Maantieteellisesti vastuullisuuden toteuttamisessa vielä eroja

   
 

Lisää aiheesta:

> Tutustu tarkemmin Eläke-Tapiolan ja Tapiolan muiden vakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaan vuonna 2009 sijoituskatsauksista.

> Vastuullinen sijoittaja poimii parhaat yhtiöt.

> Vastuullisuus velvoittaa varainhoitajaa.

   
Eettiselle tai paremminkin vastuulliselle sijoittamiselle ei ole objektiivisia kriteerejä, ja usein vaikkapa muutaman toimialan välttäminen katsotaan kokonaisuudessaan vastuulliseksi sijoitustoiminnaksi.

 

”Tämä on mielestäni liian suppea näkökulma. Sanomattakin on kuitenkin selvää, että mitä enemmän sijoittajat kiinnittävät huomiota vastuullisuusvaatimuksiin, vaikuttamisen kautta asiat paranevat. Maantieteellisesti on vielä suuria eroja, mutta kansainvälisten periaatteiden kehittyminen ja laajeneminen nopeuttaa kehittyvien maiden osallisuutta vastuullisuuteen”, Hiidenpalo toteaa.

Oletuksena parempi tuotto kuin ”epäeettisillä” kohteilla

Voiko eettiseltä tai vastuulliselta sijoittamiselta sitten odottaa yhtä hyvää tuottoa kuin ”epäeettiseltä” sijoittamiselta vai tarkoittaako vastuullinen sijoittaminen tuotoista tinkimistä?

 

”Odotuksena ja lähtökohtana on, että vastuullinen sijoittaminen tuottaa paremmin kuin epäeettinen. Vastuullisuuden huomioiminen on osa sijoitusten riskienhallintaa.  Sijoittajan arvioitavaksi jää tietysti aika, eli sijoituskohteena olevan yrityksen kehityskaaressa asiat tapahtuvat pitkällä aikavälillä, jolloin myös tuottojen odottamiseen tältä osin saattaa kulua vuosia. On myös tärkeää muistaa, että tänään epäeettiseksi leimattu yritys tai sijoituskohde voi parantaa toimintatapaansa ja olla tulevaisuuden vastuullinen ja hyvin tuottava sijoituskohde”, hän sanoo.

 

Eläke-Tapiolalla on on ollut jo 2000-luvun puolivälistä lähtien hallituksen hyväksymät omat vastuullisen sijoittamisen periaatteet. Niihin kuuluu muun muassa sijoituskohteena olevien yritysten sosiaalisen vastuun, ympäristövastuun ja hallinnon vastuullisuuden arviointi. Eläke-Tapiola allekirjoitti vuonna 2008 YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet.

 

”Sijoitustoiminnan vastuullisuuteen velvoittavat myös Tapiolan arvot, joista tärkein on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Hoidamme sijoituksemme pääsääntöisesti itse, jolloin tunnemme hyvin sijoituskohteet ja niihin liittyvät riskit sekä toimimme tehokkaasti välttäen raskaita kuluja”, Hiidenpalo sanoo.

 

Teksti: Tiina Riippa, Suvi Vesterinen

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola