Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Kysy asiantuntijalta: Sijoitussuosituksia vuodelle 2010   A A


Miten kannattaisi valmistautua vuoteen 2010? Millaisia sijoitusstrategioita suosittelette ensi vuodelle?


   
  Sijoittajan kannattaa myös muistaa kotiuttaa
voittoja, jotta oman sijoitussalkun riskitaso ei nousisi
liikaa, Jyrki Mäkelä huomauttaa.
7.12.2009

 

Moni sijoittaja pohtii ensi vuoden sijoitusnäkymiä, kun kuluneen vuoden aikana on nähty poikkeuksellisen suotuisa kehitys lähes jokaisessa tarjolla olevassa säästämis- ja sijoitusvaihtoehdossa. Viime vuoden lopulla tehdyt määräaikaistalletukset tarjosivat lyhyen mahdollisuuden hyödyntää lyhyiden korkojen nousupiikkiä. Finanssikriisin akuuteimman vaiheen jälkeen kuluvan vuoden keväällä käynnistyi osakemarkkinoiden voimakas nousu. Myös pitkien joukkolainojen tuotot ovat olleet varsin kelvollisia ja erityisesti riskipitoisempien joukkolainojen osalta voidaan puhua jopa historian parhaimmasta sijoitusvuodesta. Raaka-aineet, kuten kulta, ovat myös olleet tuottoisa kohde.

 

Lyhyen aikavälin (6-12 kk) näkymät sijoitusmarkkinoilla ja taloudessa suosivat edelleen riskipitoisia omaisuusluokkia, kuten osakkeita ja yrityslainoja. Niin sanottu ”osta ja pidä” –strategia ei ole enää suositeltavin vaihtoehto pidemmän aikavälin heikkojen talouskasvunäkymien vuoksi. Sijoittamisessa vaaditaan nyt aktiivisempaa otetta, eli riskienhallinta nousee entistä tärkeämpään rooliin. Sijoittajan on osattava myös kotiuttaa voittoja hyvinä hetkinä, jotta oman sijoitussalkun riskitaso ei nousisi liikaa.

 

Säästäjille ja sijoittajille, jotka eivät siedä yhtään sijoitusten arvonheilahtelua, suositeltavin ja ainoa vaihtoehto ovat Tapiola Pankin määräaikaistalletukset. Jos sijoittaja kuitenkin tavoittelee pankkitalletusta korkeampaa tuottoa ja kestää vähäistä arvonheilahtelua, vaihtoehtoja voisivat olla sekä korkorahastot, kuten Tapiolan Lyhytkorko -, Pitkäkorko - ja Yrityslaina –rahastot, että Tapiolan maltilliset yhdistelmärahastot, Maailma 20  ja Maailma 50, sekä Suoja-rahasto.


 
Sijoittajalle, joka tavoittelee selvästi korkeampaa tuottoa ja sietää suurtakin arvonheilahtelua, sopivat osakerahastot, kuten Tapiola Eurooppa ja - Suomi. Suurin tuottopotentiaali löytyy kuitenkin kehittyvien markkinoiden puolelta, Tapiolan Kehittyvät Markkinat -, Aasia-Tyynimeri - sekä Itä-Eurooppa –rahastoista. Jos sijoittaa näihin rahastoihin, on kuitenkin varauduttava selvästi pidempään, yli viiden vuoden sijoitusaikaan. Lisäksi sijoitusten ajallinen jaksottaminen on suositeltavaa hintariskin pienentämiseksi.

 

Jyrki Mäkelä
Johtaja
Tapiola Varainhoito Oy

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola