| |
 |
| |
Kuva: Istockphoto |
15.5.2009
Teksti: Matti Remes
”Asuntomarkkinoilla on edelleen paljon enemmän tarjontaa kuin kysyntää. Myymättömiä asuntoja on paljon, ja se pitää hinnat laskussa. Yleinen arvio onkin, että tämä suunta jatkuu vielä pitkälle ensi vuoteen”, Vesala huomauttaa.
Myönteistä Vesalan mukaan on se, että asuntojen myyntivolyymit ovat hieman piristyneet alkuvuoden pohjalukemista. Tarjontaa puolestaan kaventaa uudisrakentamisen pysähtyminen kuin seinään.
”Uusien omakotitalojen rakentamisluvat ovat pudonneet käsittämättömän alhaiselle tasolle.”
Asuntomarkkinoiden elpymistä hidastaa edelleen heikkenevä työllisyystilanne. Työttömien määrä Yhdysvalloissa kasvoi huhtikuussa jo 8,9 prosenttiin.
Kotitalouksien talouden epävarmuus heijastuu asuntomarkkinoille siinä, että historiallisen edullisista asuntoluotoista huolimatta kuluttajat eivät uskalla tehdä asuntokauppoja.
”Asuntorahoituksen hinta on kuitenkin nyt erittäin houkuttelevalla tasolla. Jossakin vaiheessa kuluttajat, joilla on varaa uuteen asuntoon, kaivautuvat ulos poteroistaan.”
Epävarma tilanne näkyy asuntojen pakkohuutokauppojen ennätysmäisen suuressa määrässä. Realty Trac -tutkimuslaitoksen keräämisen tietojen mukaan huhtikuussa aloitettiin 342 000 kiinteistön realisointiprosessi, mikä on 32 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.
”Viime vuonna pakkohuutokaupat etenivät aalloissa subprime-lainojen koronnostojen vanavedessä. Nyt pakkorealisointien syynä on entistä useammin se, että kotitaloudet eivät pysty työttömyyden ja ylivelkaantumisen takia hoitamaan velvoitteitaan.”
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi