| |
 |
| |
Kuva: Istockphoto |
3.4.2009
Teksti: Katariina Lampinen
”Kun seurasimme varainhoitopalveluista verkossa ja lehdissä käytyä keskustelua, huomasimme asiakkaiden toivovan monen asian olevan toisin,” myynti- ja markkinointijohtaja Tommi Elomaa Tapiolasta kertoo kehitystyön alkutaipaleesta.
”Niinpä keskustelimme tarkemmin varakkaiden yrittäjien, metsänomistajien, eläkeläisten ja yrityspäättäjien kanssa ja lähdimme rakentamaan sellaista varallisuudenhoitoa, jollaisen asiakkaat haluaisivat.”
Kun aihio valmistui, se testattiin vielä potentiaalisilla asiakkailla. Koska palaute oli erittäin innostunutta, uutta konseptia lähdettiin tuotteistamaan.
Tuotto määrää palkkion
Yksi Tapiolan asiakaslupauksista on, ettei asiakas maksa varainhoidon palkkiota, mikäli Tapiola ei ole kyennyt tuottamaan lisäarvoa sijoitukselle, sanoo Tapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Tom Liljeström. Jos asiakkaan salkun arvo laskee, palkkio puolittuu. Jos sijoitukset taas häviävät vertailuindeksille, palkkio puolittuu myös tässä tapauksessa.
”Eli asiakas maksaa täyden varainhoitopalkkion Tapiolalle vain, jos sijoitukset sekä tuottavat voittoa että ylittävät vertailuindeksin.”
Tapiola sijoittaa asiakkaan varat koko Tapiola-ryhmää ohjaavan sijoitusnäkemyksen mukaisesti. Suurista finanssialan yrityksistä Tapiola pärjäsi parhaiten viime vuoden vaikeassa markkinatilanteessa.
Kolme palvelumallia
Tapiola suuntaa Tapiola Private -palvelunsa 'tavallisen varakkaille' ihmisille, joille on kertynyt säästöjä tyypillisesti 100 000–500 000 euron verran. He ovat pikemminkin maltillisia sijoittajia kuin kovimpien riskien hakijoita. He myös arvostavat pitkäjänteistä sijoittamista.
Tällaiset, usein yrittäjätoiminnan kautta vaurastuneet henkilöt voivat monesti kokea, etteivät löydä sopivaa palvelua eri Private Banking -palvelujen tarjoajien joukosta. Tapiola Private -konseptissa on kolme palvelumallia ja selkeät kuukausihinnat. Asiakas voi pitää langat täysin omissa käsissään tai Tapiola voi toimia aktiivisena neuvonantajana sijoituksissa, mutta asiakas tekee sijoituspäätökset
viime kädessä itse.
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi