Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Kiinni karhuralleihin   A A


Osakekurssit tuskin kääntyvät pysyvästi nousuun vielä muutamaan vuoteen, arvioi Tapiola Varainhoidon Tom Liljeström. Valpas sijoittaja voi kuitenkin korjata voittoja tilapäisistä nousupyrähdyksistä.


  Kyniä
  Kuva: Istockphoto

8.4.2009
Teksti: Katariina Lampinen

 

Länsimaissa laskusuhdanteet ovat olleet lieviä koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan – Suomen ollessa ainoa poikkeus. Tästä huolimatta kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin velkaantuminen on lisääntynyt talouskasvua nopeammin jo usean vuosikymmenen ajan: Euroopassa 1980-luvun loppupuolelta, Yhdysvalloissa jo vuodesta 1981 asti.

 

Suomessakin lainamäärä on kasvanut yli kymmenen prosenttia vuosittain viimeksi kuluneiden runsaan kymmenen vuoden aikana, kun keskimääräinen bkt:n vuosikasvu on jäänyt noin kolmeen prosenttiin.

 

   
 

Lue lisää:

> Lisätietoa Tapiolan sijoitusnäkemyksestä 24.4. ilmestyvästä Yritystalous-lehdestä.

> Pitkäjänteistä varainhoitoa sijoitusstrategian puitteissa.

   

Yhdysvaltojen velkataakka on nyt noin 3,5-kertainen bruttokansantuotteeseen nähden, kun otetaan huomioon kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin velat.

Strategiassa varaudutaan pudotukseen

Tapiolassa ennakoidaan, että maailmantalouden pudotuksesta tulee syvempi kuin useimmissa suhdanne-ennusteissa nyt arvioidaan.


"Näyttää siltä, että bruttokansantuote supistuu läntisissä maissa selvästi, ja näitä vuosia tulee useampia. Talous lähtee pysyvämpään nousuun vasta, kun kokonaisvelka suhteessa bkt:hen on selkeästi alemmalla tasolla kuin nyt ", Tapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Tom Liljeström sanoo.


Tapiola pyrkii haastavassa sijoitusympäristössä ennen kaikkea pääomien varjelemiseen.


"Toki haemme myös jonkin verran tuottoa sijoituksille, mutta selkeänä painopisteenä on pääomien säilyminen sen sijaan, että hakisimme aggressiivisesti tuottoja."

Nousupyrähdyksissä voiton mahdollisuus

Liljeström ei odota osakekurssien lähtevän pysyvälle nousutrendille vielä muutamaan vuoteen. Ennen käännettä tulee kuitenkin tilapäisiä nousupyrähdyksiä, joita kannattaa hyödyntää maltillisin panoksin. Näissä niin sanotuissa karhuralleissa kurssit kohoavat tilapäisesti, mutta nousu kääntyy laskuksi, kun toiveet talouden pääsystä nousu-uralle osoittautuvat ennenaikaisiksi.


Tapiola on nostamassa osakkeiden painoa sijoitussalkussaan 30 prosentista noin 35 prosenttiin.


"Osakkeet ovat meillä siis edelleen vahvasti alipainotettuna. Koska karhuralleissa voi kuitenkin tulla tilapäinen 30 prosentin nousu muutamassa kuukaudessa, niissä on hyvä olla vähän mukana", Liljeström sanoo.


Osakesijoituksissa painottuvat yritykset, joiden tulovirta on mahdollisimman riippumaton suhdanteista. Tapiola onkin sijoittanut jo pidemmän aikaa erityisesti terveydenhuoltoalan yrityksiin. Terveyspalvelujen tarve kasvaa vääjäämättä väestön ikääntyessä teollisuusmaissa, joten tämä ala pitää Liljeströmin mukaan pintansa vaikeinakin aikoina.

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola