Kuva: Istockphoto

1.4.2009

Korkoelvytyksen lisäksi teollisuusmaiden keskuspankit ovat siirtyneet tai siirtymässä rahatalouden niin sanottuun määrälliseen keventämiseen (quantitative easing). Kysymys on yksinkertaisesti yrityksestä piristää talouden aktiviteettia lisäämällä rahan tarjontaa.

Keskuspankeilla on periaatteessa rajattomat mahdollisuudet ”painaa” uutta rahaa, joka voidaan kanavoida reaalitalouden käyttöön ostamalla erilaisia arvopapereita markkinoilta. Aiemmin tämän tyyppiset operaatiot on yleensä toteutettu pankkijärjestelmän sisällä siten, että yksityisten pankkien tilejä keskuspankissa on hyvitetty pankeilta ostettujen arvopapereiden arvoa vastaavalla summalla. Reservien kasvaminen on näin mahdollistanut luotonannon lisääntymisen reaalitalouteen. 

Keskuspankeilta myös laadullista kevennystä

Nykyisessä talouskriisissä määrällinen kevennys pankkijärjestelmän puitteissa ei ole johtanut toivottuihin tuloksiin, koska se ei ole riittänyt kompensoimaan luottotappioista ja epäonnistuneista sijoituksista johtuvaa pankkien luotonantokyvyn romahdusta. Tästä syystä useat keskuspankit ovat ryhtyneet toteuttamaan määrällistä kevennystä pankkijärjestelmän ohi ostamalla arvopapereita suoraan markkinoilta.

Tällä kertaa määrälliseen kevennykseen on liittynyt myös laadullinen kevennys, koska keskuspankkien taseisiin on ostettu huomattavasti riskipitoisempia omaisuuseriä kuin aiemmin on ollut tapana. USA:n keskuspankki Fed on kasvattanut tasettaan ostamalla huomattavia määriä muun muassa hyvälaatuisia yritystodistuksia sekä asuntoluottopohjaisia arvopapereita. Vastikään Fed ilmoitti myös aloittavansa niin sanotun setelirahoituksen eli valtion pitkien velkapapereiden ostamisen. 

Ensisijaisesti määrällinen kevennys on nähtävä perinteistä rahapolitiikkaa täydentävänä toimenpiteenä: korkojen ollessa jo lähellä nollaa markkinoiden likviditeetti ja luottojen saatavuus yritetään turvata lisäämällä liikkeellä olevan rahan määrää. Samalla keskuspankki astuu merkittäväksi ostajaksi useille markkinoille. Tämä on osaltaan hillinnyt varallisuusarvojen laskua, joka on ollut yksi talouskriisin keskeisiä ongelmia. Varallisuusarvojen lasku on pahentanut ylivelkaantuneiden taloudenpitäjien velkarasitetta.

Taistelu deflaatiota vastaan motivoi

Fedin toimintaa motivoi varmasti myös deflaation vastainen taistelu. Säästämisasteen voimakas nousu ja kasvava ylikapasiteetti luovat todellisen uhan hintojen laskukierteestä. Rahan tarjontaa lisäämällä Fed pyrkii aktiivisesti luomaan inflaatiopaineita. Setelirahoituksen avulla puolestaan pyritään alentamaan pitkiä korkoja ja siten elvyttämään yksityisen sektorin investointeja. Samalla taataan valtiontalouden alijäämien edullinen rahoitus ja mahdollisesti myös heikennetään dollarin arvoa, jolloin USA:n teollisuuden kilpailukyky paranee. Valtion lainojen ostaminen Fedin taseeseen saattaa tosin olla välttämätöntä myös siksi, että maailman rahoitusylijäämäiset tahot – kuten Kiinan keskuspankki ja öljyvaltiot – eivät ehkä ole enää halukkaita lisäämään amerikkalaisten velkapapereiden osuutta sijoitusportfolioissaan.

Rahatalouden määrälliseen keventämiseen liittyy huomattavia pitkän aikavälin riskejä: mikäli talouskasvun elpyessä rahan tarjontaa ei kyetä nopeasti rajoittamaan, seurauksena voi olla sitkeä inflaatio-ongelma. Myös valuutan ulkoinen arvo voi suistua hallitsemattomaan laskukierteeseen. Suurimmat riskit juontuvat ehkä kuitenkin määrällisen kevennyksen toteutustavasta ja sen massiivisesta volyymista. Esimerkiksi Fed aikoo kasvattaa tasettaan kriisiä edeltäneeseen tasoon nähden yli 2000 miljardilla dollarilla, mikä vastaa viittätoista prosenttia USA:n bruttokansantuotteesta. 

Markkinat eivät kestä nopeaa vetäytymistä

Rahan tarjonnan säätelyssä on perinteisesti onnistuttu melko hyvin silloin, kun operaatiot on toteutettu pankkijärjestelmän sisällä. Nyt valtaosa rahan tarjonnan lisäyksestä kanavoituu pankkien ohi suoraan markkinoille. On epävarmaa, miten keskuspankit kykenevät aikanaan poistumaan näiltä markkinoilta, kun rahatalouden kiristämisen aika koittaa. Markkinoiden toimintakyky ei ehkä silloin vielä kestä ”tukiostajan” nopeaa vetäytymistä.
 
Setelirahoituksen lieveilmiönä pitkät korot voivat myös pysyä poikkeuksellisen alhaisina poikkeuksellisen pitkään. Tämä puolestaan alentaa minkä tahansa yrityksen pitkäkestoisen rahoituksen hintaa laskevien viitekorkojen kautta. Setelirahoitus saattaa välillisesti edesauttaa epäsuotuisaa kehitystä, jossa talouden tuotantorakenne ei uudistu, eikä tuottavuus parane, koska resursseja sitoutuu myös tehottomaan yritystoimintaan. 

Talouden uuden tasapainon löytyminen edellyttää kuitenkin ylikapasiteetin purkamista ja resurssien kierrättämistä parhaiten tuottaville aloille. Japanin kokemukset osoittavat, mitä voi tapahtua, jos tämä kapitalistisen talousmallin perusdynamiikka lakkaa toimimasta.

Timo Vesala
Rahoitusmarkkinaekonomisti
Tapiola Varainhoito Oy

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi