| |
 |
| |
Kuva: Juha Salminen |
9.3.2009
Historiallisesti energian kulutus on globaalilla tasolla kasvanut suurin piirtein samaa tahtia talouden kanssa. Tosin viime vuosina öljyn kysynnän kasvu on ollut selvästi tarjonnan kasvua voimakkaampaa. Tämän trendin jatkuminen olisi haitallista maailmantaloudelle, sillä öljyvarojen rajallisuudesta tulee varsin nopeasti kasvua rajoittava tekijä. Näin ollen öljyriippuvuutta on pyrittävä vähentämään.
Öljyn hinnan ja osakekurssien välillä ei historiallisesti tarkasteltuna ole syy–seuraus -suhdetta. Viimeisen vuoden aikana havaittu näennäinen yhteys johtuu siitä, että öljyn hinta ja osakekurssit ovat molemmat reagoineet talouskasvun äkilliseen romahtamiseen. Esimerkiksi futuurimarkkinoilla öljyn tulevaan hintaan liittyy samanlaista keinottelua kuin kaikkiin arvopapereihin. Sen sijaan niin sanotuilla spot -markkinoilla,
joilla öljy fyysisesti vaihtaa omistajaa, hinta määräytyy yksinkertaisesti päivän kysynnän ja tarjonnan mukaan.
Omaisuusluokkana raaka-aineet ovat riskipitoisemmasta päästä, joskin historiallisesti riski on ollut jonkin verran osakkeita vähäisempi. Yksityishenkilö voi kätevimmin sijoittaa raaka-aineisiin erilaisten sijoitustuotteiden, kuten rahastojen, indeksiosuusrahastojen tai indeksilainojen kautta.
Timo Vesala
rahoitusmarkkinaekonomisti
Tapiola Varainhoito Oy
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi