Tuottavaa tietoa Tapiolan omistaja-asiakkaille
Markkinanäkemys
Kolumni: Mitä paketista paljastuu?   A A


Aikaansa seuraava sijoittaja ei pääse elvytyspakettia pakoon, vaikka välillä niin tahtoisikin.


 
  Elvytysrahoilla tulisi rakentaa siltojen lisäksi
osaamista, sanoo Tom Liljeström.
Kuva: Juha Salminen

9.3.2009

 

Elvytyksen välttämättömyyttä luukutetaan lähes päivittäin lehdissä ja televisiossa. Toistaiseksi julkisuuteen on kuitenkin kerrottu lähinnä paketin suuruudesta, ei niinkään sen sisällöstä.

 

Mitä paketissa sitten pitäisi olla? Välitöntä työllisyyttä tukevia asioita varmaankin, joista meillä Suomessa on jo käytännön esimerkkinä taloyhtiöille kohdistettu korjausrakentamisen tuki tälle vuodelle. Rakennusalaa elvyttäviä toimenpiteitä kaivataan myös kovasti, ja siihen rooliin on ehdotettu liikenneväylien ja siltojen rakentamista. Hyvä näin, sillä en usko, että kestävää talouden elpymistä saadaan aikaan kannustamalla ihmisiä kantamaan kotiinsa nykyistä suurempia taulutelevisioita.

 

   
 

Tom Liljeström, toimitusjohtaja
Tapiola Varainhoito Oy

Syntymäaika ja -paikka: 9.8.1959, Espoo
Koulutus:
Diplomi-insinööri,
kauppatieteen maisteri
Perhe: Yrittäjävaimo ja metsästävä koira
Harrastukset: Luonto ja lukeminen
Motto: Säästä rahaa, tuhlaa rakkautta.

   
Vaikka elvytystoimia on nyt kohdistettu yleishyödyllisiin hankkeisiin, voi silti pohtia, olisiko tarpeellisempaa rakentaa väyliä ja siltoja ihmisten välille kuin metsien halki ja järvien yli. Tämä voisi tapahtua panostamalla ammattiin kouluttamiseen, ammatilliseen verkostoitumiseen, tuotekehitykseen ja uuden liiketoiminnan luomiseen niin, että jokainen työkykyinen olisi mukana jossakin yritys- tai palveluyhteisössä. Talous saadaan nostettua kuopan pohjalta uuteen kasvuun vain siten, että riittävän moni on mukana tuottamassa palveluita ja tuotteita, joille on kysyntää.

 

Elvytyspaketista saa helposti käsityksen, että se on ilmainen lahja. Ehkä se onkin sellainen juuri nyt. Aikanaan lasku kuitenkin tipahtaa tulevien veronmaksajien eli lapsuuttaan nyt viettävien postilaatikkoon. Siinäpä riittää sukupolvien välistä tasapainoilua poliittisille päättäjille. Mietittävää on myös sijoittajilla, jotka joutuvat punnitsemaan, kuinka kauan he haluavat tätä lystiä rahoittaa.

 

Tom Liljeström
Toimitusjohtaja
Tapiola Varainhoito Oy

 

---

Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi



rahapolitiikka  verotus  varainhoitaja  vakavaraisuus  Japani  laina  Yhdysvallat  osake  osakekurssit  vastuullinen  salkunhoitaja  varallisuus  EKP  korot  inflaatio  ensimarkkinat  jälkimarkkinat  lyhyen koron rahasto  hyvinvointi  rahasto  indeksi  sijoitusstrategia  valuuttakurssit  rahastoluokitus  viikkokatsaus  Eufex  Morningstar  yrityslaina  suhdannekatsaus  Suomen talous  maailman talous  rahoitusmarkkinat  asuntomarkkinat  ohjauskorko  talouskasvu  viikkokatsaus  pankkiosake  pankkisektori  deflaatio  öljyn hinta  Eurooppa  listattu kiinteistösijoitusyhtiö  investointipankki  markkinaheilahtelu  salkkuteoria  sijoituskoulu  elvytys  Aasia  Kiina  lama  taantuma  duraatio  korkosijoitus  kuukausikatsaus  yhdistelmärahasto  tavoitesäästäminen  osakerahasto  korkorahasto  rahamarkkinarahasto  lyhyen aikavälin sijoittaminen  pitkän koron rahasto  Itä-Eurooppa  alueellinen rahasto  Kauko-Itä  kehittyneet markkinat  Suomi  arvoyhtiö  kasvuyhtiö  Aasia-Tyynenmeren alue  teemarahasto  kehittyvät markkinat  Latinalainen Amerikka  Afrikka  kiinteistörahasto  rahastorating  karhuralli  sijoitusympäristö  top-lista  vuosikertomus  Arjen katsaus  ennuste  pääomasuoja  joukkovelkakirjalaina  mallisalkku  taide  taidesijoittaminen  sijoitustalletus  nimitys  veronpalautus  Islanti  finanssikriisi  euro  kirja  Warren Buffett  osinko  taide  Osakepalvelu  meklari  kirja  infra  kiinteistö  tulokset  Yhtiökokous  ETF  asunto  remontti  aamukatsaus  eläkesäästäminen  warrantti  ympäristö  luonnonsuojelu  konepajat  ennuste  Norja  Ruotsi  indeksilaina  ruoka  maatalous  sijoittaminen  energia  aurinkoenergia  asiantuntija  rahaliitto  euro  velkakriisi  rahasto 
Seuraa Sijoitustaloutta Twitterissä
Sijoita ja talleta verkkokaupassa
Tapiola Private
Oma Talous iPadiin
sijoitusuutisia

sijoitustalous.fi Tapiola